Päivähoitopaikkana Kansallisooppera

”Olen täysin kasvanut sisään tähän maailmaan. Vanha oopperatalo oli minulle kuin päiväkoti, vietin siellä lapsuudessani niin paljon aikaa.”

Ooppera ja baletti ovat kuuluneet Heidi Almin elämään alusta saakka. Isä, oopperalaulaja Alfons Almi, työskenteli Kansallisoopperan talouspäällikkönä ja myöhemmin myös pääjohtajana. Hän oli sinnikäs ooppera- ja balettitaiteen puolestapuhuja, eikä nykyistä Oopperataloa olisi varmaankaan koskaan rakennettu ilman hänen pitkäjänteistä työtään. Heidin äiti, prima ballerina ja professori Doris Laine-Almi puolestaan oli yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista tanssijoista, joka myöhemmin toimi baletinjohtajana sekä Kansallisbaletissa että Berliinin Komische Operissa. Ei siis ole ihme, että Heidin ensimmäiset muistikuvat ooppera- ja balettiesityksistä ovat syntyneet hyvin nuorena.

”Olin suunnilleen neljä vuotta vanha, kun olin katsomassa Wagnerin jonkin pitkän oopperan harjoituksia äitini kanssa. Väliajan koittaessa äitini tuumasi, että olen nyt nähnyt tarpeeksi, joten hän kertoi minulle teoksen loppuneen ja että lähdemme kotiin. Kuulemma vastasin hänelle, että iso viulu (kontrabasso) on vielä orkesterimontussa, esitys siis jatkuu enkä lähde yhtään minnekään!”

Heidi valmistui äitinsä jalanjäljissä balettitanssijaksi Kansallisoopperan balettikoulusta, ja hän työskenteli muutaman vuoden ajan tanssijana Sveitsissä ja Saksassa. Ura päättyi terveysongelmiin ja kalvavaan koti-ikävään, mutta paluu Suomeen ei sujunut helpoissa merkeissä.

”Tunsin olevani tyhjiössä. Kaikki ystäväni olivat opiskelleet tutkintoja, perustaneet perheitä tai muuttaneet pois. Ensimmäiset vuodet paluuni jälkeen eivät olleet helppoja.”

Heidi työskenteli muun muassa kirjastoapulaisena Helsingin yliopiston Porthaniassa sekä Marimekon myyjänä laivaterminaalissa, jossa Heidin laaja kielitaito pääsi tehokkaaseen käyttöön. ”Terminaalissa työskentely oli hirveän hauskaa, sain tavata joka päiviä uusia ihmisiä ja puhua paljon saksaa.” Heidi työskenteli myös tuotantoassistenttina Helsingin juhlaviikoilla. Tapahtumatuotannon parista jäi käteen paljon muistoja.

”Ylivoimaisesti hauskin muistoni on se, kuinka kuljetin osaa jazztähti Dizzy Gillespien keikkapalkkiosta raitiovaunussa Valintatalon muovikassissa. Silloin palkat maksettiin vielä käteisellä. Kukaan kanssamatkustajistani ei varmasti olisi ikinä osannut arvata, mitä kassissa oli!”

Kyllä tämä tästä jotenkin sutviutuu

Kansallisoopperassa ja -baletissa Heidin ensimmäinen työ oli tiedottajan tehtävä. Vakituinen tiedottaja oli jäämässä virkavapaalle, ja hänelle tarvittiin sijainen. Heidin kyvyt kirjoittajana tunnettiin talossa jo entuudestaan.

”Minua ilmeisesti testattiin tehtävää varten etukäteen, sillä minulta tilattiin artikkeli Kesäyön unelmasta hieman ennen kuin sijaista ryhdyttiin hakemaan. Artikkelini taisi kelvata, sillä kävin työhaastattelussa ja sain paikan.”

Heidillä ei tässä vaiheessa vielä ollut koulutusta viestinnän alalta, mutta ketterän kynän lisäksi hänen vahvuuksiaan olivat laaja kielitaito sekä vankka asiantuntemus oopperasta ja baletista. Töiden aloituksessa ei paljoa aikailtu. ”Tiedottaja Leena Nivanka perehdytti minut nopeasti, minkä jälkeen ryhdyin heti hommiin.”

Tiedottajan työparina oli dramaturgi Jussi Törnwall sekä myyntisihteeri Marja Pöri, joka oli vastuussa lipunmyynnistä. Kaiken muun tiedottaja ja dramaturgi hoitivat kahdestaan. ”Työmäärä oli valtava, mutta nuorena ihmisenä ajattelin, että kyllä tämä tästä jotenkin sutviutuu.”

Sijaisuus kesti vuoden verran, ja seuraavana vuonna Heidi jatkoi työtään osa-aikaisena baletin tiedottajana. Vanhempainvapaalle jäätyään Heidi viimeisteli opintonsa Helsingin yliopistossa, valmistui maisteriksi pääaineenaan teatteritiede ja palasi Kansallisoopperaan ja -balettiin tiedottajaksi vuonna 1990.

Teosesittelyitä, varainhankintaa ja vähän kaikkea muutakin

Vuosien varrella viestintäosaston henkilöstömäärä kasvoi, ja Heidin työnkuva muuttui tiedottajasta tiedotuspäälliköksi ja viestintäpäälliköksi. Kun Heidi täytti 60 vuotta, pääjohtaja Päivi Kärkkäinen nimitti hänet sidosryhmäpäällikön tehtävään.

”En ollut ensin kovin innostunut ajatuksesta, sillä pidin valtavasti työstäni viestintäpäällikkönä. Minulla oli upea tiimi, ja yhteiset onnistumisen kokemukset olivat työn suola. Jokainen ensi-ilta oli yhteinen matka, jolla koimme samat ilot ja surut. Opin kuitenkin pian pitämään uudesta työstäni, sillä sain aivan uuden näkökulman Oopperan ja Baletin toimintaan ja ennen kaikkea mahdollisuuden tutustua uusiin, ihaniin ihmisiin.”

Sidosryhmäpäällikkönä Heidi on ollut monessa mukana. Tärkein osa työnkuvaa on ollut ylimääräisen rahoituksen hankkiminen: julkinen varainhankinta sekä yhteistyö Oopperan ja Baletin eri sidosryhmien, yksityisten lahjoittajien ja säätiöiden kanssa. Lisäksi Heidi on vastannut Oopperan ja Baletin vuosikertomusten laatimisesta. Mukavaa maustetta työhön ovat tuoneet erilaiset kirjoitustyöt, lasten taiteilijatreffit – sekä teosesittelyt.

Heidi on tutustuttanut katsojia illan balettiesitykseen jo parikymmentä vuotta. Teosesittelyt saivat alkunsa Heidin ideasta 2000-luvun vaihteessa, jolloin hän työskenteli tiedotuspäällikkönä. Oopperan osalta teosesittelyjä pitämään värvättiin nyt jo eläköitynyt päädramaturgi Juhani Koivisto.

”Rakastan teosesittelyitä vieläkin valtavasti. On palkitsevaa innostaa ja valmistaa muita illan esitystä varten. Sytyn ja innostun teoksista itsekin joka kerta hieman enemmän.”

Raskaita hetkiä ja värikkäitä muistoja

Työskentely Suomen suurimmassa taidetehtaassa on ollut antoisaa, mutta ei aina helppoa. Tehtävää on jatkuvasti enemmän kuin aikaa eikä selkeää jakoa työ- ja vapaa-ajan välillä ole koskaan ollut.

”Olen käynyt läpi monia vaikeita hetkiä, kriisejä ja suurta stressiä. Olen kuitenkin luonteeltani sellainen, että negatiiviset asiat unohtuvat nopeasti. Ihanat hetket jäävät paremmin mieleen, eikä minulla ole mitään hampaankolossa. Elämässä pitää aina mennä eteenpäin.”

Kaikki tuntevat kliseen äkkipikaisesta primadonnasta ja mahdottomia vaativasta ohjaajasta. Oopperassa ja Baletissakaan ei ole voinut välttyä haastavilta persoonallisuuksilta.

”Opin lapsena vanhemmiltani, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, ja kaikkia tulee kohdella ja kunnioittaa samalla tavalla. En pidä siitä, että joitakin pitäisi kohdella paremmin kuin toisia esimerkiksi ammatin tai varallisuuden perusteella. Ansaitsemme kaikki yhtä hyvän kohtelun, sillä olemme kaikki ihmisiä.”

Etenkin ulkomaanmatkoilla vastaan on tullut kulttuurieroja ja monenlaisia yllätyksiä. Hermoja raastavissa tilanteissa Heidiä on auttanut sinnikkyys ja vahva usko omaan tekemiseen.

”Suoraviivaisuus ja rehellisyys ovat minulle tärkeitä arvoja. Sanon suoraan, mitä ajattelen, mutta iän myötä olen oppinut myös diplomatiaa. Olen luonteeltani itsepäinen, ja ajan merkityksellisinä pitämiäni asioita sinnikkäästi.”

Heidin työuran varrelle mahtuu lukematon määrä värikkäitä muistoja, eikä hän kysyttäessä halua nimetä mitään yksittäistä huippuhetkeä. Erityisen hyvin mieleen ovat kuitenkin jääneet sekä kotimaassa että ulkomailla tehdyt vierailut.

”En koskaan unohda sitä, millä tarmolla koko talon väki puski kohti yhteistä tavoitetta, ja kuinka teimme tavanomaista tiiviimpää yhteistyötä yli osastorajojen. En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten erilaisia ulkomaanmatkat ovat olleet ennen kännykkäaikaa. Vielä 2000-luvun alussakin ihmisten tavoittaminen ei ollut aina aivan yksinkertaista, vaan virittelimme fläppitauluja ja infolappusia hotellien auloihin. Maailma ja ihmiset ovat muuttuneet valtavasti näissä asioissa.”

Ulkomaanvierailut olivat työläitä ja raskaita hankkeita, mutta lopulta oli upeaa istua katsomossa, katsoa esitystä ja nauttia kovan työn tuloksista. Muun muassa vierailu Rasputin-oopperan kanssa Pietarin Mariinski-teatterissa 2000-luvun alussa oli Heidille ikimuistoinen.

”Kun saavuimme Venäjälle, huomasin, että iso ryhmä venäläisiä toimittajia oli tullut meitä vastaan rautatieasemalle. Hirvitti, mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä juttelemaan heille. Jälkikäteen olen ollut ylpeä siitä, että tulin toimeen venäjällä pitkän tauon jälkeen.”

Show must go on

Paljon muistoja liittyy myös itse esityksiin ja niiden valvontaan. Oopperan ja Baletin esityksissä on aina nimetty valvoja, jonka tehtävänä on toimia ongelmanratkaisijana, mikäli jotain odottamatonta tapahtuu kesken esityksen.

”Tavoitteenamme on aina se, ettei esitystä jouduta keskeyttämään, vaikka tanssija loukkaantuisi tai laulaja menettäisi äänensä. Olemme joskus tehneet aivan uskomattomia paikkauksia, joista yleisö ei todennäköisesti ole tiennyt mitään.”

Yksi hyvin mieleen jäänyt taikatemppu tehtiin Don Carlos -oopperan esityksessä, jossa baritoni menetti äänensä ennen ensimmäistä väliaikaa. Paikalle hälytettiin välittömästi oopperalaulaja Jaakko Kortekangas.

”Jaakko tuli paikalle kesken vapaailtansa ja saimme hänelle puvun niskaan, mutta maskia ei ehditty tehdä loppuun asti ennen kuin hänen piti jo nousta lavalle. En koskaan unohda sitä, kuinka Jaakko ei tehnyt itsestään numeroa, vaan hän otti tilanteen tyynesti haltuun ja hoiti homman.”

Väliajan päätyttyä Heidi nousi itse lavalle ja kertoi yleisölle tapahtuneesta. ”Esityksen päätyttyä monet katsojat tulivat kertomaan minulle, etteivät he olisi ikinä huomanneet laulajan vaihtumista, jos en olisi kertonut asiasta. Onnistuimme siis tehtävässämme.”

”Jostain syystä vastaavia tilanteita tapahtui usein juuri minun valvontavuorollani, ja tästä tulikin pian meille sisäpiirivitsi: jos valvontavuorossa on Heidi, voi olla varma siitä, että jotain tapahtuu!”

Luopuminen vaatii surutyötä

Eläkkeen alkaminen on vaatinut Heidiltä työstämistä. ”Ooppera ja Baletti on ollut minulle koti ja kokonainen elämäntapa. Joudun nyt luopumaan perheestäni, ja se on hyvin vaikeaa.”

Ihaninta Oopperatalossa Heidin mielestä ovat ihmiset ja moninainen työyhteisö. ”Työyhteisömme on uskomaton sekoitus eri kansallisuuksia, vakituisia ja määräaikaisia työntekijöitä, vierailijoita, eri ikäryhmien edustajia ja monenlaisia ammatteja. Jotkut kollegoistani ovat työskennelleet talossa koko ikänsä. Erilaisista tehtävistä huolimatta kaikki tekevät sinnikkäästi töitä yhteisen tavoitteen eteen: tuottaa ainutkertaisia ooppera- ja balettielämyksiä. Talossamme vallitsee suuri intohimo ja rakkaus oopperaa ja balettia kohtaan.”

”Työhuoneeni on vaihtanut paikkaa talossa työtehtävieni perässä monta kertaa. Se on ollut vain hyvä asia, sillä eri kerroksissa pääsee tutustumaan paremmin eri osastojen työhön ja työntekijöihin. Tämänhetkinen työhuoneeni avautuu Oopperatalon etupihalle, joten näen ikkunasta, kuinka ihmiset saapuvat esitykseen. Valitettavasti koronapandemian vuoksi en ole saanut katsella tätä näkyä pitkään aikaan.”

Heidin työn hienoimpiin puoliin lukeutuvat myös kaikki ooppera- ja balettiesitykset, jotka hän on saanut uransa aikana nähdä. ”Olen nauttinut suuresti uusiin tuotantoihin tutustumisesta aina harjoitusvaiheesta ja eri työpajoilla kiertämisestä alkaen. On ollut avartavaa haastatella ihmisiä heidän työstään ja välittää tätä tietoa eteenpäin eri sidosryhmille. Olen oppinut talomme huippuammattilaisilta valtavasti vuosien aikana.”

Arvokkaita hetkiä ovat olleet myös kohtaamiset yhteistyökumppanien ja yleisön kanssa. ”Kaiken, mitä teemme, teemme ensisijaisesti yleisöä varten. Rakastan niitä hetkiä, kun näen esityksen väliajalla ihmisiä keskustelemassa ja nauttimassa toistensa seurasta, kun pienet kiiltäväsilmäiset lapset pomppivat ja jäljittelevät juuri näkemiään balettiliikkeitä.”

”On ihanaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan teosesittelyn tai esityksen jälkeen. Nämä kohtaamiset ovat olleet minulle tärkeitä, ja olen saanut käydä upeita keskusteluja. On aina yhtä kiinnostavaa kuulla, miten teokset koetaan ja miksi ne koskettavat tai eivät kosketa. Taide on pohjimmiltaan dialogia, ja me kaikki koemme, näemme ja tulkitsemme esityksiä omista lähtökohdistamme.”

Uutta kohti

Heidin työskentely Oopperassa ja Baletissa ei eläkkeen alkamisesta huolimatta lopu kuin seinään, vaan tarina jatkuu. ”Pidän jatkossakin baletin teosesittelyjä. En oikeastaan edes ajattele, että minulla alkaa eläke, vaan kesäloma.”

Heidi ei tiedä vielä tarkasti, mitä hän aikoo eläkkellä tehdä. ”Olen luonteeltani nopea ja kärsimätön, enkä voi vain istua paikallani tekemättä mitään. Minulle on tärkeää olla hyödyksi, joten jatkan varmasti toimintaani vapaaehtoistyön parissa Suomen Punaisella Ristillä ja WWF:n öljyntorjuntajoukoissa.” Heidi on kiinnostunut myös yksinäisten vanhusten auttamisesta sekä talkootöistä kulttuurialan tapahtumissa.

”Olen opiskellut espanjaa nyt noin puolitoista vuotta. Uuden kielen oppiminen on ollut rankkaa, mutta ihanaa: olen saanut uusia ystäviä ja päässyt tutustumaan erilaiseen kulttuuriin, historiaan ja maailmaan. Toivon, että voisin joskus vielä viettää aikaa Espanjassa tai Etelä-Amerikassa. Haluan myös seurata lastenlasteni elämää ja tarjota heille apua ja tukea niin paljon kuin voin. En kuitenkaan halua olla pelkkä mummi, vaan elämässä pitää olla muutakin. Niin tai näin, olen varma siitä, että jännittäviä aikoja on tulossa.”

Teksti PAULA RANTO
Kuvat HEIKKI TUULI, alin kuva STEFAN BREMER