Oopperan taiteellinen johtaja
Thomas de Mallet Burgess
Haastattelupyynnöt Oopperan ja Baletin viestinnän kautta
Esittely
Thomas de Mallet Burgess aloitti Suomen kansallisoopperan taiteellisena johtajana 1. elokuuta 2023.
Uransa aikana hän on kartuttanut mainetta niin oopperakentän taiteellisista kuin hallinnollisista saavutuksistaan. Vuodet 2018–2023 de Mallet Burgess työskenteli Uuden-Seelannin oopperan pääjohtajana. Kaudellaan hän uudisti talon toimintaa strategisesti ja taiteellisesti sekä saavutti merkittävästi laajemmat, eri taustoista tulevat yleisöt. Esimerkiksi immersiivinen tuotanto Händelin Semelestä houkutteli vakiyleisön lisäksi talon ennätyksen alle 25-vuotiaita katsojia, ja uusiseelantilais-tahitilaisen tilausteoksen Ihitai ‘Avei’a – Star Navigator yleisöstä 47 prosenttia oli ensikertalaisia.
Tätä ennen hän perusti perinteisiä käytäntöjä haastavan, paikkasidonnaisen Lost & Found Opera -ryhmän Australiassa 2012 ja toimi sen taiteellisena johtajana vuoteen 2018. Lost & Found Operaa on kutsuttu Australian innovatiivisimmaksi oopperaryhmäksi (Opera Magazine, 2017) sekä yhdeksi maan harvoista aidosti vakiintuneita toimintatapoja ravisuttavista taideyhteisöistä (The West Australian, 2016).
Hän on ohjannut oopperatuotantoja Uuden-Seelannin oopperan lisäksi mm. Canadian Opera Companyssa, Lontoon Royal Opera Housessa ja Wexfordin oopperafestivaalilla. Hän on myös kansainvälisesti tunnettu näyttämötaitojen valmentamisen ja koulutuksen asiantuntija ja säännöllinen vierailija yliopistoissa ja konservatorioissa.
De Mallet Burgess on erityisen kiinnostunut yleisön ja esiintyjien välisestä suhteesta. Hän haluaa hyödyntää taiteen ja luovien alojen rajattomia mahdollisuuksia saavuttaakseen uusia yleisöjä sekä rakentaakseen yhteisön identiteettiä ja tuodakseen sen äänen kuuluviin.
Thomas de Mallet Burgess on suorittanut alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon Oxfordin yliopiston St Edmund Hallissa, pääaineinaan filosofia ja moderni kielitiede.