Skip to content

Tanssijat

Suomen kansallisbaletin nuorisoryhmä

Suomen kansallisbaletin nuorisoryhmässä työskentelee reilut kymmenen nuorta tanssijaa. Nuorisoryhmässä balettiopinnoistaan juuri valmistuneet tanssijat saavat arvokasta esiintymiskokemusta ja työrutiinia alkavalle uralleen.

Tanssijat nuorisoryhmään valitaan vuosittain koetansseissa Kansallisbaletin muiden avoinna olevien paikkojen rinnalla. Yleensä noin puolet ryhmän tanssijoista on valmistunut Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksesta tai muista suomalaisista tanssikouluista, puolet tulevat ryhmään ulkomailta.

Nuorisoryhmän tanssijoilla on yleensä yksi tai kaksi omaa tuotantoaan vuodessa. Sen lisäksi he esiintyvät muiden tanssijoiden rinnalla Kansallisbaletin päänäyttämön esityksissä. Useat nuorisoryhmän tanssijat ovat saaneet tehdä isoja solistirooleja päänäyttämöllä jo työskennellessään nuorisoryhmässä. Normaalin esitystoiminnan rinnalla nuorisoryhmän tanssijoilla on mahdollisuus osallistua kansainvälisiin vierailuesityksiin.

Vuonna 2013 perustetun nuorisoryhmän toimintaa rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiö.

Katso video

”Kansallisbaletin nuorisoryhmä avasi Next Generation Festivalin – ei vain tuomalla nuoret tanssijat vaan myös tuoreet ideat. Oli ilo katsoa heitä.”

–Maggie Foyer, seeingdance.com

Nuorisoryhmän Ohjelmistossa kaudella 2023-2024

TuE Nuorisoryhmän toimintaa

Tue nuorisoryhmän toimintaa ja lahjoita haluamasi summa verkkokaupassamme.

Lahjoituksellasi olet mukana tukemassa balettiopinnoistaan juuri valmistuneiden nuorten tanssijoiden ammattilaisuran alkuvaihetta.

Nuorisoryhmän tanssijat

Tutustu myös näihin