Shakespearen mestarillisin tragedia
Hamlet oli käännekohta Shakespearen tuotannossa.
Kun William Shakespeare 1590-luvun loppupuolella alkoi työstää Hamletia – monien mielestä mestarillisinta tragediaansa – oli hän noin 35 vuoden ikäinen. Vaikka hän oli jo kirjoittanut muutamia tragedioita, Titus Andronikuksen (1592), Romeon ja Julian (1595) ja todennäköisesti myös Julius Caesarin (1599), oli hän ensisijaisesti kirjoittanut historiallisia näytelmiä ja komedioita, vastikään Henrik V:n ja Miten haluatte (molemmat valmistuivat noin 1599).
Kuva: Wikimedia Commons
Hamlet (1599–1601) edustaa Shakespearen tuotannossa synkemmän kauden alkua. Tähän kauteen sisältyvät suuret tragediat kuten Othello (1603–04), Kuningas Lear (1605–06) ja Macbeth (1606), sekä niin kutsutut ”ongelmakomediat” Mitta mitasta (1603–04) ja Loppu hyvin, kaikki hyvin (1604–05). Paljon on pohdittu sitä, miksi Shakespearen näytelmien sävy muuttuu niin paljon vuosisadan vaihteen tienoilla. Osa syistä on saattanut olla henkilökohtaisia: Shakespearen poika Hamnet kuoli vuonna 1596 ja isä vuonna 1601, todennäköisesti pian Hamletin valmistumisen jälkeen. Muutoksen takana on saattanut olla myös poliittinen ulottuvuus. Kuningatar Elisabet I:n pitkä valtakausi oli lähestymässä loppuaan, ja vallitsi suuri epävarmuus siitä, kuka tulisi seuraamaan häntä valtaistuimelle. On jopa spekuloitu, että Hamletissa oleva Fortinbras-juonikuvio, jossa entisen vihollisen norjalainen poika nousee Tanskan valtaistuimelle, tukisi Elisabet I:n vihollisen Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin pojan Jaakko VI:n oikeutusta nousta valtaistuimelle Elisabetin jälkeen.
Shakespearen pääasiallinen lähde on ollut sittemmin kadonnut Esi-Hamletina tunnettu näytelmä (n. 1588), joka oli mahdollisesti Thomas Kydin kirjoittama. Se puolestaan pohjautui François Belleforestin kokoelmassa Histoires Tragiques (1580) olevaan versioon, jonka Belleforest oli mukaillut Saxo Grammatikuksen 1100-luvun latinankielisestä skandinaavisesta saagasta. Saxon tarinassa tanskalainen aatelismies Amleth (”vähä-älyinen”) ryhtyy kostamaan, kun hänen setänsä on surmannut hänen isänsä ja nainut hänen äitinsä. Belleforest korostaa kontrastia hyvän kuninkaan ja tämän pahan veljen välillä – teema, jota Shakespeare kehittelee näytelmässään pitkälle. Shakespeare näyttää myös ottaneen vaikutteita Kydin Espanjalaisesta tragediasta (1588–89), josta hän on lainannut aineksia kuten päähenkilön, joka soimaa itseään kyvyttömyydestään toimia, näytelmän näytelmässä, sekä naispuolisen hahmon, joka menettää järkensä ja tekee itsemurhan.
Hamletin sisäisessä maailmassa
Näytelmän keskeinen konflikti on Hamletin sisäinen omantunnontaistelu. Yhtäällä ovat velvollisuudet poikana, toisaalla kristinuskon viides käsky, joka kieltää tappamasta. Onko poika moraalisesti velvoitettu kostamaan isänsä murhan, vai tuleeko hänen olla kuninkaansa uskollinen alamainen? Kostotragedia oli renessanssin ajan Englannissa suosittu tarinamuoto. Tässä lajissa Hamlet on yksi monista samankaltaisista näytelmistä, joista jokainen on kostonsa yksityiskohdissa edeltäjäänsä karmaisevampi. Hamletin pohdinta ”että liian tarkkaan mietin seurauksia” vertautuu kahden muun isänsä pojan käytökseen: Laerteen, joka rynnistää Tanskan hoviin kostamaan isänsä murhan, ja Fortinbraksen, joka kokoaa armeijan kumotakseen isänsä kokeman häviön sodassa.
Hamletin voima perustuu vahvasti siihen, miten Shakespeare tutkii päähenkilönsä sisäistä maailmaa. Ei vain kuuluisissa monologeissa, joissa Hamlet pohtii näytelmän laajempia filosofisia kysymyksiä, vaan myös hänen keskusteluissaan muiden näytelmän henkilöiden kanssa. Nähdessään näyttelijän itkevän aitoja kyyneleitä kokiessaan kuviteltua surua, Hamlet kysyy itseltään: ”olenko pelkuri?” ”Ollako vai ei?” hän kysyy kuuluisassa puheessaan, jonka yleisesti kuvitellaan liittyvän näytelmän tunnetuimpaan visuaaliseen tunnuskuvaan, jossa mies puhuu pääkallolle. Hamlet päätyy valitsemaan elämän ja velvollisuuden, ja sanoo näytelmän lopussa ystävälleen Horatiolle: ”Jos varpunen putoaa maahan, se on kaitselmuksen tahto – – tärkeintä on olla valmis”.
Kuva: Wikimedia Commons
Hamlet teatteri- ja tanssinäyttämöillä
Hamletin rooli oli kirjoitettu Richard Burbagelle, joka oli Shakespearen teatteriryhmän pääosanäyttelijä. Roolia ovat esittäneet muun muassa englantilaiset eturivin näyttelijät David Garrick, Laurence Olivier ja Kenneth Branagh. Myös naiset ovat ottaneet haasteen vastaan, kuuluisimpana ranskalainen näyttelijätär Sarah Bernhardt vuonna 1899.
Hamletilla on ollut keskeinen paikkansa suomalaisessa kulttuurissa ja sen kehityksessä. Aleksis Kivi otti siitä vaikutteita näytelmäänsä Kullervo (1859), joka oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoitettu murhenäytelmä. Hamlet oli myös ensimmäinen Paavo Cajanderin suomentama näytelmä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Shakespearen kokonaistuotannon käännöshankkeessa 1879–1913, ja siitä on tehty uusintakäännöksiä enemmän kuin yhdestäkään toisesta Shakespearen näytelmästä. Ensimmäinen Hamletin suomenkielinen teatteriesitys oli Suomalaisessa Teatterissa (nykyinen Suomen Kansallisteatteri) vuonna 1884. Siinä Axel Ahlberg ja Niilo Salo vuorottelivat Hamletina ja Ida Aalberg oli Ofelian roolissa. Vuonna 1913 Elli Tompuri näytteli Hamletin roolin ensimmäisenä naisena pohjoismaissa. Monet oman sukupolvensa johtavat näyttelijät ovat esittäneet Hamletia, mukaan lukien Kosti Elo ja Wilho Ilmari, ja myöhemmin esimerkiksi Leea Klemola (Tompurin jälkeen toisena naisena Suomessa), Jani Volanen, Ville Sandqvist, Eero Aho, Tomi Alatalo, Jussi Nikkilä ja Olavi Uusivirta. Aki Kaurismäen elokuvassa Hamlet liikemaailmassa (1987), jossa Pirkka-Pekka Petelius esittää Hamletia, on satiirisesti siirretty Tanskan hovin tapahtumat suomalaiseen puunjalostusalan perheyritykseen.
Kuva: Vapriikin kuva-arkisto
Vaikka Hamletista on tehty paljon elokuvaversioita, ovat balettisovitukset harvinaisempia. Niistä varhaisimmat ovat 1700-luvun lopusta. Tunnettuja koreografeja ovat olleet Bronislava Nijinska (1934), joka tanssi itse pääosan, Robert Helpman (1942), joka myös näytteli Hamletin roolin Old Vic -teatterissa Lontoossa vuonna 1944, Konstantin Sergejev (1970), John Neumeier (1976), Kenneth MacMillan (1988), Kim Brandstrup (1993) ja Veronica Paeper (1994). Tuoreempia esimerkkejä ovat Stephen Millsin (2000) ja Christopher Wheeldonin (2007) tulkinnat sekä Dada Masilon (2024) koreografia, jossa Hamletin roolissa nähtiin sekä tanssija että näyttelijä.
Teksti NELY KEINÄNEN
Suomennos KIMMO ABSETZ
Hamlet-baletti nähdään Kansallisbaletin ohjelmistossa 2.10.2026–5.2.2027. Tutustu teokseen ja osta lippuja.
