Skip to content

Oopperan ja Baletin vuosikymmenet

Suomen kansallisoopperan ja -baletin juuret juontuvat autonomian ajan vuosilta 1870-luvulta, jolloin säännöllistä oopperatoimintaa harjoitettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäisen kerran. Toiminta jatkui vain muutaman vuoden, mutta 1910-luvulla päästiin uuteen alkuun, kun Kotimainen Ooppera esitti ensimmäisen näytäntönsä Aleksanterin teatterissa.

Pajatsosta kaikki alkoi

Elokuun toisena päivänä vuonna 1911 kansainvälistä mainetta saaneen laulajatähden Aino Acktén ja Edvard Fazerin perustama Kotimainen Ooppera aloitti toimintansa, kun oopperan Pajatso ensitahdit soitettiin Bulevardilla sijaitsevan venäläisen varuskuntateatterin, Aleksanterin teatterin orkesterimontusta. Ackté jätti ryhmän kuitenkin jo seuraavana keväänä ja Fazer jatkoi yksin Suomalaiseksi Oopperaksi nimetyn ryhmän johdossa luotsaten sen läpi epävakaiden ensimmäisen maailman sodan aikojen.

Suomen itsenäistyttyä 1917 maassa ollut venäläinen omaisuus jäi valtiolle, mukana myös kaunis mutta pieni varuskuntateatteri Helsingissä. Suomalaiselle Oopperalle suunniteltiin jo omaa oopperataloa Helsinkiin, sillä pitihän itsenäisellä kansalla olla oma oopperatalonsa maan pääkaupungissa. Uuden talon saamiseen arvioitiin kuitenkin kuluvan jopa kymmenen vuotta, joten Aleksanterin teatteri luovutettiin vuonna 1919 Oopperalle väliaikaiseksi tilaksi. Väliaikaisuutta kesti lopulta odotettua pidempään, jopa yli 70 vuoden ajan.

Pajatso aloitti Kotimaisen Oopperan esitystoiminnan 1911

Baletti tuo Joutsenlammen

Suomalaisen Oopperan johtaja Edward Fazer oli kiinnostunut myös baletista, ja hänen aloitteestaan Oopperaan perustettiin balettiryhmä 1922. Fazer palkkasi ryhmää luotsaamaan Pietarissa balettipiireissä toimineen balettimestari George Gén, joka toi ryhmään vahvan venäläisen balettiperinteen. Suomalaisen Oopperan baletti aloitti toimintansa kunnianhimoisesti esittämällä Joutsenlammen ennen kuin mikään länsieurooppalainen balettiryhmä oli teosta esittänyt. Balettiryhmän toiminnan alkaessa pääosa tanssijoista oli vielä helsinkiläisten tanssikoulujen opiskelijoita, joista vasta muutama tanssi varvastossuilla. Ryhmän yhteydessä harjoitettiin myös balettiopetusta uusien tanssijoiden saamiseksi ryhmään ja taso kasvoi nopeasti.

Oopperatalossa nähtiin jo ensimmäisinä vuosikymmeninä myös kotimaisia mestariteoksia, joista kehittyi klassikoita. Vuonna 1924 kantaesityksensä sai Leevi Madetojan ooppera Pohjalaisia, joka on julistettu kansallisoopperaksi. Juhani Ahon romaaniin pohjautuva Juha esitettiin vuonna 1935 niin ikään Madetojan sävellyksenä, kun Aarre Merikannon 1920-luvulla luoma ooppera sai ensiesityksensä Oopperassa vasta 40 vuotta säveltämisensä jälkeen. Ensimmäisenä kotimaisena koko illan balettina nähtiin vuonna 1931 Erkki Melartinin säveltämä ja George Gén koreografioima Sininen helmi.

Suomalaisen Oopperan baletin ensimmäisenä esityksenä nähtiin Joutsenlampi 1922

Poikkeusoloissa sota-aikana

Talvi- ja jatkosota merkitsivät poikkeusoloja myös Suomalaisen Oopperan toiminnalle. Moni laulaja ja tanssija palveli rintamalla ja esitystoiminnan järjestäminen oli haastavaa. Kaikki venäläiset klassikot karsittiin ohjelmistosta, ja esimerkiksi baletti esitti Sylfidejä, johon tarvittiin vain yksi miestanssija, rintamalta välillä lomalle päässyt Arvo Martikainen. Esitykset Helsingissä pidettiin päivällä, sillä iltaisin kaupunki oli pimeänä pommitusten pelossa. Pulaa oli niin lavastemateriaaleista kuin pesuaineestakin, mutta tanssijat saivat raskaamman fyysisen työn mukaisen ruokakortin, jolla sai suuremman ruokamäärän.

Sota-aikana Oopperan laulajat ja tanssijat olivat mukana viihdytyskiertueilla rintaman lähellä. Muutaman hengen voimin tehtyjen kiertueiden lisäksi maastoon rakennetuilla väliaikaisilla näyttämöillä nähtiin kokonaisia oopperoita ja operetteja, joita seurasi parhaimmillaan jopa 4 000 katsojaa. Carmen-oopperaan ja operettiin Kreivitär Mariza yhdistettiin suuria ja värikkäitä tanssikohtauksia, jotka olivat mieleen myös monelle rintamalla olleelle sotilaalle. Heistä moni näki ensimmäisen kerran ooppera- ja balettiesityksiä rintamalla.

Carmen-ooppera esitettiin Karjalan kannaksella Valkeasaaressa jatkosodan aikana 1943

Kiertueita ja maailmantähtiä

Pian sodan jälkeen Suomalainen Ooppera nousi nopeasti jaloilleen. Joutsenlampi sai Ruotsin ensiesityksensä 1947 Suomalaisen Oopperan baletin Tukholman-vierailulla, ja ooppera suuntasi puolestaan Leningradiin 1957. Baletti teki saman vuosikymmenen lopulla myös mittavan Pohjois-Amerikan kiertueen. Samaan aikaan Suomeen saatiin vierailevia tähtiä maailmalta. Suomen sijainti idän ja lännen välissä teki mahdolliseksi tähtivierailut ainutlaatuisella tavalla kylmän sodan aikana niin idästä kuin lännestäkin. Oopperan pääjohtajana aloittanut Alfons Almi käynnisti vuonna 1957 järjestetyt kansainväliset balettijuhlat, jossa myös neuvostoliittolaiset ja yhdysvaltalaiset tanssijat kohtasivat ensi kerran toisensa.

Kansainvälisen kiertuetoiminnan lisäksi ooppera- ja balettiohjelmistoa tarjottiin kesäaikaan ympäri Suomea. Kun laulajien ja tanssijoiden toimeentulo näytäntökauden ulkopuolella oli haastavaa ilman säännöllistä loma-ajan palkkaa, Alfons Almi järjesti mittavia kotimaan kiertueita, joille hän palkkasi taiteilijat Suomalaisesta Oopperasta. Kiertueilla taiteilijat matkustivat junalla paikkakunnalta toiselle, ja makuuvaunut toimivat heidän kotinaan kuukauden kestäneiden kiertueiden aikana. Juna vei taiteilijoiden vaunut joka päivä uudelle paikkakunnalle, jossa uusi innostunut yleisö odotti vierailijoita.

Baletti vieraili Tukholmassa useita kertoja pian sodan jälkeen. Vuoden 1954 vierailulla olivat mukana Jaakko Lätti, Margaretha von Bahr, Elsa Sylvestersson, Klaus Salin, Maj-Lis Rajala, Oiva Ollikkala, Doris Laine ja Uno Onkinen.

Ooppera saa oman orkesterin

Merkittävä muutos Oopperan toiminnassa tapahtui 1956, kun Suomalainen Ooppera alkoi saada säännöllistä valtionavustusta ja sai nimekseen Suomen kansallisooppera. Tämä merkitsi muutosta myös balettikoulun toimintaan, sillä vuodesta 1942 kiinteänä osana Oopperaa toiminut koulu voitiin muuttaa puhtaasti ammattiin johtavaksi oppilaitokseksi, jonka oppilaat valittiin pääsykokeilla, eivätkä lukukausimaksujen maksukyvyn perusteella.

Kansallisoopperan kehitystä jarrutti kuitenkin 1960-luvulle saakka oman orkesterin puute. Helsingin kaupunginorkesteri soitti ooppera- ja balettiesityksissä, mutta orkesteri ei ehtinyt riittävästi harjoituksiin. Tilanne muuttui 1963, kun Kansallisoopperan oma orkesteri aloitti toimintansa, ja taitavista nuorista muusikoista koottu orkesteri saattoi keskittyä kokonaan oopperoiden ja balettien harjoittelemiseen ja esittämiseen.

Oopperan johtoon vuonna 1973 tullut Juhani Raiskinen toi ohjelmistoon oopperoita myös tavallisista suomalaisista. Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista ja Aulis Sallisen Punaisesta viivasta tuli suuria menestyksiä, ja suomalaista oopperaa saatiin esittää maailman suurilla näyttämöillä niin New Yorkissa kuin Lontoossakin. Samaan aikaan myös baletissa luotiin kotimaisia kantaesityksiä, tunnetuimpana Eero Ojasen säveltämä Marjo Kuuselan koreografia Seitsemän veljestä.

Kansallisooppera sai oman orkesterinsa 1963

Vihdoin omaan Oopperataloon

Oman oopperatalon saaminen Helsinkiin lykkäytyi rahoitusvaikeuksien vuoksi vuosikymmenestä toiseen. Aleksanterin teatterin tilat olivat olleet jo alusta saakka auttamattoman pienet Oopperalle, ja vaikka taloon oli 1950-luvulla saatu lisäosa uusine harjoitussaleineen ja pukuhuoneineen, oli talon toimintoja jouduttu hajauttamaan lähikortteleihin eivätkä tilat enää vastanneet ajan vaatimuksia. Esimerkiksi Joutsenlampea ei enää esitetty vanhan talon pienikokoisella näyttämöllä, johon klassikkobaleteista jouduttiin tekemään sovellettuja versioita liian pienen näyttämön takia.

Pääjohtaja Alfons Almin jäätyä eläkkeelle 1971 hän keskittyi uuden oopperatalon hankkimiseen. Lopulta Oopperatalolle löytyi tontti Töölönlahden rannalta, sokeritehtaalta vapautuneelta tontilta 1975, kun Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi alustavan varauksen talolle monivaiheisen keskustelun jälkeen. Uudesta oopperatalosta järjestettiin suunnittelukilpailu 1976, ja tammikuussa 1977 kolmen nuoren arkkitehdin, Eero Hyvämäen, Jukka Karhusen ja Risto Parkkisen suunnitelma Scalapuikko julistettiin kilpailun voittajaksi.

Rahoitusongelmat varjostivat kuitenkin hankkeen etenemistä, sillä taloa varten kerätyillä rahoilla pystyttiin rahoittamaan vain rakennuksen suunnittelu, eikä arpajaisvoitoista saatavilla tuloilla pystytty rahoittamaan miljoonaluokan rakennushanketta. Lopulta hallituksen lisäbudjetissa 1982 luvattiin rahaa talon rakentamisen aloittamiseen vuonna 1987. Talon peruskivi muurattiin 1988 ja uusi talo vihittiin käyttöön lopulta 30. marraskuuta 1993. Avajaisiltana Oopperatalon päänäyttämöllä esitettiin Aulis Sallisen ooppera Kullervo, ja avajaisviikolla ensi-iltansa sai itseoikeutetusti uusi versio baletista Joutsenlampi.

Uuden talon täysimittainen näyttämö ja ajanmukaiset yleisö-, harjoitus- ja pukuhuonetilat toivat Kansallisoopperan uudelle tasolle. Nyt suurien, kansainvälisestikin merkittävien tuotantojen toteuttaminen tuli mahdolliseksi, ja esimerkiksi ensimmäinen suomalainen Ring sai ensi-iltansa Götz Friedrichin ohjauksessa vuosina 1996–1999. Balettiryhmän kokoa voitiin kasvattaa, kun koko illan klassiset baletit voitiin esittää täysimittaisina suurella näyttämöllä. Pienimuotoisille ooppera- ja nykytanssiteoksille oman areenansa tarjosi uuden talon pieni näyttämö Alminsali, joka sai nimensä oopperatalon rakennushanketta vuosia luotsanneelta entiseltä pääjohtajalta Alfons Almilta.

Uusi Oopperatalo kohosi Töölönlahden rannalle 1990-luvun alussa

Kansainvälistä toimintaa ja suoria lähetyksiä kotisohville

Uudella vuosituhannella ooppera ja baletti ovat kehittyneet entistä kansainvälisemmiksi ja monipuolisesti näkyviksi taidemuodoiksi. Kansainväliset mitat täyttävälle näyttämölle on voitu tuoda kansainvälisiä yhteistuotantoja, ja uusia ensi-iltoja on voitu toteuttaa entistä enemmän myös vuokraamalla tuotantoja muista oopperataloista. Oopperan ja Baletin taiteilijakunta on kehittynyt hyvin kansainväliseksi yhteisöksi, jossa laulajia, tanssijoita ja orkesterimuusikoita on maailman eri kolkista Japanista Brasiliaan ja Australiasta Kanadaan.

Tekninen kehitys on tuonut uusia mahdollisuuksia viedä oopperaa ja balettia kaikkien suomalaisten ja jopa koko maailman ulottuville. Ensimmäinen televisiointi Oopperatalosta toteutettiin jo tv-toiminnan alkumetreillä 1957, jolloin Joutsenlampi esitettiin suorana lähetyksenä, mutta säännölliset suoratoistot ja taltioinnit voitiin aloittaa 2015. Oopperataloon hankittiin oma suoratoistolaitteisto kauko-ohjattavine robottikameroineen, ja tv-esitysten lisäksi suoria lähetyksiä ja taltiointeja saattoi katsoa netin suoratoistapalveluista niin Oopperan ja Baletin omalta Stage24-kanavalta kuin Yle Areenasta sekä kansainvälisestä OperaVision-palvelusta. Taltiointien merkitys kasvoi huomattavasti koronapandemian myötä kokoontumisrajoitusten suljettua katsomot, jolloin Ooppera ja Baletti oli kärkijoukoissa tarjoamassa esitystallenteita nähtäväksi kotikatsomoihin. Ensimmäistä kertaa myös kokonainen päänäyttämön ensi-ilta toteutettiin suorana lähetyksenä ilman katsomossa olevaa yleisöä, kun Joutsenlammen uusi versio sai ensiesityksensä televisiossa ja suoratoistopalveluissa Baletin satavuotisjuhlavuoden alkaessa 2022.

Uutta yleisöä Oopperataloon on haettu 2010-luvulla myös monipuolisella ohjelmistolla, jossa perinteisten ooppera- ja balettiteosten rinnalla on nähty myös viihteellisempää ohjelmistoa. Yleisön suursuosikeiksi kohosivat esimerkiksi hittimusikaali Oopperan kummitus ja erilaisia taidemuotoja balettiin yhdistäneet Lumikuningatar ja Pieni merenneito.

Uusi oopperatalo on tarjonnut mahdollisuuden aloittaa myös lapsille, nuorille ja erityisryhmille suunnattu yleisötyö, josta on kehittynyt vuosien saatossa monipuolinen kokonaisuus lasten lämpiöoopperoista ja taidetuokioista senioreiden teetansseihin. Yleisötyön myötä oopperaa ja balettia voitiin viedä myös ympäri Suomea erilaisten työpajojen sekä lasten ja nuorten esitysten myötä.

Yleisötyön ja suoratoistolähetysten lisäksi Ooppera ja Baletti on näkynyt eri puolilla Suomea 2010- ja 2020-luvuilla esimerkiksi Baletin kesäkiertueilla, useilla vierailuesityksillä sekä Oopperan ja Baletin areenakiertueella.

Oopperan ja Baletin johtajat

Johtajat ja pääjohtajat

  • Edvard Fazer 1911–1938
  • Aino Ackté 1938–1939
  • Oiva Soini 1939–1952
  • Sulo Räikkönen 1952–1955
  • Alfons Almi 1955–1971
  • Jouko Tolonen 1956–1960
  • Kaj Kauhanen 1971–1972
  • Leif Segerstam 1973–1974
  • Juhani Raiskinen 1974–1984
  • Ilkka Kuusisto 1984–1992
  • Walton Grönroos 1992–1996
  • Ulf Söderblom 1996
  • Juhani Raiskinen 1997–2001
  • Erkki Korhonen 2001–2007
  • Päivi Kärkkäinen 2007–2018
  • Gita Kadambi 2018–

Oopperan taiteelliset johtajat

  • Aino Ackté 1911–1912
  • Armas Järnefelt 1932–1936
  • Tauno Pylkkänen 1960–1965
  • Ulf Söderblom 1970–1973
  • Jorma Hynninen 1984–1992
  • Mikko Franck 2007–2013
  • Lilli Paasikivi 2013–2023
  • Thomas de Mallet Burgess 2023–

Baletin taiteelliset johtajat ja balettimestarit

  • George Gé 1921–1935, 1955–1962
  • Alexander Saxelin 1935–1954
  • Birger Bartholin 1954
  • Into Lätti 1962–1963
  • Dimiter Parlic 1968–1969
  • Elsa Sylvestersson 1969–1971
  • Alan Carter 1971–1972
  • Elsa Sylvestersson 1972
  • Irina Hudova 1972–1973
  • Konstantin Damianov 1974–1979
  • Derek Westlake 1980–1981
  • Gradimir Pankov 1981–1984
  • Doris Laine 1984–1992
  • Jorma Uotinen 1992–2001
  • Dinna Bjørn 2001–2008
  • Kenneth Greve 2008–2018
  • Madeleine Onne 2018–2022
  • Javier Torres 2022–

Ylikapellimestarit

  • Jussi Jalas 1958–1973
  • Ulf Söderblom 1973–1993
  • Miguel Gómez–Martínez 1993–1996
  • Okko Kamu 1996–1999
  • Muhai Tang 2003–2007
  • Mikko Franck 2006–2013
  • Michael Güttler 2013–2016
  • Hannu Lintu 2021–

Teksti JUSSI ILTANEN
Kuvat SUOMEN KANSALLISOOPPERAN JA -BALETIN ARKISTO