Kuoroyhdistys perustettiin 80 vuotta sitten
Kansallisoopperan kuoro juhlii 80-vuotista taivaltaan vuonna 2025. Lue kiinnostava artikkeli kuoron syntyvaiheista.
Oopperan kuoro syntyy sotienjälkeiseen Suomeen
Syksyllä 1944 sota oli ohi ja oopperoita alettiin taas esittää. Maassa oli rauha, mutta kaikesta oli ankara pula. Elintarvikkeet olivat säännösteltyjä, musta pörssi kyllä toimi ja siihen tarvittiin rahaa.
Vaikeista ajoista huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi oopperakuoron organisaatiossa tapahtui merkittävä edistysaskel. Kuoron laulajat kokoontuivat 4.4.1945 oopperatalossa. Mukana oli nyt peräti 33 ihmistä. Kun puheenjohtajaksi oli valittu Uolevi Lönnberg ja sihteeriksi Airi Paatso, oli aika kirjata merkittävä päätös: ”Päätettiin perustaa yhdistys nimeltä Suomalaisen Oopperan kuorolaulajayhdistys r.y.”

Kuoro oli jo pitkään ollut oma osastonsa ja se oli pitänyt kokouksia ja esiintynyt palkka- ja työaikaneuvotteluissa yhtenäisenä ryhmänä, mutta vasta nyt laulajat järjestäytyivät yhdistykseksi, joka voisi liittyä Suomen Näyttelijäliittoon. Samalla pohdittiin jo työehtoja ja toivottiin muutoksia kuten pikkuroolien palkkioiden yhtenäistämistä. Luonnollisesti päätettiin vanhaan tapaan myös ehdottaa palkan korottamista, tällä kertaa peräti kahdella tuhannella markalla.
”Jos palkkakysymys ei mene läpi ehdotetaan käännyttäväksi ministeri Sventon puoleen”, kirjattiin pöytäkirjaan. Reinhold Svento oli SKDL:n kansanedustaja ja tuolloin toinen ulkoasiainministeri. Uudessa poliittisessa ilmastossa oopperalaulajat pyrkivät siis yhteistyöhön vasemmiston kanssa.
Uusi ammatillinen ote näkyi myös siinä että kokouksessa päätettiin, että nyt laulamisesta tarvittiin aina palkkio. Yhdeksännessä pykälässä päätettiin ”kieltäytyä esiintymästä solistien näytännöissä y.m. juhlissa ilmaiseksi”.
Konsertti Kaivohuoneella: ”Puku vapaa. Tanssia! Arvontaa!”
Varsinainen perustava kokous pidettiin 8. huhtikuuta ja siinä todettiin yhdistyksen nimeksi ”Suomalaisen Oopperan kuorolaulajayhdistys r.y.”. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana oli Uolevi Lönnberg ja johtokuntaan kuuluivat Airi Paatso, Impi Karima, Martti Vartio, Lennu Paatso ja Rafael Karima. Yhdistykseen saivat kuulua kaikki kuorolaiset, joilla vain oli sopimus seuraavaksi vuodeksi. Jäsenmaksuksi määrättiin sata markkaa.
Yhdistysrekisteriin ilmoitettiin, että yhdistyksen tarkoituksena on ”kohottaa kaikin mahdollisin keinoin jäsentensä henkistä ja aineellista tasoa ja valvoa ja edistää heidän etujaan”. Näitä tavoitteita yhdistys ilmoitti rahoittavansa ”hankkimalla siihen tarvittavat varat jäsenmaksuilla, konserteilla ym. laissa sallituilla tavoilla”.
Rahaa päätettiin hankkia sillä keinolla, mikä parhaiten osattiin, järjestämällä esitys. Paikaksi valittiin Kaivohuone ja ohjelmassa olisi kohtaus Erämaan laulusta sekä Faustista. Lisäksi ”Jokio esittää Marian Andersonia”. Muitakin esiintyjiä tarvittiin ja mukaan päätettiin pyytää Almi, Heinrichsen, Jokio, Koskinen, Pihlaja, Lätti, Kuorikoski ja Metrokvartetti. Kuuluttajaksi pyydettiin Thure Bahne ja oopperalta toivottiin saatavan puvut lainaksi. Lisäksi toivottiin, että sadan markan hintaisia lippuja voisi myydä oopperan kassalta. Päivämääränä oli 21.5.1945.
Helsingin Sanomien ilmoituksessa kerrottiin, että ”Riemukas kevätjuhla” pidettäisiin toisena helluntaipäivänä klo 20 ja että esityksessä nähtäisiin haaremikohtaus Erämaan laulusta ja valssikohtaus Faustista. Illan kapellimestareina olivat Matti Visapää ja Taneli Kuusisto ja huvimestarina professori Väinö Sola. ”Puku vapaa. Tanssia! Arvontaa!”

Juhla ja jäsenmaksut tuottivat, ja se taas aiheutti jo huolia yhdistykselle. Inflaatio eteni vauhdilla ja rahat oli viisainta sitoa johonkin. Keskustelua käytiin sijoittamisesta ”kiinteistöihin, taideteoksiin tai muihin sopiviin tarkoituksiin”. Tuottoisan juhlan ansiosta odotukset taisivat olla turhankin korkealla, sillä seuraavassa kokouksessa 29.6.1945 todettiin jo, että on ”rahaston pienuuden takia hyljätty ajatus kiinteistösijoituksesta”. Sen sijaan päätettiin ostaa Arvo Makkosen Töölö-aiheinen kehystetty taulu. Taulun arvo oli 7 000 markkaa (850 euroa). Arvo Makkonen (1894–1956) oli Marraskuun ryhmään kuulunut arvostettu taiteilija, mutta sijoituksena hankinta ei ollut kovinkaan onnistunut, sillä Makkosen öljyvärimaalauksia myydään nykyisin muutamalla satasella.
Kuoron asema vahvistuu
Kuoron asema itsenäisenä osastona alkoi yhdistyksen perustamisen jälkeen vahvistua. Nyt siitä tehtiin jo lehtijuttujakin. Kuva-lehden syyskuun numerossa 1945 oli laaja artikkeli otsikolla ”Kuoro – oopperan tukipylväs”. Siinä korostettiin kuoron merkitystä oopperaesityksissä ja puhuttiin työn vaativuudesta. Palkkauksen kehnous tuotti jutun mukaan näkyvän ongelman, sillä laulajat vaihtoivat mielellään tuottavampaan työhön. Vaihtuvuus oli tarpeettoman suurta. ”Nykyisin vaihtuu näet jäsenistä puolet 2–3 vuoden aikana, ja kun esimerkiksi jäsenmäärä keväällä oli 40, se on tällä hetkellä vain 32!”
Lukijoille kerrottiin, että oopperakuorolaisten on oltava koulutettuja laulajia jo siksikin, ”että ilman lauluteknillistä koulutusta ääni lyhyessä ajassa olisi loppuun kulutettu. Opiskelu Sibelius-Akatemian oopperaluokalla olisi toivottavaa, mutta ainakin jonkinlainen pohjakoulutus, tekniikkaaa ja nuotinlukutaitoa täytyy olla.”
Artikkeli sisältää myös kiinnostavan kuvauksen kuoron harjoituksista. Ne pidettiin muun tilan puuttuessa lämpiössä, ja ne ”alkavat tavallisesti sillä, että johtajan sisään tullessa miehet työntävät hirveällä ryminällä pianon keskilattialle, ei kuitenkaan aivan kristallisen kattokruunun alle – varmuuden vuoksi. Eräs Aufrichtigin jälkeenjättämistä traditioista! Nuotit uuteen oopperaan jaetaan, äänet harjoitetaan ja kaikki kuorokohtaukset käydään ilta illan jälkeen lävitse yhä uudelleen, vaikeampia kohtauksia moneen kertaan ottaen, kunnes kappale osataan ulkoa.”

Palkkaneuvotteluja käytiin tutuin kuvioin. Kuoro laati kirjelmän, jonka mukaan suurin osa laulajista oli nyt velkaantunut ja ”verot ovat jääneet pakostakin maksamatta”. Korotukseksi toivottiin tuhatta markkaa ja lisäksi ehdotettiin palkkojen sitomista indeksiin ainaisen korotuskeskustelun välttämiseksi. Uusi yhdistys otti käyttöön kovat otteet neuvotteluissa. Se ilmoitti kuoron lopettavan työnsä, joten ”kuorolaisten sopimukset oli katsottava purkautuneen, jollei asiasta toisin sovittaisi”.
Kriittistä tilanne tuli selvittämään johtokunnan kokoukseen 17.10. neljä kuoron jäsentä, jotka tekivät selkoa siitä, ”kuinka vaikeata kuorolaisilla oli tulla toimeen nykyisillä palkoillaan”. Johtokunnalle ei juuri jäänyt vaihtoehtoja, jos oopperatoimintaa ylipäätään haluttiin jatkaa. Kuoron edustajien poistuttua tehtiin päätös 2 000 markan korotuksesta sopimusvuoden loppuun asti. Työrauha oli palannut ja esitykset jatkuivat.
Teksti JUHANI KOIVISTO
Tänä päivänä suurin osa Kansallisoopperan vakituisista oopperalaulajista muodostaa Suomen kansallisoopperan kuoron, joka on Suomen ainoa päätoiminen ammattikuoro. Järjestäytyneenä ammattilaiskuorona se aloitti toimintansa vuonna 1945.
Kuoron kokoonpano vaihtelee tuotantokohtaisesti. Suurempaa kokoonpanoa vaativissa oopperoissa kuoroa täydennetään lisäkuoron riveistä. Oopperassa toimii myös noin 50 laulajan lapsikuoro. Kansallisoopperan kuoromestarit ovat Marge Mehilane ja Tatu Erkkilä. Tutustu laulajiimme.