Siirry sisältöön

Teossarja, joka kadottaa ajantajun

Nibelungin sormus eli Ring on Richard Wagnerin neliosainen oopperakokonaisuus, jota pidetään yhtenä länsimaisen taiteen merkkipaaluista. Kulttiteos kerää vannoutuneet fanit yhteen aina uudestaan ja uudestaan. Sanotaan, että Ring on matka, jossa häviää ajantaju.

Uudesta suomalaisesta tulkinnasta vastaavat kapellimestari Esa-Pekka Salonen, ohjaaja Anna Kelo, visuaalinen suunnittelija Mikki Kunttu sekä pukusuunnittelija Erika Turunen.

Sarjan oopperat tuotetaan kahden teoksen vuosivauhdilla. Ensimmäisenä tulee ensi-iltaan Reininkulta syksyllä 2019. Sitä seuraavat Valkyyria keväällä 2020, Siegfried syksyllä 2020 ja Jumalten tuho keväällä 2021.

Ring muutti Wagnerin elämän ja koko oopperataiteen

Wagner omistautui Ring-saagalle 26 vuoden ajaksi poikkeuksellisella tavalla. Työ tarkoitti oopperahistorian suurimman luomuksen kirjoittamista ja säveltämistä, erityisen rakennuksen pystyttämistä teoksen esittämistä varten ja rahoituksen etsimistä hankkeelle, joka valtavuudessaan hakee vertaistaan taiteen historiassa.

Ring

”Wagnerin musiikki on niin suurta, että näyttämöllepanon täytyy vastata sitä. Ring on perinteisesti tarina rakkaudesta, kostosta, vallasta ja ahneudesta. Suuren tarinan takaa löytyy kuitenkin vielä suurempia teemoja; kysymyksiä ja vastauksia myyteistä, uskosta ja tietoisuudesta. Samaa kerrostuneisuutta kuin musiikissa, haluan ilmentää myös ohjauksessani.”

– ANNA KELO, OHJAAJA

Reininkulta – Matka toiseen todellisuuteen alkaa

Ring

Wagnerin mukaan Reininkulta on ”näyttämöjuhlan aatto”.  Ensimmäinen osa esittelee keskeiset hahmot ja teemat. Alberich varastaa Reinvirrasta kullan, jota Reinintyttäret vartioivat. Hän kiroaa rakkauden ja takoo kullasta sormuksen. Tuo sormus tuo kantajalleen rajattoman vallan.  Mutta absoluuttista valtaa janoaa myös ylijumala Wotan. Jumalten vangitsema Alberichin on luovutettava pois koko aarre, ja vihassaan hän kiroaa sormuksen.

ESITYKSET 30.8.–18.9.2019

Valkyyria – Ooppera sankaruuden synnystä

Ring

Ylijumala Wotan vahvistaa Valhallaa ja siittää maailmaan valkyyrioita, jotka keräävät sotien sankareista parhaat Valhallan vartijoiksi. Taistelussa hurjaa Hundingia vastaan Wotan joutuu antamaan valan, että hän uhraa jumalten järjestykselle poikansa Siegmundin. Ristiriitojen ja sodan keskeltä Valkyyriasta nousee myös suuren rakkauden juonne, Siegmundin ja Sieglindin intohimo. Heidän tarinansa on alku Siegfriedille, Ring-sarjan kolmannelle osalle.

ESITYKSET 15.5.–3.6.2020

Varmista paikkasi jo nyt – osta kausikortti

Ring

Kahden ensimmäisen teoksen yksittäiset liput tulevat myyntiin 5.8., mutta kausikorttilaisille ne ovat myynnissä jo nyt. Varmista paikkasi Ring-tetralogiassa ja hanki kausikortti.

Siegfried

Tulossa kaudella 2020–21

Jumalten tuho

Tulossa kaudella 2020–21

Työryhmä

Ring

Anna Kelo

Kelo on toiminut Suomen kansallisoopperassa vuodesta 1994 ensin ohjausassistenttina ja vuodesta 1998 pääohjausassistenttina. Hänen ohjauksiaan Kansallisoopperalle ovat olleet muun muassa Jää (2019) sekä Figaron häät (2014). Vuosina 2016–2017 Kelo uusintaohjasi Götz Friedrichin Ring-tetralogian New National Theatrelle Tokioon. Kelo on valmistunut musiikkiteatteriohjaajaksi Venäjän teatteriakatemiasta.

Ring

Erika Turunen

Turunen toimi Suomen kansallisoopperan ja -baletin puvuston johtajana vuosina 1995–2009. Hän on suunnitellut puvustukset muun muassa teoksiin Lumikuningatar (2012), Pieni Merenneito (2015) ja Kalevalanmaa (2017). Turunen on suunnitellut pukuja myös esimerkiksi Nederlands Dans Theaterille, Ballet de l´Opéra de Lyonille, Tanskan kuninkaalliselle baletille, Grand Theatre de Genevelle sekä Malmön ja Göteborgin oopperoille. Erika Turusen töille on ominaista uusien materiaalien kehittäminen ja pukujen kolmiulotteisuus.

Ring

Mikki Kunttu

Kunttu on Suomen kansainvälisesti tunnetuin valaistussuunnittelija. Suomen kansallisoopperan lisäksi hän on suunnittelut visualisointeja muun muassa Cirque du Soleil’le, Norjan kansallisbaletille, Tanskan kuninkaalliselle baletille sekä Bostonin baletille. Kunttu on tanssiryhmä Tero Saarinen Companyn perustajajäsen. Kuntun muita tunnettuja produktioita ovat mm. Eurovision laulukilpailut Helsingissä 2007, Malmössä 2013 ja Tukholmassa 2016.

Ring

Esa-Pekka Salonen

Salonen on Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen neuvonantaja sekä Los Angelesin filharmonikkojen kunniakapellimestari. Tällä hetkellä hän on myös New Yorkin filharmonikkojen kolmivuotinen nimikkosäveltäjä sekä Baltic Sea Festivalin taiteellinen johtaja. Syksyllä 2016 Salonen aloitti viisivuotisen kauden Suomen kansallisoopperan ja -baletin taiteellisena partnerina. Salosen sävellyksissä yhdistyvät kompleksisuus ja virtuoosisuus sekä leikkisä rytmiikka ja melodinen kekseliäisyys.

Esa-Pekka Salosen ajatuksia Ringistä