Skip to content

Haastattelussa Kansallisoopperan uusi taiteellinen johtaja Thomas de Mallet Burgess

”Mieleenpainuvin oopperakokemukseni lienee se, kun ohjasin Francis Poulencin Ihmisen äänen hotellihuoneessa”, muistelee Kansallisoopperan taiteellisena johtajana 1.8. aloittanut Thomas de Mallet Burgess. Lue haastattelusta Thomasin ajatuksia oopperasta ja tulevasta johtajakaudestaan.

Idea hotellihuoneessa esitetystä oopperasta syntyi Thomasin työskennellessä Perthissä, Länsi-Australiassa vuonna 2014. Ooppera esitettiin paikallisessa hotellissa, jossa sen tulkitsivat sopraano ja pianisti. Piano oli sijoitettu kylpyhuoneeseen, sopraano lauloi yksiön olohuoneessa, ja yleisöön mahtui 20 henkeä kerrallaan. Ihmisen ääni -oopperan keskiössä on päähenkilön tunteellinen ja dramaattinen puhelinkeskustelu rakastajansa kanssa. “Niin läheltä seurattuna esiintyjän hienovarainen kuvaus psyyken asteittaisesta hajoamisesta oli henkeäsalpaava kokemus, joka liikutti monet katsojat kyyneliin.”

Jo uransa alusta asti Thomas on tutkinut sitä, mitä ooppera on ja mitä se voisi olla. Mutta aivan erityisesti sitä, mitä ooppera merkitsee meidän ajassamme ja paikassamme.  

Thomasilla on pitkä tausta oopperan johtotehtävissä. Kevääseen 2023 saakka hän työskenteli Uuden-Seelannin oopperan pääjohtajana ja taiteellisena johtajana. Aiemmin Thomas on toiminut esimerkiksi luovana johtajana Irlannin kansallisessa oopperatalossa Wexfordissa ja taiteellisena johtajana perustamassaan Lost & Found Opera -ryhmässä Australiassa. Hän on valmistunut Oxfordin yliopiston St Edmund Hallista, pääaineinaan filosofia ja moderni kielitiede. 

”Teatteritaustani ja uteliaan luonteeni takia kyseenalaistin sen, mitä ooppera oli. Miksi se on merkityksellistä? Mikä oopperakokemuksessa kiehtoo yleisöä?”

 ”Oopperatalojen ydinohjelmistoon kuuluu teoksia, joita yleisö rakastaa. Mutta jotta oopperalla taiteenlajina on tulevaisuus, pitää lisäksi tilata uusia kantaesityksiä ja löytää tuoreita tapoja tulkita yleisön ja esiintyjien suhdetta perinteisen ohjelmiston teoksissa.”

”Voisin kuvailla taustaani monisyiseksi. Alun perin työskentelin teatterin parissa, mutta jo urani alkuvaiheissa sain mahdollisuuden ohjata Gian Carlo Menottin The Medium-oopperan yhdessä Trinity Collegen opiskelijoiden kanssa. Teatteritaustani ja uteliaan luonteeni takia kyseenalaistin sen, mitä ooppera oli. Miksi se on merkityksellistä? Mikä oopperakokemuksessa kiehtoo yleisöä? Millainen on oopperan tulevaisuus? Nämä kysymykset ovat muovautuneet urani kantaviksi teemoiksi.”

Thomas muistaa hyvin hetken, jolloin epäili, haluaako edes työskennellä oopperan parissa. Oli tavallinen päivä ennen illan esitystä Lontoon kuninkaallisessa oopperassa Covent Gardenissa, jossa Thomas oli tuolloin töissä ohjaajan assistenttina uransa alkuvaiheessa. Esityksen pääroolin laulaja sairastui ja paikalle täytyi saada tuuraaja nopealla aikataululla. Thomasilla oli puoli tuntia aikaa kertoa laulajalle ohjauksen pääkohdat teokseen, jota oli tosiasiassa harjoiteltu jo useamman viikon ajan. 

”Se oli tietenkin haastavaa ja kuluttavaa taiteellisesta näkökulmasta. Mutta se oli kuitenkin käännekohta urallani, sillä aloin pohtia, kuinka asiat voisi tehdä toisin. Mikä teoksen synnyssä on oikeastaan tärkeää?” 

Thomas muistelee, että lopulta varsinainen kipinä oopperaan syttyi siitä, että taidelajin kokonaisvaltaisuus kiehtoi häntä. ”Kun esityksen eri elementit, musiikki, teksti, liike, valaistus, puvut ja lavasteet toimivat keskenään, voi lopputuloksena syntyä uudistava kokemus niin yleisölle kuin teoksen luojille.”  

Thomas työskenteli kansainvälisesti freelance-oopperaohjaajana, mutta kysymys siitä, mitä ooppera voisi olla, inspiroi häntä oman oopperaryhmän perustamiseen. 

Oopperaa sen omilla ehdoilla 

Thomas päätti muuttaa Irlannista Länsi-Australiaan Perthiin ja perusti sinne oman Lost and Found -oopperaryhmän. Rahoittaakseen tätä vapaalla kentällä toimivaa ryhmää hän työskenteli samalla paikallisessa taideinstituutiossa hallintotehtävissä.  

”Siellä sain äärimmäisen hyvää oppia monitaiteellisen ohjelman johtamisesta suuressa organisaatiossa. Opin budjetointia, suunnittelua, henkilöstöjohtamista ja markkinointi- ja pr-työtä. Mutta samalla sain tietysti rahoitettua työtäni vapaan kentän oopperaryhmän kanssa.” 

Lost and Found Opera -ryhmä loi perinteisen oopperaohjelmiston liepeille kokeellisia ja paikkasidonnaisia tuotantoja, joissa keskeistä oli tilan ja teoksen tarinallinen vuorovaikutus. ”Liiketoiminta määrää tietysti sen, miksi keskitymme teoksiin, jotka kuuluvat ydinohjelmistoon. Mutta erityisesti minua kiehtoi kaikki siitä reunamilta. Ja sitä pääsimme Lost and Foundin kanssa kokeilemaan” 

Mieleenpainuvimpia ohjauksia tuolta ajalta ovat hotellihuoneessa esitetty Ihmisen ääni, synagogassa esitetty Viktor Ullmannin Atlantiksen keisari ja Georges Bizetin Don Procopio, joka esitettiin italialaisessa club- ja häätilassa. 

Mitä on ooppera? 

Thomas toteaa usein, että oopperan pitää puhutella meitä tässä ja nyt. 

 ”Oopperatalojen ydinohjelmistoon kuuluu teoksia, joita yleisö rakastaa. Mutta jotta oopperalla taiteenlajina on tulevaisuus, pitää lisäksi tilata uusia kantaesityksiä ja löytää tuoreita tapoja tulkita yleisön ja esiintyjien suhdetta perinteisen ohjelmiston teoksissa. On myös käytävä rehellistä keskustelua, mitkä teokset ovat ajanmukaisia.”

Esimerkiksi Thomas nostaa Kaija Saariahon, Sofi Oksasen ja Aleksi Barrièren Innocencen, joka esitettiin Kansallisoopperassa syksyllä 2022 suuren menestyksen saattelemana. Oopperassa käsiteltiin nykyajan traumoja ja niistä selviytymistä. 

Innocencessa on monia ainesosia ihmisyyden tarkasteluun ja kenties siksi se oli monelle niin merkityksellinen. Mutta huomionarvoista on myös se, että teos venytti rajaa siitä, mitä ooppera itse asiassa on. Se on myös teema, jota haluan kollegojeni kanssa tutkia.” 

Thomas tähdentää, että nykyään luomme uudelleen menneisyyden teoksia, joissa oli usein eri konteksti kuin nyt. Maailma ympärillä muuttuu, ja niin myös oopperan on muututtava.  

”Meidän pitää katsoa vanhoja teoksia nykypäivän linssien valossa, mutta myös niiden linssien, jotka meillä yhteiskuntana on.” 

Thomas muutti perheensä kanssa Suomeen kesäkuussa. Erityisen onnellinen hän on Suomen vuodenajoista, sillä hän on vapaa-ajallaan ahkera puutarhuri.

Uusi koti Suomessa 

Thomas muutti perheensä kanssa Suomeen jo kesän alussa. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi tytärtä, joista nuorempi muutti vanhempien mukana Suomeen. Perheen mukana tuli myös Devon Rex -rotuinen kissa. Sattumoisin Thomas itse on myös kotoisin Devonista, Iso-Britanniasta.  

Kesä Suomessa vierähti kulttuuritapahtumien parissa. Hänelle tulivat tutuiksi esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlat, jossa hän kävi katsomassa Outi Tarkiaisen säveltämän uuden oopperan A Room of One’s Own sekä Tuusulassa esitetty Trapped Butterfly ja Hämeenkyrössä Ihmiset suviyössä

”On erityisen poikkeuksellista ja rohkaisevaa, että uusille suomalaisille teoksille löytyy yleisöä. Ja että yleisöä riittää Helsingin ulkopuolelta. Koen tärkeänä, että Kansallisoopperan kaltainen laitos pystyy palvelemaan ihmisiä myös koko maan laajuisesti.” 

Suomessa Thomasia ihastuttavat ennen kaikkea kesäisen pitkät illat, suomalaisten huumorintaju ja luonto.  

”Suomalaiset ovat lämpimiä ja hauskoja! Miksi koskaan ei puhuta suomalaisten upeasta huumorintajusta? Minulle Suomi näyttäytyy aivan erityisenä paikkana. Etenkin odotan kohtaamisia niin suomalaisen yleisön kuin taiteentekijöiden kanssa.” 

Erityisen onnellinen Thomas on Suomen luonnosta ja vuodenajoista. ”Olen innokas puutarhuri, ja monen Uuden-Seelannin vuoden jälkeen on hienoa olla tällä pallonpuoliskolla. Vuodenajan nimittäin näkyvät erityisesti puutarhassa.”  

Baletin taiteellinen johtaja Javier Torres, pääjohtaja Gita Kadambi sekä Thomas de Mallet Burgess kuvattiin Oopperatalolla syyskuun valossa.

Tärkeintä työssä ovat ihmiset

Thomasilla on takana työkuukausia vain yksi, joten on vielä varhaista sanoa, millaiselta tyypillinen työpäivä näyttää. Toisaalta Kansallisoopperan kaltaisessa laitoksessa tyypillistä työpäivää ei olekaan. Työ perustuu vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa, ja se on luonteeltaan arvaamatonta. 

”Oikeastaan työpäiväni pyörivät keskeisten kysymysten äärellä: mitä teemme, miksi teemme sen ja miten teemme sen. Ne ovat asioita, joista minun on tehtävä päätöksiä.” 

Thomas on ollut mukana suunnittelemassa tulevia oopperakausia, mutta koska oopperasuunnittelun aikajänne on pitkä, vielä kaksi seuraavaa kautta ovat edeltäjä Lilli Paasikiven kädenjälkeä. Entä haluaako Thomas raottaa suunnitelmiasi tuleville kausille? 

Hän alleviivaa, että uusien teosten tilaaminen on tärkeää taiteenlajin säilymisen kannalta, mutta yhtä tärkeää on ydinohjelmisto. On myös Kansallisoopperan tehtävä kehittää suomalaista oopperataidetta. 

”Olen tietoinen siitä, että tämä on kansallinen taidelaitos, jolla on erityinen paikka suomalaisten sydämissä. Se on täällä työskentelyni lähtökohta.” 

Thomas aloitti työnsä Oopperatalon remontin ollessa vielä käynnissä. Siispä tutustuminen itse rakennukseen tapahtuu syksyn mittaan. ”Mutta tietenkin tärkein asia oopperatalossa ovat ne ihmiset, joiden kanssa saan tehdä töitä. Valtava määrä lahjakkuutta, eteenpäin katsomista ja laadukasta työtä. Toivon tuovani tähän sekoitukseen luovuutta ja mielikuvitusta.”  

Haastattelu PETRA RÖNKÄ
Kuvat JUSSI HELLSTEN, JANNE LEHTINEN, EMMA SUOMINEN