Mikä on oopperaklassikko?
Klassikko on yleisesti erinomaisena pidetty teos, jonka ääreen niin taiteilijat kuin yleisö palaavat aina uudelleen vuosikymmenestä toiseen. Oopperaklassikoita yhdistää poikkeuksellisen mestarillisesti sävelletty musiikki, joka on antanut vaikutteita myös myöhemmin syntyneisiin oopperoihin. Klassikko-oopperoiden tarinat heijastavat usein aikaansa, mutta niiden teemoissa toistuvat ihmisyyden suuret kysymykset: elämä, kuolema, rakkaus, petos, hyvyys ja pahuus.
Suomen kansallisoopperassa esitetään jokaisella ohjelmistokaudella klassikkoteoksia ja niiden uusia tulkintoja.
Giuseppe Verdi: Aida
Italialaissäveltäjä Giuseppe Verdin (1813–1901) merkitys oopperamusiikille on aivan omaa luokkaansa. Hän kirjoitti uransa aikana yli 20 oopperaa, joista merkittävä osa kuuluu edelleen oopperatalojen perusohjelmistoon ympäri maailman. Yhä uudelleen Verdin oopperoista esitetään esimerkiksi teoksia La Traviata, Rigoletto, Trubaduuri ja Aida (joskus myös ranskankielisessä muodossa Aïda).
Aida jäi Verdin viimeiseksi suureksi menestysoopperaksi. 1860-luvulla säveltäjän ura vaikutti olevan jo laskusuunnassa, sillä Rigoletton, Trubaduurin ja La Traviatan kaltaisia superhittejä ei hänen kynästään enää syntynyt. Vuonna 1867 ensi-iltansa saanut ja myöhemmin monta kertaa muokattu Don Carlos on sentään jäänyt oopperatalojen vakio-ohjelmistoon. Aidan kantaesitys Kairossa vuonna 1871 oli kuitenkin suoranainen sensaatio, ja oopperan lopullinen voittokulku alkoi Milanon La Scalan ensi-illasta muutamaa kuukautta myöhemmin.

Aidan Juoni pähkinänkuoressa
Etiopian prinsessa Aida on kaapattu orjaksi Egyptin hoviin. Egyptin armeijan komentaja Radamès ja Aida rakastavat salaa toisiaan, mutta Radamèsille on menettänyt sydämensä myös Egyptin kuninkaan tytär Amneris. Kun etiopialaiset hyökkäävät Aidan isän Amonasron johdolla, Radamès nimitetään sotapäälliköksi. Aida joutuu ristiriitaan sydämensä ja kotimaansa välillä: hän ei tiedä toivoisiko voittoa isälleen vai rakastetulleen.
Taistelun jälkeen Amonasro on sotavankien joukossa, ja Aida tunnistaa hänet. Radamès pyytää vangeille armoa Aidan vuoksi, mutta vangit jäävät Egyptiin. Egyptin kuningas lupaa Amnerisin Radamèsin puolisoksi.
Häiden kynnyksellä Amonasro painostaa Aidaa selvittämään Radamèsilta joukkojen sotasuunnitelmat, ja Radamès paljastaakin ne tietämättään. Amneris kuulee petoksesta ja kutsuu sotilaat paikalle. Amonasro pakenee Aidan kanssa, mutta Radamès antaa vangita itsensä. Amneris yrittää pelastaa rakastettunsa, mutta Radamès kieltäytyy hylkäämästä Aidaa ja hänet tuomitaan kuolemaan.
Vankilassa teloitustaan odottava Radamès kohtaa salaa hänen luokseen hiipineen Aidan. He jättävät yhdessä jäähyväiset elämälle samalla kun papit ylistävät Egyptin voittoa ja Amneris rukoilee rakastettunsa sielulle rauhaa.

Oopperan synty ja tausta
Aida sai alkunsa tilaustyönä. Egyptin varakuningas Ismail Pasha halusi juhlaoopperan Suezin kanavan ja Kairon uuden oopperatalon avajaisiin, ja kuuluisa ranskalainen arkeologi Auguste Mariette sai valtuudet palkata tehtävään kansainvälisesti tunnetun säveltäjän. Hän lähetti tiettävästi itse kirjoittamansa alustavan tekstin Pariisiin ystävälleen Camille du Loclelle, joka oli myös Verdin hyvä ystävä ja Don Carlos -oopperan libretisti. Ehdotelma kuitenkin tavoitti Verdin liian myöhään: Suezin kanava oli ehditty avata jo edellisenä vuonna, ja oopperatalon avajaisissa oli esitetty Rigoletto.
Verdi suostui säveltämään Aidan tiukoilla ehdoilla. Libreton tuli olla italiankielinen, minkä lisäksi hän halusi huomattavan rahallisen korvauksen sekä täydet tekijänoikeudet Egyptin ulkopuolella. Mikäli suunniteltu Kairon kantaesitys ei toteutuisi, hänellä olisi vapaat kädet esittää ooppera muualla.
Alun perin ensi-illan oli tarkoitus koittaa tammikuussa 1871, ja Verdi sai oopperan hyvissä ajoin valmiiksi neljässä kuukaudessa. Myös Pariisissa tehdyt lavasteet ja puvut olivat valmiit, mutta niitä ei voitu lähettää Kairoon Preussin ja Ranskan välisen sodan takia. Lopulta Aida sai menestyksekkään ensiesityksensä jouluaattona 1871.

Täydellinen ooppera
Aidaa voi kuvailla kaikissa suhteissa täydelliseksi oopperaksi. Teoksessa on sekä grand opéra -tyylin mukaista mahtipontisuutta ja suureellisia kuorokohtauksia että intiimejä, vain muutaman esiintyjän herkkiä kohtauksia. Henkilöhahmot ovat uskottavia, ja erityisen hienosti Verdi kuvaa Amneriksen kamppailua ristiriitaisten tunteidensa kanssa.
Musiikki on pullollaan rikkaita ja tarttuvia melodioita, jotka ovat kiinteästi sidoksissa tekstiin. Jotkut aikalaiset tulkitsivat Verdin saaneen vaikutteita Richard Wagnerilta myöhäistuotannossaan. Verdi koki nämä väitteet syvästi loukkaavina.
Aidan kuuluisimpiin aarioihin kuuluvat Radamèsin rakkaudentunnustus Celeste Aida (siirryt YouTubeen) sekä O patria mia (siirryt YouTubeen), jossa Aida ikävöi kotimaataan. Tunnetuin numero on kuitenkin Egyptin armeijan voittoa kuvaava juhlamarssi (siirryt YouTubeen), jossa käytetään varta vasten siihen kehitettyjä kapeita trumpetteja.
Verdi halusi musiikkiin autenttisuutta, ja hän käytti aikaa muinaisen Egyptin soittimien ja kulttuurin tutkimiseen. Juhlamarssin trumpetit rakennettiinkin perustuen todellisiin muinaisiin hautapiirroksiin. Verdi käyttää musiikissa myös puupuhaltimia sekä harppua, joiden hän ajatteli luovan sopivaa menneen maailman tunnelmaa. Mitenkään egyptiläisenä Aidan musiikkia ei kuitenkaan voi pitää: kyseessä on italialaisen säveltäjän tulkinta siitä, miltä muinaisen egyptin musiikki on saattanut kuulostaa.

Tiesitkö tätä?
Aidan tarina ja musiikki ovat löytäneet tiensä lukemattomiin elokuviin ja musikaaleihin. Elokuvaversioista tunnetuin lienee vuonna 1953 ensi-iltansa saanut Aida, jonka nimiroolissa nähtiin näyttelijäsuuruus Sofia Loren uransa ensimmäisessä pääroolissa. Loren ei kuitenkaan laulanut elokuvassa itse, vaan Aidan lauluosuuksista vastasi maineikas italialaissopraano Renata Tebaldi.
Teksti: Paula Ranto Jan Granbergin Aida-oopperan käsiohjelmassa julkaistun artikkelin pohjalta.
Kuvat: artikkelin pääkuva Nils Heck, Darmstadtin valtionteatteri. Muut kuvat järjestyksessä: tuntematon, Tenhovaara, Lehtikuva/Ensio Ilmonen, Heikki Tuuli.
Aida Suomen kansallisoopperassa 28.8.–1.10.2026. Tutustu Aida-oopperaan ja osta lippuja.