”Kerrostumien alla on moderni tarina yhteiskunnasta”
Giacomo Puccinin Turandot nähdään Kansallisoopperan päänäyttämöllä keväällä 2023. Turandotin ohjaaja Sofia Adrian Jupither kertoo ajatuksiaan klassikkoteoksesta.
”Puccini työsti viimeistä oopperaansa Turandotia pitkään ja tarkasti. Hän ei ehtinyt kirjoittaa teoksen viimeisiä sivuja valmiiksi, ja Turandot sai ensiesityksensä säveltäjän kuoleman jälkeen Milanossa vuonna 1926. Ajan hengen mukaan Puccini otti teokseen vaikutteita idästä. Kenties hän halusi kertoa oopperallaan jotain henkilökohtaista, ja toivoi löytävänsä sanomalleen areenan, joka olisi tarpeeksi kaukana hänen arkielämästään. Niinpä Puccini sijoitti teoksen kaukaiseen itään ja myyttiseen muinaiseen aikaan.
Turandotin hahmo ja koko teoksen historia on monikerroksinen. Puccini sävelsi teoksen aikana, jolloin eksotismi ja orientalismi eli Eurooppa-keskeinen suhtautumistapa Kaukoidän maihin olivat voimissaan. Kun puramme vuosikymmenien aikana teoksen ympärille luodut stereotypiat ja näemme ihmiset niiden takana, oopperan keskeisiksi teemoiksi nousevat paitsi henkilöiden psykologia myös tarina yhteiskunnasta.
”Yleisellä tasolla Turandotin tarina pätee jokaiseen meistä: se saa pohtimaan, kuka ja minkälainen sinun odotetaan yhteiskunnassa olevan.”
Fantastisen musiikin rinnalla teoksen kiinnostavia tasoja ovat teemat yleisestä ja yksityisestä, vallasta ja vastuusta, rakkaudesta ja haavoittuvuudesta. Kuten useissa muissakin Puccinin oopperoissa Toscasta Madama Butterflyyn säveltäjä kuvaa hahmoja, jotka ovat ansassa identiteettinsä kanssa. Toscan tavoin Turandot on puristettu tiettyyn julkisuuskuvaan perinteiden ja muiden ihmisten tuoman paineen välimaastoon. Molemmat hahmot joutuvat alati kantamaan taakkaa roolistaan, jossa eivät oikeastaan edes viihdy.
Yleisellä tasolla Turandotin tarina pätee jokaiseen meistä: se saa pohtimaan, kuka ja minkälainen sinun odotetaan yhteiskunnassa olevan. Usein ihmiset haluavat lokeroida toisensa ja nähdä muut vain omien näkemystensä kautta. Tulkitsen Turandotin olevan valtarakenteiden sorron kohteena. Julkinen elämä prinsessana on vain ulkokuori, johon hänet on pakotettu. Kuten useat Turandotin kaltaiset prinsessat aikojen saatossa ovat todistaneet, painostus tulee muista ihmisistä ja niistä perinteistä, jotka me ihmiset kansakuntana olemme luoneet. Ohjauksessani haluan vapauttaa Turandotin näistä ulkoapäin tulevista vaatimuksista.
”Turandot on ooppera, johon Puccini on säveltänyt kenties vaikuttavinta kuoromusiikkiaan.”
Turandotin lisäksi teoksessa on tietysti myös muita keskeisiä rooleja: Timur, Calaf, Liù ja heidän väliset monisyiset suhteensa. Myös keisarin ministerit Ping, Pang ja Pong ovat kiinnostavia hahmoja, joita lähestyn samalla tapaa kuin Turandotia yrittämällä löytää persoonat maskien takana. Keitä he todellisuudessa ovat? Miksi he ovat siinä asemassa kuin ovat? Minusta he muistuttavat paljon Turandotia. Heilläkin on virallinen rooli hoidettavanaan, mutta todellisuudessa he kaipaavat jotain muuta.
Turandot on ooppera, johon Puccini on säveltänyt kenties vaikuttavinta kuoromusiikkiaan. Kuorolla on ennen kaikkea psykologisesti merkittävä rooli. Sen tehtävä on kertoa tarina siitä, kuinka yksilöistä tulee osa laajempaa väkijoukkoa, joka äärimmillään on häijy ja vertajanoava lauma. Räikein esimerkki tästä on alun teloituskohtaus, jossa kansa on innoissaan raa’an kuolemanrangaistuksen tuomasta viihteestä. Kun ihmisjoukko näkee teloitettavan Persian prinssin avuttomana näyttämöllä, se heltyy. Niinpä kuoro kertoo melko armottoman ja surullisenkin tarinan siitä, kuinka yhteiskuntamme toimii. Kun meille vieraat ihmiset tai ”toiset” ovat jossain muualla, edes raaimmat julmuudet eivät kosketa meitä. Mutta kun ihmiset tulevat yksilöiksi kasvojemme eteen, me pehmenemme. Ilmiössä piilee tietysti vaaransa, varsinkin jos emme kykene käsittämään, että olemme kaikki yksilöitä.
Perinteisesti Turandot sisältää vanhentuneita sukupuolirooleja, naisvihaa ja rasistisia stereotypioita. On koko taiteenlajin tulevaisuuden kannalta erityisen tärkeää, että näistä ongelmallisista teemoista puhutaan, koska vain silloin voimme puuttua niihin. Olemme työryhmän kanssa pyrkineet poistamaan teoksesta esitystradition vanhentuneet kerrostumat. Meidän lähestymistapamme Turandotiin on yksi yritys siitä, kuinka voisimme esittää oopperanhistorian kannalta merkittäviä teoksia vielä nykypäivänä.
Sama ongelma koskee oopperaklassikoita ylipäänsä. Oopperat, kuten Carmen ja Madama Butterfly ovat Turandotin kaltaisia esimerkkejä, joihin on löydettävä sopivia tapoja lähestyä niitä. Mielestäni emme voi lopettaa klassikkoteosten esittämistä, mutta on selvää, että esittämistapojen on muututtava. Erityisen hienoa olisi, jos voisimme kaikki yhdessä tutkia, kuinka voimme esittää klassikoita nykypäivänä. Meillä täytyy olla rohkeutta tehdä uusia tulkintoja, mutta meillä pitää olla myös lupa epäonnistua – ja jatkaa yrittämistä.”
Haastattelu PETRA RÖNKÄ
Sofia Adrian Jupitherin kuva TOMMY ANDRESEN
