Gé, Saxelin, Gé, Saxelin…
Kansallisbaletin käännekohtia 2
Suomalaisen Oopperan baletin ensimmäisinä vuosikymmeninä pääosan balettien koreografioista laati balettimestari George Gé, joka toteutti koreografiansa pitkälti Pietarissa oppimansa ja muistiinpanemansa perusteella. Tuohon aikaan ei vielä puhuttu tekijänoikeuksista, vaan oli tavanomaista, että koreografit lainasivat enemmän tai vähemmän muualla näkemäänsä omiin teoksiinsa. Gén ansiosta Suomessa nähtiin jo 1920-luvulla kaikki Tšaikovskin baletit Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä ja Prinsessa Ruusunen, jotka nousivat Länsi-Euroopassa ohjelmistoon yleensä vasta 1930-luvulta alkaen.
Venäläisten ja ranskalaisten klassikoiden rinnalle Gé otti jo 1920-luvulta alkaen Ballets Russes -ryhmän alun perin esittämiä moderneja teoksia sekä aivan uusia koreografioita suomalaisten säveltäjien musiikkiin. Ensimmäinen kotimainen kokoillan baletti, Erkki Melartinin säveltämä Sininen helmi sai kantaesityksensä Gén koreografiana Suomalaisessa Oopperassa 1931.
1920-luvun loppupuolella tanssijoiksi saatiin myös ensimmäisiä oman ryhmän kasvatteja. Läpimurtonsa Petruška-baletin naispääroolissa vain 16-vuotiaana teki Lucia Nifontova. Muita aikakauden suurimpia tähtiä olivat muun muassa Irja Aaltonen ja Arvo Martikainen.
1930-luvun lamakausi sysäsi myös Oopperan taloudellisiin vaikeuksiin. Esiintyjien jo ennestään pieniä palkkoja jouduttiin leikkaamaan, mutta Oopperan pelastamiseksi suunniteltiin radikaalimpiakin toimenpiteitä: suositut mutta kalliit operetit aiottiin lopettaa, mikä johtaisi myös tanssijoiden töiden vähenemiseen. Tämän seurauksena lakkautuslistalle päätyi koko baletti. Suunnitelmat aiheuttivat suuren kohun, jonka seurauksena operettien ja balettikunnan lakkauttaminen peruttiin. Tässä vaiheessa balettimestari Gé sekä ryhmän huomattavimmat solistit Nifontova ja Martikainen olivat kuitenkin jo tehneet ratkaisunsa lähdöstä Monte Carlon balettiin.
Saxelin nousee balettimestariksi
George Gén lähdettyä Ooppera tarvitsi uuden balettimestarin jatkamaan hänen työtään. Jo 1920-luvulla Gétä kritisoineet olivat ehdottaneet hänen paikalleen Alexander Saxelinia. Pietarissa balettikoulutuksen saanut, sekä Pietarissa että Suomalaisen Oopperan baletissa tanssijana työskennellyt ja vuosia omaa tanssikoulua pitänyt Saxelin valittiin Gén seuraajaksi. Yksi hänen vahvuuksistaan olikin pedagoginen pätevyys. Saxelin kiinnitti ryhmään myös uusia tanssijoita korvaamaan Monte Carloon lähteneitä, ja ensitanssijana aloitti balettiryhmän oma kasvatti Irja Koskinen.
Jo pian Saxelinin aloitettua balettimestarina alkoi maailmalle lähtenyt kolmikko suunnitella paluuta Helsinkiin. Menestyksekästä uraa ulkomailla tehneet Nifontova ja Martikainen palasivat ryhmään 1938 kyllästyttyään kiertue-elämään Keski-Euroopassa. Myös Gé haikaili takaisin balettimestarin paikalle, mutta sai odottaa vuoroaan.
Talvisodan jälkeen syksyllä 1940 Saxelin suuntasi pohjoismaiselle kiertueelle tanssijoidensa Koskisen ja Robert Nikon kanssa, ja hänen tilalleen saapui Tukholman kuninkaallisesta baletista tuttu nimi, George Gé. Välirauhan aikana Gé jatkoi balettimestarin työtään niin Tukholmassa kuin Helsingissäkin Keski-Euroopan ollessa sodan kynsissä. Saxelin palasi tehtäväänsä jatkosodan aikana ja toteutti ensimmäisen ensi-illan ollessaan lomalla lääkintämiehen tehtävistä rintamalta.
Saxelinin kaudella baletti sai myös vierailevia koreografeja, ja Saxelin itse väistyi lopulta koreografina kokonaan. Ensimmäinen ulkomainen koreografi oli 1940-luvun lopulla saksalaissyntyinen Tukholman kuninkaallisen baletin balettimestari Julian Algo. Suomalaisen Oopperan baletin koreografeina debytoivat myös muun muassa Maggie Gripenberg, Irja Koskinen, Elsa Sylvestersson sekä ruotsalainen Birgit Cullberg.
Saxelinin kaudella keskeisiin rooleihin nousi monia nuoria oman talon kasvatteja. Sota-aikana debyyttinsä tekivät muun muassa Margaretha von Bahr ja Elsa Sylvestersson. Pian sodan jälkeen suomalaistanssijat olivat päässeet näyttämään osaamistaan myös muihin Pohjoismaihin, ja kotimaassa vallinneen aliarvostuksen vuoksi moni tanssija vastasi myös kutsuun lähteä tanssijaksi maailmalle. Saxelin joutui nopeasti kouluttamaan vielä teini-ikäisistä nuorista uusia solisteja. Joutsenlammessa nähtiin vasta 19-vuotias Hannele Keinänen Odette/Odilena ja muutaman vuoden nuoremmat Doris Laine ja Maj-Lis Rajala pikkujoutsenina. Miestanssijoista keskeisiin rooleihin kohosivat sotavuosien jälkeen esimerkiksi Uno Onkinen ja Klaus Salin.
Gé palaa takaisin
Alexander Saxelinin jäätyä eläkkeelle 1954 uuden balettimestarin saaminen taloon oli haastavaa. Lopulta tilanteeseen löytyi ratkaisu, kun vanha tuttu, ryhmän perustaja George Gé otti ohjat käsiinsä vielä 62-vuotiaana 1955. Väliaikaiseksi suunniteltu ratkaisu jatkui seitsemän vuoden ajan. Gé toi ohjelmistoon useita omia teoksiaan, joita oli esitetty muun muassa Ruotsissa, mutta hänen toisella kaudellaan näkyi yhä monipuolisempi ja kansainvälisempi ohjelma lukuisine vierailevine koreografeineen.
Vuodesta 1958 apulaisbalettimestarina toimi ryhmän ensitanssija Elsa Sylvestersson, joka sai yhä suuremman roolin koreografina. Uutena tanssin suuntauksena kohosi New Yorkissa maailmanmaineeseen nousseen George Balanchinen luoma neoklassinen tyyli, josta vaikutteita sai myös muun muassa Sylvestersson. Gélle ehdotettiin siirtymistä eläkkeelle 69-vuotiaana 1962, ja hän menehtyi pian eläkkeelle jäätyään. Gén jälkimmäisellä kaudella nuorten tanssijoiden joukosta nousivat solistirooleihin muun muassa Seija Silfverberg, Leo Ahonen, Martti Valtonen, Seija Simonen, Fred Negendanck, Virpi Laristo ja Saga Eriksson.
1950-luvulla esille nousivat myös koreografien tekijänoikeudet. Vielä ennen sotia oli tyypillistä, että balettimestarit ammensivat omiin tuotantoihinsa ideoita maailmalla näkemistään teoksista ja loivat enemmän tai vähemmän kopioituja teoksia omalle ryhmälleen. Käytäntö oli tavallinen ympäri maailman, ja teoksen koreografiksi merkittiin toisinaan balettimestari, toisinaan alkuperäisen koreografian laatija. Tilanne nousi kuitenkin yleiseen keskusteluun vuosikymmenen alussa, kun Elsa Sylvesterssonin Carmenissa havaittiin samankaltaisuuksia Roland Petit’n samannimisen koreografian kanssa.
Ensimmäisten vuosikymmenten ajan tanssijoiden työtilat vanhassa Oopperatalossa olivat hyvin vaatimattomat. Harjoitustiloja löytyi kellarista ja vintiltä, jossa nostoja pystyttiin harjoittelemaan vain salin keskelle kattoon puhkaistun aukon kohdalla. Kunnollisia puku- ja peseytymistiloja ei ollut, vaan kolme tanssijaa joutui jakamaan yhteisen vadin ja vesikannun peseytyäkseen esityksen jälkeen. 1950-luku toi tanssijoiden arkeen huomattavia parannuksia, kun Oopperatalon lisärakennus Bulevardille valmistui. Baletti sai uuden korkean harjoitussalin, ja tanssijoiden käyttöön valmistui kuusi suihkuhuonetta, joissa hanoista tuli lämmintä vettä.
Teksti JUSSI ILTANEN
Kuvat SUOMEN KANSALLISOOPPERAN JA -BALETIN ARKISTO (mm. P. Poutiainen, Tenhovaara, Waldemar Baronin, Taisto Tuomi)
Kirjallisuutta
Laakkonen ym. (toim.): Se alkoi joutsenesta. Sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa (Karisto 2021)
Suomen Kansallisbaletti 90 (Suomen kansallisbaletti 2012)
Irma Vienola-Lindfors & Raoul af Hällström: Suomen Kansallisbaletti 1922–1972 (Fazer 1981)
Ohjelmistoa ja tanssijoita 1921–1962
Katso Yle Areenassa
Katso Elonetissä
Suosittelemme
Suomalainen Ooppera saa balettiryhmän
Rintamakiertueita ja suru-uutisia
Kesäkiertueilla balettia koko kansalle
Kansainvälisiä huippuja idästä ja lännestä
Balettimestarit vaihtuvat, Sylvestersson pysyy
Kansallisbaletti vie Suomi-kuvaa maailmalle
Yksityisestä balettikoulusta ammatilliseksi oppilaitokseksi
