Olkaa hyvät, istukaa, ja kertokoon se, joka tietää,
miksi kansalaiset tarkkakatseisen ja tuiman
vartioinnin alaisina raatavat yökaudet,
miksi kanuunoita valetaan nyt yötä päivää
ja ulkomailta tuodaan sotatarvikkeita,
miksi palvelukseen kutsutaan
niin suuret joukot laivatimpureita,
joiden ankarassa raadannassa
pyhäpäivät ovat tuntemattomia;
mitä ihmettä on tekeillä,
kun moinen hiostava hoppu venyttää yöt
päivän jatkeiksi: ken osaa kertoa
syyn moiseen?

Näin kysyy Marcellus, kuninkaan henkivartion sotilas ja Hamletin ystävä sekä opiskelutoveri näytelmän alkupuolella. Ote on Matti Rossin suomennoksesta.

William Shakespeare kirjoitti Hamlet-näytelmän yli 400 vuotta sitten. Teos on edelleen valitettavan ajankohtainen, sillä sen teemat käsittelevät ihmisluonnetta, joka ei ole kaiken muun kehityksen rinnalla oikeastaan muuttunut. Nyt nähtävän Hamlet-baletin koreografi Leo Mujićin sanoin: edelleen meitä motivoivat, määrittelevät ja tuhoavat samat asiat.

Kansallisbaletin Hamlet kertoo surullisen tarinan vallasta, kostosta, salajuonista ja kuolemasta. Mutta myös rakkaudesta. Vaikka Mujićin näkemys heijastelee näytelmän tummanpuhuvia tunnelmia ja tunteita, se on samanaikaisesti silmiä hivelevän kaunis. Koreografia hyödyntää klassisen baletin haastavaa liikekieltä ja maustaa sitä nykytanssin elementeillä, teokseen valitut Pjotr Tšaikovskin ja Camille Saint-Saënsin musiikit tukevat tapahtumia aivan kuin ne olisi sävelletty tätä tarinaa varten ja vaikuttava visualisointi on puvustukseltaan ja näyttämökuviltaan yhtä aikaa historiallinen ja moderni. Baletissa on upeita duettoja ja trioja sekä vaikuttavia joukkokohtauksia ja Mujićin kertomana tarina välittyy katsojalle ymmärrettävästi.
 
William Shakespeare on englanninkielisen maailman tutkituin yksittäinen kirjailija, jonka elämästä on kuitenkin kovin vähän tietoja. Hän syntyi varakkaaseen perheeseen vuonna 1564 Stratford upon Avon -nimisessä kaupungissa, jossa hän kuoli vuonna 1616. Hän oli näytelmäkirjailija, runoilija ja näyttelijä. Hän oli myös lontoolaisen Globe-teatterin osakas. Tuossa teatterissa kantaesitettiin monet hänen merkittävistä näytelmistään. Shakespeare jätti jälkeensä laajan tuotannon näytelmiä ja sonetteja. Hänen tragedioistaan tunnetuimpia Hamletin ohella ovat Romeo ja Julia, Kuningas Lear ja Macbeth.

Monia Shakespearen näytelmiä on käännetty niin oopperoiksi kuin baleteiksi. Romeo ja Julia sekä Kesäyön unelma ovat niitä, joihin pohjautuvia baletteja on varmasti eniten. Mutta myös Hamlet on kiinnostanut useita koreografeja, näiden joukossa mm. John Neumeier, joka on tehnyt jopa useamman eri version Tanskan prinssin tarinasta.

Shakespearen arvioidaan kirjoittaneen Hamletin 1600-luvun alkupuolella. Kuten antiikin Kreikassa ei Shakespearen aikaan näytelmiä kirjoitettu luettaviksi vaan näyttämöä varten esitettäviksi, mistä johtuu, ettei tietoa teoksen tarkasta syntyajankohdasta ole tiedossa. Tuohon aikaan tekstejä myös muokattiin esitysten myötä ja koska Shakespeare oli itse mukana Globe-teatterin toiminnassa, saattoi hän muokata tekstejään vuosien mittaan. On myös mahdollista, että joku toinenkin on muokannut hänen tekstejään hänen kuolemansa jälkeen. Hamlet sisältyy kuuluisaan foliopainokseen, joka on ensimmäinen Shakespearen koottujen teosten laitos vuodelta 1623, jonka julkaisivat kaksi hänen kollegaansa seitsemän vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Shakespeare kirjoittaa: ”Jotain mätää on nyt Tanskanmaassa”, mutta viittaa epäsuorasti Elisabethin ajan Englantiin ja kritisoi sen yhteiskuntaa. Shakespearen oli pakko etäännyttää teostaan päivänpolitiikasta, sillä tuohon aikaan kotimaisia poliittisia aiheita käsitteleviä näytelmiä ei saanut kirjoittaa ja jos näin kävi, teattereita uhattiin sulkemisella. Koska teatteri oli vahvasti riippuvainen hovista, päätyi Shakespeare samaan etäännyttämiseen tekniikkaan kuin paljon myöhemmin Bertolt Brecht.

Shakespearella oli aikansa kirjailijoiden tavoin tapana myös hyödyntää aiemmin ilmestyneitä kirjoja, ja niin Hamletillakin on esikuvansa. Jo 1200-luvulla tanskalainen historiankirjoittaja Saxo Grammaticus laati tarinan prinssi Amlethista. Tuota tarinaa ovat muokanneet sen jälkeen useammatkin kirjailijat.
 
Puolalainen teatteriteoreetikko, arvostettu Shakespeare-tutkija Jan Kott on kirjoittanut:
”Hamletissa on monia suuria ongelmia: politiikka, väkivalta ja moraali, kiista teorian ja käytännön yhdenmukaisuudesta, elämän perimmäisistä kysymyksistä ja elämän tarkoituksesta. Hamlet on rakkauden, perheen ja valtion tragedia, se on filosofinen, eskatologinen ja metafyysinen murhenäytelmä. Kaiken lisäksi se on vavahduttava psykologinen tutkielma. Siihen sisältyy verinen tarina, kaksintaistelu ja suuri verilöyly.”

Tarinassa kaikki vakoilevat kaikkia ja pelko ulottuu joka puolelle: avioliittoon, rakkauteen ja ystävyyteen. Hamlet on nuori vihainen mies vailla illuusioita, sarkastinen, intohimoinen ja brutaali. Ja samanaikaisesti hän on herkkä ja katuva nuorukainen, jonka maailma on romahtanut isän kuoleman myötä.

Hamletin tunnettu parahdus, “maailma on sijoiltaan”, viittaa siihen, että eletään aikakausien taitteessa: nuoret eivät voi enää tukeutua vanhoihin resepteihin eikä isien perintö ole enää pätevä.

Tässä näytelmän tapahtumat pähkinänkuoressa: Hamletin isän haamu kehottaa poikaansa kostamaan isänsä murhan ja tappamaan uuden kuninkaan, joka on Hamletin setä Claudius. Haamun mukaan Claudius on murhannut kuninkaan, jotta voisi ottaa tämän paikan sekä naida kuningatar Gertruden, Hamletin äidin.

Vaara uhkaa myös valtakunnan rajojen ulkopuolelta. Hamletin isä on kaksintaistelussa tappanut vallanhimoisen Norjan kuningas Fortinbrasin, jonka samanniminen poika on lähtenyt kostomatkalle.

Hamlet teeskentelee olevansa mieleltään järkkynyt, pohtii elämän ja kuoleman merkitystä ja haluaa kostaa. Samanaikaisesti hänen setänsä, pelätessään oman henkensä puolesta, punoo juonen Hamletin tapattamiseksi. Hamlet pyytää linnassa vierailevan näyttelijäseurueen esittämään näytelmän, johon hän itse lisää tekstiä, joka viittaa suoraan isän murhaan. Hamlet tarkkailee ystävänsä Horation kanssa esityksen aikana Claudiusta, joka järkyttyy näkemästään ja näin Hamlet saa vahvistuksen epäilylleen: Claudius on syyllinen.

Hamlet on aiemmin jättänyt rakastettunsa Ofelian, sillä Ofelian isä Polonius on Claudiuksen kanssa vakoillut Hamletia ja määrännyt tyttärensä mukaan salajuoneen tätä vastaan. Tapahtumien edetessä järkyttynyt Ofelia tekee itsemurhan, josta hänen veljensä Laertes syyttää Hamletia. Hamlet on myös aiemmin murhannut tietämättään verhon takana piilossa olevan Ofelian ja Laertesin isän, Poloniuksen.

Laertes haastaa Hamletin kaksintaisteluun, Claudius on puolestaan myrkyttänyt viinin ja miekan varmistaakseen Hamletin kuoleman.

Shakespearelle tyypillisesti väärinkäsitykset seuraavat toisiaan ja niin Gertrude juo vahingossa myrkytetyn viinin, Laertes haavoittuu kaksintaistelussa myrkytetystä miekasta, Hamlet pistää Claudiusta myrkkymiekalla ja pakottaa tämän sen jälkeen vielä juomaan myrkytetyn viinin. Myös Hamlet itse kuolee myrkytetyn miekan iskuun.

Tarinassa on mukana monia hahmoja, aiemmin mainittujen lisäksi tärkeitä ovat Rosencranz ja Guildenstern, aina yhdessä esiintyvät Hamletin entiset opiskelutoverit. Nämä kaverukset ovat kuin Tintti-sarjakuvakirjojen Dupond ja Dupont, persoonattomat ja hieman koomiset hahmot, jotka pääsevät tapahtumien pyörteissä hengestään osallistuttuaan Claudiuksen juoniin.

Hamlet saa ennen omaa kuolemaansa kostettua isänsä murhan. Henkiin jää vain Hamletin ystävä Horatio, jolle Hamlet toteaa: ”Voi Horatio, minkä haavoitetun nimen jätän jälkeeni, jos puuttuu tieto siitä, mitä tapahtui. Jos koskaan olin sydäntäsi lähellä, niin luovu iloistasi vielä hetkeksi, ja tässä ankarassa maailmassa vedä tuskaisesti henkeä ja kerro minun tarinani.”

Shakespeare ei kuitenkaan päätä näytelmäänsä tähän, vaan tuo paikalle Norjan prinssi Fortinbrasin, joka siirtyy valtaistuimelle uudeksi kuninkaaksi. Ehkä Shakespeare kysyy: muuttuuko mikään?

Kroatian kansallisbaletti tilasi Leo Mujićilta Shakespearen juhlavuoteen liittyvän teoksen vuonna 2023. Mujić on mieltynyt luomaan tarinabaletteja, ja on saanut teoksistaan kiitosta, koska ne ovat tunnelmiltaan vahvoja ja niiden tarinat ovat ymmärrettäviä. Myös hänen klassisen baletin liikesanastoon pohjautuva vaativa liikekielensä on tehnyt vaikutuksen yleisöön.

Mujićin tavoitteena on kertoa Hamletin tarina ymmärrettävästi, niin että teos koskettaa myös ensi kertaa balettiesitystä seuraavaa katsojaa. Samanaikaisesti baletin suurkuluttaja voi nauttia teoksen upeasta liikekielestä.

Mujić on opiskellut tanssijaksi kotikaupungissaan Belgradissa ja jatkanut opintojaan Lausannessa. Hänen teoksiaan on ollut ohjelmistossa mm. Berliinin valtionbaletissa, Queenslandin baletissa Australiassa, Tokyo City Ballet’ssa ja Pariisin oopperan baletissa sekä useissa Balkanin alueen balettiryhmissä.

Leo Mujićin mielestä oman aikamme taiteilijoilla on velvollisuus esitellä eurooppalaisen kulttuurin keskeisiä teoksia uusille yleisöille siten, ettei niitä tulkittaisi tuntemattomiksi. Shakespearen taidokkaan tekstin sisältämät tunnelmat ja tunteet mahdollistavat teoksen luomisen sanattomaksi tanssiteokseksi. Hän kertoo saaneensa vaikutteita työhönsä niin elokuvista, näytelmistä kuin televisiosarjoista.

Mujić vyöryttää tapahtumat silmiemme eteen, kohtaukset etenevät saumattomasti eteenpäin kohti väistämätöntä tragediaa. Hän on taitava tarinankertoja ja teoksen keskeiset hahmot ja heidän suhteensa välittyvät katsojalle. Toki roolihahmoja ja juonenkäänteitä on paljon, mutta jokaisen tunnistaminen ei ole edes tarpeen. Tunteet ja tunnelmat välittyvät joka tapauksessa.

Mujić näkee koreografian luomisen ajan ja tilan järjestelynä. Musiikki määrittää ajan ja näyttämö luo tilan. Koreografin tehtävä on kuunnella musiikin tempoja, hiljaisuuden hetkiä ja dynamiikkaa, ja kertoa tarina niiden avulla.

Koreografia on nopeaa ja se yhdistää klassisen baletin liikekieltä ja sulavaa fyysisyyttä hengästyttävällä tavalla. Terävät, iskevät liikkeet vuorottelevat piruettien, suurien hyppyjen ja lattialla tapahtuvien liikkeiden kanssa.

Mujić on tehnyt teoksen musiikkivalinnat yhteistyössä dramaturgi-assitentti Bálint Rauscherin kanssa ja kertoo, että eniten aikaa luomisprosessin aikana meni musiikin kuunteluun. Tämä ei ole ihme, niin saumattomasti kahden säveltäjän eri teokset ja niiden osat on liitetty toisiinsa. Eri osien leikkauskohtia ei huomaa, sillä ne liikkuvat samoissa sävellajeissa. Teoksessa on mukana mm. lähes 20 minuuttia Pjotr Tšaikovskin alkusoittofantasiasta Hamlet, osa viidennen sinfonian ensimmäisestä osasta sekä sinfonisesta runosta Fatum. Camille Saint-Saënsilta kuullaan mm. osia kolmannesta sinfoniasta sekä teoksesta Danse macabre sekä oopperasta Les barbares. Koreografia ja musiikki heijastelevat käsi kädessä teoksen vaihtuvia tunnetiloja dramaattisemmista lyyrisempiin.

Itse askeleiden ja liikemateriaalin luominen on Mujićin mukaan helppoa ja hän haluaa välttää eleiden käyttöä teoksissaan niin, että liikkeet kertovat tarinan. Tämä tavoite toteutuu hyvin esim. nimiroolin hahmon kuvauksessa. Hamletin liikkeet ovat toistuvasti kulmikkaita ja teräviä. Poikkeuksena ovat duetot kuolleen isän haamun sekä Ofelian kanssa. Tosin kun Hamletille paljastuu, että Ofelia on mukana isänsä ja veljensä salajuonessa, muuttuu myös hänen liikekielensä vaativammaksi ja ankarammaksi.

Hamlet on pitkä näytelmä ja Mujić kertoo, ettei ole tarpeen kääntää esimerkiksi Hamletin ja Ofelian lukuisia dialogeja tanssiksi vaan hän on keskittynyt olennaisimpiin hetkiin. Näin Mujić on tiivistänyt heidän suhteensa kuvauksen kahteen duettoon. Niistä ensimmäinen on rakkausduetto ja toinen kuvaa heidän eroaan. Kolmannen kerran rakastavaiset kohtaavat Ofelian kuoleman jälkeen, Hamletin isän haamun maailmassa. Joitakin kohtia hän on puolestaan laajentanut ja näin esimerkiksi isän haamu on enemmän läsnä kuin alkuperäisessä näytelmässä. Näin koreografi on luonut tansseja, joissa kuollut isä ja poika kohtaavat Hamletin ajatuksissa.
 
Mujić myös aloittaa teoksen aiemmin kuin näytelmä alkaa: näemme Hamletin järkyttyvän isänsä kuolemasta ja samalla meille esitellään hänen ohellaan tragedian keskeiset henkilöt, äiti Gertrude sekä setä Claudius, josta pian tulee hänen isäpuolensa. Pian esittäytyvät myös muut henkilöt, joiden roolit katsoja ymmärtää ja tuntee taustalla olevat jännitteet ja suhteet, jotka synnyttävät tulevan tragedian.

Hamletin sisäisen ristiriidan kuvaaminen liikkeiden avulla on Mujićin mukaan tehokkainta. Tanssija voi liikkua hitaasti, pysyä täysin paikoillaan ja siirtyä siitä aggressioon tai äärimmäisen nopeaan liikkeeseen, jotka kaikki paljastavat hänen tunnetilojaan ja mielentilaansa.

Mujić käyttää suurta tanssijaryhmää kuvaamaan Hamletin sisäistä maailmaa. Tanssijat on puettu yhdenmukaisesti tummiin haalarityyppisiin asuihin ja heidän kasvonsa ovat hopeisten puolinaamioiden peitossa korostaen näin olentojen persoonattomuutta. Nämä henget kuvaavat Hamletin ajatuksia ja mielenliikkeitä ja ovat myös yhteydessä hänen esi-isiinsä. Välillä henget johdattelevat ja tukevat häntä, toisinaan niistä tulee hänen armeijansa, hänen vihamiehensä ja lopulta hänen tuhonsa. Tämä enemmän nykytanssin liikekielellä liikkuva joukko etenee kuin hyökyaalto, nousee ja laskee ja muodostaa välillä erilaisia kudelmia, kuin hämähäkinverkkoja.

Baletti sisältää häikäiseviä kaksintansseja, trioja ja sooloja. Hoviväen tanssit ovat seremoniallisen juhlavia ja liikkuvat suoraan katsomoon päin tai vaihtoehtoisesti kohti takanäyttämöä, jossa Claudiuksen ja Gertruden valtaistuimet sijaitsevat. Ylvään joukon liikkeet ovat yhteneväisiä ja sisältävät suuria liikekaaria ja luovat näin kuvan arvokkaasta ja itsetietoisesta aristokraattien joukosta.

Baletissa on paljon nopeita ja teräviä liikkeitä, kuin piiskansivalluksia. Tanssijoiden jalat piirtävät ilmaan laajoja kaaria, kun taas käsivarret ovat usein kulmikkaita ja sormet vääntyvät korostetun jäykkiin asentoihin.

Suvantokohtina toimivat mm. Ofelian ja Hamletin rakkausduetto sekä Claudiuksen ja Gertruden kaksintanssi. Teoksen läpi toistuu myös valtaa kuvaava liike, jossa kädet asettuvat pään yläpuolelle kuin jäljittelemään kruunua.

Alkuperäisessä näytelmässä on vain kaksi naista, Gertrude ja Ofelia. Heistä Matti Rossin näytelmän suomennokseen esipuheen kirjoittanut Ralf Långbacka toteaa, että he ”ovat sekapäisiä hahmoja; heidät on paiskattu käsittämättömään miesten maailmaan, jonka verisen kudelman loimilankoina ovat kosto, sota ja kaksinaamaisuus. Ofelia on viaton, Gertrude tietyin varauksin syyllinen. Hän on syyllistynyt siihen, että on nainut Claudiuksen, vaikka näytelmän tekstin perusteella ei vaikuta olevan osallinen miehensä murhaan.” Molempia naisia yhdistää Långbackan mukaan rakkaus. Gertrude selvästi rakastaa Claudiusta, mutta myös poikaansa, vaikkei ymmärrä tätä. Ofelia puolestaan rakastaa Hamletia, mutta yrittää velvollisuudentunnosta noudattaa veljensä ja isänsä neuvoja ja juonitteluja.

Mujić on halunnut antaa useammalle naissolistille tanssittavaa ja on lisännyt balettiin Ofelian lapsuudenajan hoitajan, joka on ehkä saanut mallinsa Romeo ja Julia -näytelmän Julian imettäjän hahmosta. Tämä saa myös oman soolonsa Ofelian mielen järkkyessä ja on kuin neidon äidin vastine suuren surun hetkellä. Mujić on myös kommentoinut Shakespearen ajan esitystraditiota, jossa kaikkia rooleja esittivät miehet. Nyt esimerkiksi Hamletin ystävää Horatiota esittää naistanssija, joka varvastossuissa tanssiessaan tuo mukaan toisenlaista liikkeenlaatua kuin jos roolissa olisi mies. Ja näin myös Hamlet ja Horatio voivat tanssia aivan toisella tavalla yhdessä duettoja kuin jos roolia esittäisi mies.

Teoksen lavastuksessa on vahva goottilainen tunnelma samalla kun se on myös kevyt. Lavastuksessa on käytetty luonnonmateriaaleja ja pelkistetyt kulmikkaat puusäleiköt on maalattu mustalla ja hohtavalla hopealla. Lavastus on avoin, näyttämön sivut ovat auki ja tanssijat pystyvät myös itse liikuttamaan sen elementtejä. Näiden elementtien lisäksi verhoilla ja kankailla on tärkeä merkityksensä. Ne peittävät ja piilottavat tarpeen tullen salakuuntelijan taakseen. Myös Ofelian hukuttautumiskohtauksessa kankaalla on oma tehtävänsä, kun henkien joukko ikään kuin imaisee tytön aaltomaisen liikkeensä syleilyyn samalla kun ylöspäin liikkuva silkkikangas edustaa veden pintaa, joka jää yhä kauemmas tytön vaipuessa joen pohjalle.

Pelkistettyä lavastusta vasten upea puvustus kertoo käyttäjiensä asemasta. Hoviväen naisten tyylikkäästi leikattujen asujen silkit kahisevat liikkeiden mukana. Materiaalit näyttävät arvokkailta, yläosat ovat pelkistettyjä ja helmat runsaita. Henkien yhteneväiset asut antavat puolestaan ajattoman vaikutelman. Hamletin isän haamun asu on vaaleanharmaa ja harsomainen, ja erottuu aavemaisena muusta suhteellisen tummasävyisestä ja raskaammasta elävien ihmisten puvustuksesta. Myös Ofelian asu saa kuoleman jälkeen saman sävyisen värityksen.

Shakespearen näytelmistä on sanottu, että ne ovat kuin kuvia ilman moraalia. Niissä esiintyy paljon tapahtumia ja toimintaa, mutta missään vaiheessa henkilö tai elämänratkaisu ei ole pelkästään hyvä tai paha tai muuten stereotyyppinen. Shakespearen tavoin Mujić ei käsittele tarinaa eikä sen henkilöhahmoja mustavalkoisesti.

Tämä on tarina kolmesta pojasta ja yhdestä tytöstä. Pojat ovat ikätovereita ja heidän nimensä ovat Hamlet, Laertes ja Fortinbras. Tyttö on heitä nuorempi ja nimeltään Ofelia. Kaikki neljä ovat joutuneet mukaan veriseen ja poliittiseen perhedraamaan. Kolme heistä saa näytelmän aikana surmansa ja yhdestä tulee melko yllättäen Tanskan kuningas. Leo Mujić työryhmineen ja Kansallisbaletin tanssijat sekä Kansallisoopperan orkesteri kertovat näiden nuorten tarinan pakahduttavalla tavalla.