Hyppää sisältöön

HAE koeyleisöksi

Pääharjoitukset kaudella 2026–2027

Viimeisiä harjoituksia ennen esitystä kutsutaan pääharjoituksiksi. Koululaiset, opiskelijat ja erityisryhmät ovat tervetulleita seuraamaan harjoituksia. Lue alta hakuohjeet ja tutustu pääharjoitusten aikatauluun.

Yleisöksi pääharjoituksiin

Tarjoamme koululaisille, opiskelijoille ja erityisryhmille mahdollisuuden tulla pääharjoituksiin koeyleisöksi. Erityisryhmillä tarkoitamme henkilöitä, joille Oopperan ja Baletin esityksiin osallistuminen on esimerkiksi sosioekonomisista syistä haastavaa.  Koeyleisö tuo esiintyjille toivottua jännitettä, joka antaa esimakua oikeasta esitystilanteesta.

Maksuttomiin pääharjoituksiin haetaan etukäteen annetun aikataulun mukaan, jonka löydät tältä sivulta. Haku tapahtuu tällä sivulla julkaistavalla lomakkeella.

Joihinkin harjoituksiin on mahdollista tulla myös kulttuurikaverin kanssa. Lue lisää kulttuurikavereista.

Lue lisää yleisötyöstä Oopperassa ja Baletissa.

Haku kauden 2026–2027 pääharjoituksiin

Paikat avoimiin pääharjoituksiin jaetaan ensikertalaisuus huomioiden. Ryhmän koko voi olla kouluille kaksi luokkaa ja muille ryhmille max. 30 henkilöä rajoitetun paikkamäärän vuoksi. Tutustu hakuohjeisiin.

Olemme yhteydessä vain paikan saaneisiin ryhmiin muutaman viikon sisällä haun päättymisestä.

Huomaathan, että muutokset ovat mahdollisia.

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä osoitteeseen yleisotyo[at]opera.fi

Avoimet pääharjoitukset syksyllä 2026

To 20.8. klo 11.30 Joutsenlampi (kesto 2 t 45 min, sis. 2väliaikaa)
Ikäsuositus yli 7-vuotiaille
HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT

Ti 25.8. klo 11 Aida (kesto 2 t 55 min, sis. väliajan)
Ikäsuositus yli 16-vuotiaille
HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT

Ma 14.9. klo 18 The (R)evolution of Steve Jobs (kesto 1 t 45 min, ei väliaikaa). Huom! Iltaharjoitus
Ikäsuositus yli 10-vuotiaille
HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT

Ke 30.9. klo 11.30 Hamlet (kesto 2 t 10 min, sis. väliajan)
Ikäsuositus yli 12-vuotiaille
HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT

Hakuaika Figaron häät -oopperan avoimeen pääharjoitukseen alkaa perjantaina 4.9. klo 9. Hakuaika päättyy perjantaina 11.9. klo 18.

Ma 19.10. klo 18 Figaron häät (kesto 3 t 20 min, sis. väliajan). Huom! Iltaharjoitus
Ikäsuositus yli 12-vuotiaille

Hakuaika Draculan avoimeen pääharjoitukseen alkaa perjantaina 18.9. klo 9. Hakuaika päättyy perjantaina 25.9. klo 18.

To 29.10. klo 11.30 Dracula (kesto 2 t 15 min, sis. väliajan)
Ikäsuositus yli 10-vuotiaille

Hakuaika Peter Grimesin avoimeen pääharjoitukseen alkaa tiistaina 6.10. klo 9. Hakuaika päättyy torstaina 15.10. klo 18.

To 19.11. klo 18.30 Peter Grimes (kesto 3 t 15 min, sis. 2 väliaikaa). Huom! Iltaharjoitus
Ikäsuositus yli 12-vuotiaille

Hakuaika Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -baletin avoimeen pääharjoitukseen 30.11. alkaa keskiviikkona 14.10. klo 9. Hakuaika päättyy torstaina 22.10. klo 18.

Ma 30.11. klo 11.30 Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas (kesto 2 t 20 min, sis. väliajan)
Alaikäraja 5 vuotta

Hakuaika Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -baletin avoimeen pääharjoitukseen 1.12. alkaa perjantaina 16.10. klo 9. Hakuaika päättyy tiistaina 27.10. klo 18.

Ti 1.12. klo 11.30 Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas (kesto 2 t 20 min, sis. väliajan)
Alaikäraja 5 vuotta

HAKUohjeet

Jotta voimme tarjota mahdollisimman monelle ryhmälle osallistumismahdollisuuden, on tärkeää mainita lomakkeessa kaikki seuraavat tiedot:

Emme valitettavasti pysty käsittelemään puutteellisia tai sähköpostin kautta tulevia hakemuksia. Olemme yhteydessä vain paikan saaneisiin ryhmiin muutaman viikon sisällä haun päättymisestä.

haku yleisöksi kansallisbaletin harjoituksiin

Ilmoitamme myöhemmin tällä sivulla Kansallisbaletin avoimista harjoituksista kaudella 2026–2027.

Kulttuurikaverit

Haluaisitko lähteä katsomaan oopperaa tai balettia, mutta yksin meneminen tuntuu tylsältä tai vaikealta? Tule Oopperan ja Baletin pääharjoituksiin yhdessä kulttuurikaverin kanssa! Kulttuurikaverin seura on maksutonta.

Helsingissä ja Espoossa toimii kulttuurikavereita, Vantaalla puolestaan kulttuuriluotseja. Lue alta, miten ja mihin pääharjoituksiin voit saada seuraa kulttuuririentoihin HelsingissäEspoossa ja Vantaalla.

Kauden 2026–2027 pääharjoitukset kulttuurikaverin kanssa

HUOM! Helsingin ja Espoon kulttuurikaverit sekä Vantaan kulttuuriluotsit hakevat pääharjoituksiin kaupunkien omien kulttuurikaverivälitysten kautta, katso ohjeet alla. Paikkoja ei voi varata Oopperan ja Baletin asiakaspalvelusta.

Helsinkiläiset

to 19.11. klo 18.30 Peter Grimes (kesto 3 t 15 min, sis. 2 väliaikaa). Huom! Iltaharjoitus
Ikäsuositus yli 12-vuotiaille

ti 1.12. klo 11.30 Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas (kesto 2 t 20 min, sis. väliajan)
Alaikäraja 5 vuotta

Näin haet kulttuurikaveria Helsingistä

Katso ohjeet kulttuurikaverin hakemiseen HelsinkiMission verkkopalvelusta.

Espoolaiset

ma 19.10. klo 18 Figaron häät (kesto 3 t 20 min, sis. väliajan). Huom! Iltaharjoitus
Ikäsuositus yli 12-vuotiaille

to 29.10. klo 11.30 Dracula (kesto 2 t 15 min, sis. väliajan)
Ikäsuositus yli 10-vuotiaille

Näin haet kulttuurikaveria Espoosta

Voit pyytää kulttuurikaveria seuraksesi Oopperaan ja Balettiin VESA-toiminnan kautta, jos olet espoolainen yksinäisyyttä kokeva yli 65-vuotias ikääntynyt. Voit soittaa ma–to klo 12–14 puhelinnumeroon 050 381 0999 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen keikka@hyte.fi.

Vantaalaiset

ke 30.9. klo 11.30 Hamlet (kesto 2 t 10 min, sis. väliajan)
Ikäsuositus yli 12-vuotiaille

ma 19.10. klo 18 Figaron häät (kesto 3 t 20 min, sis. väliajan). Huom! Iltaharjoitus
Ikäsuositus yli 12-vuotiaille

ma 30.11. klo 11.30 Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas (kesto 2 t 20 min, sis. väliajan)
Alaikäraja 5 vuotta

Näin haet Kulttuuriluotsia Vantaalta

Lue lisää Kulttuuriluotseista ja katso yhteystiedot vakehyva.fi-verkkopalvelusta.

Tutustu myös näihin