Harvinainen aarre kauneus on
ihailla voi sitä ainiaan
Mutta hyvä tahto arvoltaan
aivan muuta on: mittaamaton.

Kaiken loiston, puvun, kampauksen
Tuhkimolle kummi lahjoittaa,
siten luo hän kuningattaren.
Mutta tämän satu opettaa:

Hyvä tahto tärkein lahja on,
parempi kuin kauneus ulkoinen.
Ilman sitä olet onneton,
onnen tuo vain hyvyys sydämen.

Tämä on ote Charles Perrault’n Tuhkimo-sadun yhteyteen liitetystä opetuksesta. Tekstin on suomentanut Oopperan ja Baletin pitkäaikainen dramaturgi Juhani Koivisto.

Tuhkimo-baletin koreografia on brittiläisen Birmingham Royal Ballet’a pitkään johtaneen David Bintleyn käsialaa. Musiikin on säveltänyt Sergei Prokofjev, jonka mielikuvitusta ruokkivat tarinan värikkäät henkilöhahmot. Tuhkimon musiikki tulvii kauniita, salaperäisiä mutta myös vitsikkäitä melodioita, jotka kommentoivat ja alleviivaavat klassikkosadun tapahtumia. Lisäksi jokainen näytös huipentuu valssiin, kestävän rakkauden symboliin.

Tarinana Tuhkimo kuuluu vanhimpiin ja laajimmalle levinneisiin. Sadusta on pitkälti yli 300 versiota. Niiden kaikkien yhdistävänä tekijänä on huonosti kohdeltu päähenkilö, jota auttaa versiosta riippuen eri hahmossa esiintyvä taikaolento. Varhaisin on luultavimmin kiinalainen tarina, joka on kirjoitettu 900:llä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Tässä sadussa apu Tuhkimolle tulee taikakalan muodossa.

Ranskalainen Charles Perrault kirjoitti oman versionsa sadusta vuonna 1697. Satu ilmestyi kokoelmassa Hanhiemon tarinoita. Perrault’lta on peräisin myös lasikenkä, jonka avulla Tuhkimon oikea henkilöllisyys paljastuu. Jälkipolville on tullut myös tutuksi Grimmin veljesten näkemys Tuhkimosta, joka ilmestyi vuonna 1812. Grimmin veljesten tarinassa ei ole hyvää haltijatarta, vaan Tuhkimo istuttaa äitinsä haudalle puun, jonka oksilta taianomainen apu ilmestyy valkoisen kyyhkyn muodossa. Heidän Tuhkimonsa on Perrault’n satua raaempi. Sisarpuolet saavat palkkansa, kun puusta lentäneet linnut nokkivat Tuhkimon häissä heidän silmänsä puhki. Perrault’n versio on paljon lempeämpi ja anteeksiantavampi.

Tuhkimosta on tehty lukuisia näyttämöversioita: näytelmiä, oopperoita ja baletteja. Siitä on myös tehty useita elokuvia, joista varhaisin on George Melies’n elokuva vuodelta 1899. Kuuluisin kaikista varmasti on Perrault’n versioon perustuva Walt Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1949. Tuoreempiakin tulkintoja on: muun muassa Kenneth Branaghin näkemys vuodelta 2015, nimiosassa Lily James ja muissa rooleissa muun muassa Cate Blanchett ja Helena Bonham Carter.

Tuhkimon tarina on inspiroinut useita säveltäjiä, joista mainittakoon muun muassa Gioacchino Rossini, jonka ooppera Tuhkimo, La Cenerentola sai kantaesityksensä Roomassa vuonna 1817.

Tuhkimo-aiheeseen pohjautuvia baletteja tehtiin jo 1800-luvulla. Baletit ovat useimmiten pohjautuneet Perrault’n versioon sadusta. Pietarissa baletti kantaesitettiin vuonna 1893. Päätehtävissä tanssivat Pierina Legnani ja Pavel Gerdt. Juuri Tuhkimossa Legnani esitti ensimmäistä kertaa maailmassa klassisen baletin ballerinan kuuluisan koetinkiven, 32 fouetté-piruettia. Sittemmin piruetit on otettu bravuurinumeroksi useisiin baletteihin, joista kuuluisin on Joutsenlampi. Pierina Legnanilla oli tapana esittää fouetté-piruetteja kaikissa baleteissa, joissa hän esiintyi, huolimatta siitä, kuuluivatko ne koreografiaan tai ei.

Musiikin Sergei Prokofjevilta Tuhkimoon tilasi Kirovin baletti vuonna 1940, mutta pitkälle ehtinyt baletti keskeytyi toisen maailmansodan alkaessa, ja Prokofjev aloitti suuroopperansa Sota ja rauha sävellystyön. Tuhkimon lopullinen orkesteripartituuri valmistui vasta 1944, juuri ennen sodan loppua. Prokofjevin Tuhkimon kantaesitti Bolshoi-baletti vuonna 1945.

Useat koreografit ovat tehneet oman versionsa baletista. Rudolf Nurejev toteutti omansa vuonna 1987 Pariisin oopperan baletille, nimiosassa tanssi Sylvie Guillem ja tapahtumat sijoittuivat 1930-luvun Hollywoodiin. Myös englantilainen Matthew Bourne on laatinut siitä epäperinteisen version, jossa tapahtumat sijoittuvat Lontoon pommitusten aikaan. Siinä Tuhkimo rakastuu hävittäjälentäjään, ja kurpitsavaunujen tilalla on enkelin lahjoittama valkoinen Harley Davidson.

Tuhkimo-baletista on Kansallisbaletilla ollut vain kolme eri versiota ennen Bintleyn koreografian ensi-iltaa. Kaksi niistä esitettiin vanhassa oopperatalossa eli Aleksanterin teatterissa Bulevardilla. Viimeisin, Ben Stevensonin perinteinen näkemys uudessa Oopperatalossa sai ensi-iltansa vuonna 2001.

Ensimmäisen kerran Kansallisbaletti esitti Tuhkimon vuonna 1957. Koreografina vieraili tuolloin Rostislav Zaharov Moskovan Bolshoi-teatterista. Hänen koreografioimanaan Tuhkimo oli saanut myös kantaesityksensä Bolshoissa vuonna 1945, joten hän oli voinut tehdä työtään yhdessä säveltäjän kanssa. Bulevardilla nähty baletti noudatti pitkälti kantaesityksen koreografiaa, mutta etenkin joukkokohtauksiin Zaharov joutui tekemään muutoksia soveltaen teoksen vanhan oopperatalomme pientä näyttämöä varten. Suomessa Tuhkimon roolin ensi-illassa tanssi Doris Laine, Prinssin roolissa oli Klaus Salin, äitipuolena Seija Silfverberg sekä ilkeinä sisarpuolina Margaretha von Bahr ja Maj-Lis Rajala.

Seuraavaa suomalaista tulemistaan Tuhkimo sai odottaa lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1976 teos sai ensi-iltansa Elsa Sylvesterssonin koreografioimana. Tuhkimon roolissa vuorottelivat Arja Nieminen ja Ulrika Hallberg. Kansallisbaletilla on ollut ohjelmistossaan myös enemmän aikuisille suunnattu Terence Kohlerin teos Tuhkimo – traaginen kertomus. Sen musiikin sävelsi Lera Auerbach ja ensi-ilta oli vuonna 2011.

Kuuluisa ballerina Galina Ulanova lähti kerran esityksen jälkeen juhlimaan. Ravintolassa soitti yhtye yksinkertaista foxtrottia, ja häntä tultiin hakemaan tanssiin. ”Partnerini ei aloittanut yhtään askelta musiikin tahdissa”, Ulanova muisteli myöhemmin. ”Hän viivytteli joka askelta kuin olisi seurannut omaa rytmiään. Menin sekaisin, askeleita jäi väliin, pelkäsin etten ikinä saisi kiinni hänen rytmistään ja talloisin hänen varpaitaan ja sitten näyttäisi siltä, etten minä osaisi tanssia!”

Erikoista tässä tanssipartnerin kelvottomuudessa oli se, että hän sattui olemaan 1900-luvun johtava balettisäveltäjä. Sergei Prokofjev oli ehkä kehno tanssija, mutta tanssittavaa musiikkia hän osasi säveltää. Hänen seitsemästä baletistaan varsinkin Romeota ja Juliaa sekä Tuhkimoa esitetään edelleen kaikkialla.

Vaikka maailmassa elettiin sävellyksen syntyessä synkkiä aikoja, se ei kuulu Tuhkimon valoisassa musiikissa. Ehkä musiikki kevyen onnellisine tunnelmineen oli nimenomaan vastapainoa todellisuuden ankeudelle. ”Halusin kuvata musiikissa erityisesti Tuhkimon ja Prinssin rakkautta,” Prokofjev itse on kertonut. ”Halusin kuvata sen, miten rakkaus alkaa, kasvaa ja kehittyy, millaisia esteitä he joutuvat kohtaamaan ja millaisen täyttymyksen kokevat.”

Säveltäjä tavoitteli musiikillaan muutakin kuin vain satuhahmon kuvausta. Prokofjev halusi Tuhkimonsa olevan oikea ihminen tunteineen ja kokemuksineen. Tarina on säveltäjälle kiitollinen aihe vastakohtaisine henkilöhahmoineen, ja Prokofjev saattoikin päästää mielikuvituksensa ja orkesterivärinsä valloilleen. Etenkin sisarpuolten luonnehtimisen on täytynyt innostaa Prokofjevia. Hänhän oli tunnettu sarkastisista melodioista, räikeistä soinneista ja pianoteostensa kulmikkaan oikuttelevista rytmeistä – jotka sopivat hyvin tyhmänilkeiden sisarpuolten kuvaamiseen. Prokofjevin taitavaa musiikillista huumoria voi kuulla sisarten opetellessa tanssia. Ohuesti soiva gavotti ei oikein tunnu millään pääsevän alkuun: sisaret ovat yhtä toivottomia tanssijoita kuin säveltäjäkin.

Prokofjev oli myös lyyrikko, kuten hänen pianokonserttojensa ja sinfonioidensa hitaat osat jo olivat osoittaneet. Niinpä itse Tuhkimo sai osakseen herkkiä sointeja ja hauraan kauniita melodioita. Koska sadussa kaiken pitää tapahtua kolmesti, Tuhkimo sai kolme eri teemaa. Ensimmäinen on nöyryytetyn Tuhkimon aihe, hiukan alakuloinen mutta silti kirkas. Puhdas ja unelmoiva aihe kuullaan, kun Tuhkimo haaveilee tanssiaisista, ja kolmannessa kuuluu onnellisen neidon rakkaus. Prinssin saavuttua tanssiaisiin Prokofjev siteeraa myös itseään: kun Prinssi tarjoaa vierailleen harvinaista herkkua eli appelsiineja, kuuluu orkesterista katkelma oopperan Rakkaus kolmeen appelsiiniin kuuluisasta marssista.

Musiikki huipentuu jokaisessa näytöksessä valssiin. Se on kuin kestävän rakkauden merkki, kuten se oli myös samaan aikaan valmistuneessa Sodassa ja rauhassa.

David Bintleyn näkemys Tuhkimon tarinasta sai ensi-iltansa vuonna 2010. Hän sai siitä vuoden parhaan klassisen koreografian Critics Circle -palkinnon. Kansallisbaletti liitti Bintleyn koreografian ohjelmistoonsa vuonna 2018. Tuhkimon jälkeen Kansallisbaletti on kantaesittänyt myös Bintleyn näkemyksen Saiturin joulusta.

David Bintley edustaa brittiläistä balettiperinnettä parhaimmillaan. Hän on työskennellyt tanssijana niin Sadler’s Wells Royal Ballet’ssa kuin Royal Ballet’ssa, jonka ensitanssija ja pääkoreografi hän oli vuoteen 1992 saakka, jolloin hän siirtyi freelance-koreografiksi. Bintley työskenteli Birmingham Royal Ballet’n pitkäaikaisena johtajana aina vuoteen 2019. Tanssijana Bintley sai paljon kiitosta luonneroolien esittäjänä. Myös hänen koreografioissaan tarinat ja eri hahmot ovat keskeisessä osassa.

Tuhkimo-baletti on tarkoitettu kaiken ikäisille. Hymyilyä nuoremmassa yleisössä synnyttävät muun muassa pahat sisarpuolet, jotka ovat sekä ilkeitä että tyhmiä. Ihailua herättävät varmasti kaikissa katsojissa liskolakeijat, sammakko sekä pienet hiiret, joita esittävät Balettioppilaitoksen nuoret oppilaat.

Kansallisoopperan ja -baletin työpajojen upea ammattitaito esittäytyy teoksessa moninaisesti: niin säihkyvissä, mielikuvituksellisissa puvuissa, kuin lavasteissa ja satumaisissa valoissa. Lavastuksen ja puvut on suunnitellut Emma Ryott, ja valaistus on Mark Jonathanin käsialaa.

Aiemmissa Tuhkimon versioissa sisarpuolet tai äitipuoli on usein nähty miesten esittäminä koomisina rooleina. Bintley halusi nostaa Tuhkimon teoksensa keskiöön niin, etteivät sisarpuolten koomiset roolit peittäisi häntä alleen, ja on antanut sisarpuolien ja äitipuolen roolit naistanssijoille. ”Käytän tanssijoina naisia ja pyrin tekemään roolihahmoista todentuntuiset, mutta toki liioitellut”, hän kuvailee. Bintley halusi versiossaan korostaa aiempaa voimallisemmin myös vastakkainasettelua Tuhkimon kurjan arkielämän ja taianomaisen juhlan välillä.

Lyhyessä prologissa näemme, kuinka Tuhkimo menettää äitinsä. Bintley näyttää heti tytön ahdistavan tulevaisuuden: äitipuoli kävelee isän luo ohittaen Tuhkimon, ja tyttö jää yksin kahden sisarpuolensa kanssa.

Ensimmäinen näytös esittelee aikuisen Tuhkimon, jota sisarpuolet kiusaavat. Nyt myös Tuhkimon isä on kuollut: Bintley on näin halunnut alleviivata tytön elämän ankeutta. Katsojalle kuitenkin välittyy kuva Tuhkimosta vahvana ja uhmakkaana. Hänessä on henkistä voimaa. Talon, jossa tytöt ja Tuhkimon äitipuoli asuvat, seinät ovat vinossa ja niissä on halkeamia. Talon yhdessä kulmassa kasvaa puu, joka nakertaa seiniä. Ikkunat on korjattu vanhoilla sanomalehdillä.

Tuhkimo on ensimmäisessä näytöksessä paljain jaloin. Koreografia on lennokasta ja ilmoihin kurottuvaa: hän haluaa päästä irti arkensa kurjuudesta. Ja vaikka hän tanssiin paljain jaloin, on Bintley luonut hänelle klassista koreografiaa.

Tuhkimo säilyttää tärkeänä muistona kuolleen äidin kuvaa sekä tanssiaiskenkiä. Kengät Tuhkimo lahjoittaa kerjäläisrouvalle. Kerjäläisrouva paljastuu myöhemmin hyväksi haltijattareksi, joka näkee tytön ahdingon ja lempeyden. Tämä haltijatar on kuin Tuhkimon äitihahmo.

Seinien halkeamat avautuvat hyvän haltijattaren taian ansiosta, ja Tuhkimo päätyy taianomaiseen metsään. Siellä hän kohtaa pieniä hiiriä, puukansan pieniä ihmisiä, saa kurpitsasta syntyvät vaununsa, ja hänen mukanaan kulkevat sammakko sekä liskolakeijat Prinssin tanssiaisiin.

Satumetsään Bintley on luonut kauniin joukkokohtauksen naistanssijoille, jotka esittävät taivaan tähtiä. Tuhkimo kulkee kuin pää pilvissä. Lisäksi neljää eri vuodenaikaa edustavat haltijattaret tanssivat kohtauksessa ja tuovat kukin lahjansa Tuhkimolle.

Toinen näytös esittelee tanssiaiset, joissa Tuhkimo kohtaa Prinssinsä. Näemme ensin muiden juhlavieraiden, tyylikkään ja arvokkaan hoviväen tanssit. Näistä tansseista välittyy Bintleyn mieltymys kansan- ja seuratansseihin. Hoviväen tanssit ovat saaneetkin vaikutteita muun muassa masurkasta. Myös sisarpuolet esittäytyvät juhlissa omilla kömpelöillä variaatioillaan. On erityinen haaste tanssijoille tanssia väärin ja vääristyneissä asennoissa, aivan toisin kuin heidät on koulutettu. Juuri siitä syntyy Bintleyn huumori.

Tuhkimon sisääntulon tanssiaisiin Bintley on koreografioinut niin, että hän saapuu paikalle näyttämön takaosasta keskeltä ja hän lipuu suoraan eteen varpaillaan hidasta bourréeta: Tuhkimo on kuin unissakävelijä, kuin nuori ihminen, jonka pää on pilvissä kaiken kauneuden keskellä.

Neljä vuodenaikaa sekä hyvä haltijatar seuraavat Tuhkimoa juhliin. Nyt vuodenajat ovat Prinssin ystävien seuralaisia, ja näin saadaan näyttävää tanssittavaa myös laajemmalle solistijoukolle. Hyvän haltijattaren asettama taika kuitenkin raukeaa keskiyön tullen ja Tuhkimo joutuu kiirehtimään pois juhlista. Jäljelle jää vain toinen hänen kengistään, ja onneton Prinssi lähtee etsimään rakastettuaan.

Viimeinen näytös alkaa paluulla arkeen. Tätä on edeltänyt lyhyt kohtaus väliverhon edessä, jossa nainen toisensa jälkeen kipuaa kenkävuoren päälle sovittamaan kenkää. Oikea omistaja löytyy lopulta Tuhkimon kotoa. Baletti päättyy Prinssin ja Tuhkimon unelmoivaan duettoon taivaan tähtien seurassa.

David Bintleyn liikekieli on teknisesti erittäin haastavaa, vaikka liikkeet eivät ehkä aina näytä niin vaikeilta. Hänen Tuhkimossaan ei ole erillisiä teknisiä osuuksia, joissa tanssijat esittelevät taitojaan, kuten esimerkiksi Joutsenlammessa. Haasteet on sidottu liikesarjojen sisälle huomaamattomammin, mutta se ei tee niistä lainkaan helpompia. Bintley kuljettaa koko ajan tarinaa eteenpäin eikä pysähdy esittelemään tanssijoiden taituruutta.

Tuhkimon roolin esittäjä saa vaihtaa pehmeistä tossuista varvastossuihin useamman kerran baletin aikana, sillä hän tanssii ensimmäisen näytöksen pehmeissä tossuissa ja juhlakohtauksen varvastossuissa. Kolmannen näytöksen alun hän tanssii pehmeissä tossuissa, kunnes sitten palaa varpailleen lopun duettoon. Tämä antaa koreografille mahdollisuuden tehdä erityyppistä koreografiaa. Pehmeissä tossuissa on vähemmän kahlehdittua, vapaampaa ja pehmeämpää tanssia, varvastossuilla voi puolestaan lipua halki näyttämön ja tehdä kaunista pas de deux’tä eli kaksintanssia Prinssin kanssa.

Bintleyn tulkinnan pienistä vihjeistä saa sellaisen käsityksen, että kyse olisi vain Tuhkimon kauniista unesta. Yksi vihje on esimerkiksi se, että juhlien jälkeen Tuhkimo herää kodin lattialta samasta kohdasta, johon hän jäi ensimmäisen näytöksen lopussa. Hän kokeilee huoneen seiniä, liikkuisivatko ne kuten aiemmin, kun hyvä haltijatar saapui ja vei hänet satumaiseen metsään. Myös luuta on samassa paikassa lattialla, johon se oli jäänyt.

Tämä tuntuu toisaalta haikealta näkemykseltä: kaikki olikin vain unta, ja kärsimys jatkuu. Bintley jättää asian kuitenkin avoimeksi. Voi olla, että Tuhkimo saa Prinssinsä tässä tai jossain toisessa todellisuudessa, ja palaa Prinssinsä luo unelmissaan. Bintleyn Tuhkimo on henkisesti vahva, ja hänellä on ylivalta ilkeisiin siskoihinsa: hän ei masennu eikä luovuta. Unimaailmansa ja haavekuviensa avulla hän kestää arjen haasteet.