Skip to content

meistä

Meistä – esittelyssä Ooppera ja Baletti

Lue lisää toiminnastamme sekä tutustu Oopperan ja Baletin väkeen.

Kaikkien suomalaisten taidelaitos

Tarjoamme ooppera- ja balettiesityksiä sekä muita tapahtumia kaikenikäisille. Vierailuesitykset, koululaisoopperat, esitystallenteet ja suoratoistot sekä televisioinnit ja radioinnit vievät toimintaa kaikkialle Suomeen ja maailmalle.

Henkilöstömäärältä olemme keskisuuri ooppera- ja balettitalo. Kuukausipalkkaisia työntekijöitä on noin 550, yli 30 maasta. Oopperalaulajia on sekä solisti- että kuorotehtävissä 53, tanssijoita 74 (lisäksi 13 nuorisoryhmässä) ja orkesterimuusikoita 111. Lisäksi esityksissä kuullaan ja nähdään suuri joukko sekä kotimaisia että ulkomaisia vierailijoita. Oopperatalossa työskentelee myös erilaisten käsityöammattien huippuosaajia suutareista metallityöntekijöihin.

Vuosittain tuomme näyttämölle yleensä neljä uutta oopperaensi-iltaa ja kolme balettiensi-iltaa. Lisäksi esitämme aiemmin ohjelmistoon tulleita teoksia, joten ohjelmamme vaihtuu viikoittain ja esityskauden aikana nähdään jopa kymmeniä eri teoksia. Tunnettujen klassikoiden ohella esitämme myös uutta oopperaa ja tanssia sekä erityisesti kotimaisia uutuuksia.

Suomen ainoan ammattimaisen oopperan toiminta alkoi vuonna 1911, ja baletti perustettiin 1922. Esityspaikkana oli pitkään pieni Aleksanterin teatteri, kunnes 1993 avattiin nykyinen ajanmukainen Oopperatalo. Lue lisää Oopperan ja Baletin historiasta.

ooppera ja baletti lukuina

551

kuukausipalkkaista

34

Kansallisuutta

495

esitystä

49

paikkakuntaa

249491

Kävijää

1700000

yleisökontaktia

*luvut vuodelta 2023

Tutustu henkilöstöömme

Historia

esitystietokanta encore

balettioppilaitos

nauti esityksistä virtuaalisesti

OperaVision – Euroopan suurin oopperatalo verkossa

OperaVision on 30 eurooppalaisen oopperatalon ja Opera Europan yhteinen verkkopalvelu, joka tarjoaa maksuttomia oopperaelämyksiä suorana kotisohvallesi.

Livelähetyksiä kanavalla tarjoavat Suomen kansallisoopperan lisäksi mm. Berliinin Komische Oper, Teatro Regio Torino, d’Aix-en-Provencen festivaali, Lontoon kuninkaallinen ooppera Covent Garden, Teatro Real Madrid ja Norjan Kansallisooppera.

Euroopan unionin rahoittama

Tutustu myös näihin