Oopperatalossa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Oli kesäkuu 1994, ja ensimmäinen esityskausi uudessa talossa Töölönlahdella oli juuri päättynyt. Minna Pehkonen aloitti työt lipunmyynnissä, mutta joutui hiljaisena kesäaikana harjoittelemaan asiakaspalvelua niin, että muut myyjät esittivät hänelle asiakkaita.

Kesän jälkeen meno koko talossa kiihtyi jälleen tavalliseen vauhtiinsa. Lippukassalle tarvittiin vuodeksi myyjän sijaista, ja Anu Varjonen sai paikan. ”Kävi Oopperatalon perinteinen tarina. Luulin tulevani tänne vain määräajaksi, mutta 30 vuotta myöhemmin täällä ollaan edelleen”, hän kertoo.

Yksi merkittävä syy ”Oopperan perinteiselle” on ystävyys Minnan kanssa.

Anulla ja Minnalla synkkasi heti. Mitään vieraskoreutta ei ollut, juttu luisti vaivattomasti jo ensimmäisessä yhteisessä työvuorossa. ”Olemme samanlaisia, avoimia ja puheliaita. Tykkäämme jutella, ajattelemme maailmasta aika samalla tavalla ja meitä naurattavat samat jutut”, Anu kuvailee. Yhdessäolo on helppoa, riitoja ei ole koskaan syntynyt. Naurua sen sijaan riittää.

Asiantynkää, kantavalla äänellä

Anu ja Minna soittelevat toisilleen miltei päivittäin. Soittaessa on aina olevinaan erityistä asiantynkää, mutta samalla tulee käsiteltyä omat ja perheen kuulumiset sekä töihin liittyvät ajatukset.

”Jos juttelen Minnan kanssa kotona, mieheni sanoo usein, että ette te puhelimia tarvitse, menkää parvekkeelle niin kuuluu kuitenkin”, Anu nauraa. Anu asuu Sipoossa ja Minna Vantaalla, mutta molemmilla on hyvin kantava ääni.

”Mieheni sanoo, että ette te puhelimia tarvitse. Menkää parvekkeelle niin kuuluu kuitenkin”, Anu kertoo. Anu asuu Sipoossa ja Minna Vantaalla, mutta molemmilla on kantava ääni.

Anu ja Minna työskentelevät samassa asiakaspalvelutiimissä ja ovat melkein koko ajan tekemisissä, mutta jutteleminen jää omalle ajalle. ”Eihän töissä ehdi keskittyä omien asioiden puhumiseen, kun on niin paljon hommia”, Minna sanoo.

Anun työmatka kestää bussilla tunnin, ja se on hyvää aikaa turista. ”Saatan töistä lähtiessä sanoa, että menen nyt, niin päästään juttelemaan”, Anu kertoo. ”Niin, minä olen kotimatkan viihdyke. Maksuton sellainen”, Minna nauraa.

Minna kuvailee Anua lähimuistikseen, sekä verkon tukipalveluksi. ”En ymmärrä, miten hän voi muistaa kaiken niin hyvin”, Minna huokaa.

Anu taas toteaa, että on arvokasta, kun saa jakaa työjutut läheisen kanssa. ”Kun on ihminen, jonka kanssa voi natkuttaa töihin liittyvät asiat, niitä ei enää tarvitse viedä kotiin puolison kuultavaksi”, hän kertoo.  

Puheluiden lisäksi naiset tapaavat toisiaan vapaa-ajalla. He ovat tietenkin aina mukana toistensa suurissa päivissä, häissä ja muissa juhlissa. Lisäksi vuosien myötä on muodostunut omia perinteitä. Anu ja Minna käyvät aina tammikuussa Anun syntymäpäiväillallisilla. Kesän alussa Minna siskoineen kyläilee Anun luona kissoja katsomassa. Lisäksi naiset reissaavat yhdessä Lontooseen silloin tällöin.

Ilot, surut ja yllätykset

Vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa Minna ja Anu ovat ehtineet kokea myös elämän raskaita puolia. Menetysten äärellä ystävän tuki on ollut korvaamatonta. Mutta tosiystävän kanssa jaetaan myös ilot.

Kuten vaikkapa silloin, kun Minna oli menossa naimisiin. Anu järjesti tulevalle morsiamelle yllätyksen.

”Oli elokuu kun silloinen pomomme tuli kertomaan, että lähtisin iltapäiväksi jakamaan parfyyminäytteitä oopperapuvussa Sokokselle”, Minna kertoo.

Ei Minna olisi halunnut mennä, tuoksuista tulisi päänsärkyäkin, mutta kuuliaisesti suostui pyyntöön. Hän kävi lainaamassa prinsessaleningin pukuvarastosta ja meikattavana sekä kammattavana maski-kampaamossa. Kun Minna sitten teki lähtöä Sokokselle, hänet pyydettiinkin Oopperan pihalle. Siellä ammattivalokuvaaja ikuisti päivänsankarin, ja sitten vietettiin koko lipunmyynnin yhteistä piknikkiä. ”Kaikki tämä juonittiin minulta salassa, monien työkavereiden avustuksella. Se oli aivan ihanaa”, Minna muistelee.

Kuvia Anun ja Minnan kotialbumeista

10 vuotta menee hujauksessa

Anulla ja Minnalla on jäljellä vielä kymmenisen vuotta yhteistä työuraa. Molemmat uskovat pysyvänsä Oopperassa ja Baletissa eläkepäiviin asti. ”Jos se vain meistä on kiinni”, Anu lohkaisee.

”Kymmenen vuotta on aivan pieni hetki, kun tässä on urasta jo kolme neljännestä takana”, Minna parahtaa.

Naiset viihtyvät työssään erityisesti työyhteisön takia. Koko Oopperan ja Baletin asiakaspalvelutiimi tulee hyvin juttuun keskenään. Moni on ollut talossa pitkään ja työkaverit tunnetaan hyvin. Minna kertoo, että työkavereiden ansiosta ei ole sellaista päivää, etteikö töihin haluaisi tulla. ”Välillä työ on raskasta, eteen tulee ämpärikaupalla asioita hoidettavaksi ja vaikeita uusia järjestelmiä opittaviksi. Työkavereiden ansiosta kaikesta kuitenkin selvitään”, hän sanoo.

Vaikka ympärillä on mainio tiimi, on Anun ja Minnan välinen ystävyys siinä vielä omaa luokkaansa. Anu summaa: ”Vaikka olemme tavanneet työkavereina, olemme jo vuosikymmeniä olleet ystäviä, jotka sattuvat olemaan samassa paikassa töissä. Se on valtava onni.”

Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat EMMA SUOMINEN JA ANUN JA MINNAN KOTIALBUMIT