Skip to content

Tervetuloa Dracula-baletin teosesittelyn pariin! 

Täytyy heti alussa tehdä tunnustus: vampyyrit ja Dracula eivät ole kuuluneet kiinnostukseni kohteisiin. Olen toki nähnyt Francis Ford Coppolan Bram Stokerin Dracula -elokuvan, mutta en ollut aiemmin lukenut Bram Stokerin kirjaa, johon elokuva pohjautuu. Nyt olen lukenut tuon vuonna 1897 alun perin ilmestyneen kirjan sekä tutustunut niin Draculan kuin vampyyreiden historiaan, mikä on ollut erittäin antoisaa.  

Meillä Suomessa folkloristiikan opettajana sekä tutkijana aiemmin työskennellyt Tuomas Hovi on väitellyt Romanian Draculaturismista vuonna 2014 ja hänen kirjoittamansa sekä toimittamansa Dracula-aiheiset teoksensa ovat valaisseet tätä itselleni aiemmin tuntematonta aihepiiriä kiinnostavasti. Hovin väitöstutkimus kertoo muun muassa siitä, kuinka kuvitteellinen kreivi Dracula on monen ulkomaalaisen opas Romanian historiaan. Hän on myös tutkimuksissaan korjannut laajalle levinneen väärän tulkinnan siitä, että 1400-luvulla elänyt ruhtinas Vlad Seivästäjä olisi ollut esikuvana Stokerin Draculalle. Hovin monipuolinen aihetta koskeva artikkeli on julkaistu Dracula-baletin käsiohjelmassa. 

Kansallisbaletti liittää nyt ohjelmistoonsa puolalaisen Krzysztof Pastorin koreografian, joka on saanut vaikutteita niin Bram Stokerin kirjasta kuin Francis Ford Coppolan elokuvasta vuodelta 1992. Baletin kantaesitti Länsi-Australian baletti vuonna 2018, ja teoksen ovat sen jälkeen liittäneet ohjelmistoonsa niin Latvian kansallisbaletti kuin Puolan kansallisbaletti, josta versio on nyt vuokrattu tänne meille. Baletin musiikkina soi puolalaisen Wojciech Kilarin musiikki, jota myös Coppola käytti elokuvassaan.  

Vampyyrit ovat kiinnostaneet ihmisiä vuosituhansien ajan, ja lähes jokaisesta kulttuurista löytyy vampyyritarinoita: niitä on kerrottu niin muinaisen Babylonian demonitaruissa, Antiikin mytologioissa kuin faaraoiden Egyptissä. Kansanperinteen vampyyri ei ole neitoja viettelevä aatelismies, vaan demoni, joka imee elinvoimansa elävän organismin nesteistä. Vampyyriperinne on vahvimmillaan Itä- ja Kaakkois-Euroopassa, eikä Pohjois-Euroopan kansanperinteessä tunneta vampyyria. Verta imevät olennot ’äpärä’ ja ’staalo’ ovat saamelaisten kansanuskomusten hahmoja, joilla kuitenkin on vampyyrien piirteitä. Se, mistä nämä erilaiset myytit ovat saaneet alkunsa, on jäänyt epäselväksi. 

Eläinmaailmassa tunnetaan myös verta imeviä vampyyrilepakoita, mutta tutkijoiden mukaan ihmisvampyyrit eivät olisi saaneet näistä pienistä nisäkkäistä vaikutteita. Verivampyyrit elävät Meksikossa ja Keski-Amerikassa ja kuuluvat lehtikuonolepakoiden alaheimoon. Niiden ravinto koostuu pääosin verestä, jota eläimet imevät uhreistaan naskalimaisilla hampaillaan. Suurin näistä lepakoista on nimeltään isoverenimijä, mutta senkin ruumiinpituus on alle 10 cm. Lepakon sylki estää nukkuvan uhrin verta hyytymästä, ja näin eläin voi nauttia ateriastaan pitkänkin aikaa huomaamattomasti. Joskus vampyyri saattaa ottaa ateriansa kohteeksi ihmisen ja tappaa uhrinsa, mutta kuoleman aiheuttaja on tällöin lepakon levittämä rabies eli vesikauhu.  

Kirjallisuudessa vanhimmat vampyyritarinat sijoittuvat 1700-luvun lopulle ja 1800-luvun alkuun. Romantiikan ajan runous ja goottilainen kauhuromaani yliluonnollisilla aiheillaan olivat hyvä lähtökohta vampyyreille.  

1800-luvulla ilmestyneistä kauhu- ja vampyyrikirjallisuuden klassikoista merkittävimpiä ovat Mary Shelleyn Frankenstein vuodelta 1818, John Polidorin pienoisromaani Vampyyri vuodelta 1819, Joseph Sheridan Le Fanun pienoisromaani Carmilla, joka on homoeroottinen naisvampyyrikertomus sekä Robert Louis Stevensonin Jekyll ja Hyde.  

Tuon ajan merkittävin tarina on kuitenkin vuonna 1897 ilmestynyt irlantilaisen Bram Stokerin Dracula, kirjallisuushistorian tunnetuin miesvampyyri. Stokerin alkuperäinen ajatus oli sijoittaa tapahtumat Transilvanian sijaan Itävaltaan, ja päähenkilön nimikin oli alkuvaiheessa kreivi Vampyyri. Niin tapahtumapaikka kuin kreivin nimi muuttuivat seitsemän vuotta kestäneen kirjoitusprosessin aikana Stokerin tutustuttua eri asiantuntijoiden keskieurooppalaista kansanperinnettä, maantiedettä ja historiaa käsitteleviin teoksiin. Hän käytti lähteinään myös aiempaa vampyyrikirjallisuutta. Stokerin teos on kirjoitettu päähenkilöiden päiväkirjamerkintöjen ja kirjeiden muotoon ja se kertoo kreivi Draculasta, kuolemattomasta vampyyrista, joka väijyy viattomia ihmisiä imeäkseen heistä verta pysyäkseen elinvoimaisena.  

Eri lähteiden lisäksi Stoker käytti myös omaa mielikuvitustaan, ja vampyyrien monet myöhemmin tutuiksi käyneet piirteet ovat hänen keksintöään. Stokerin keksintöjä ovat muun muassa se, että vampyyri voi muuttua lepakoksi, vampyyri ei näy peilissä eikä jätä varjoa ja että vampyyri on pakotettu nukkumaan kotimaansa mullassa.  

Stokerin kirjasta on todettu, että hän kuvasi Transilvaniaa modernin ja sivistyneen länsimaisen maailman vastakohtana, jota edusti viktoriaanisen ajan Iso-Britannia. Viktoriaanisuutta on pidetty myös siveyden ja kaksinaismoraalin synonyyminä, ja romaanin pääteemana onkin nähty aikakauden tukahdutettu seksuaalisuus. Nainen korotettiin siveyden ja kunniallisuuden ruumiillistumaksi, ja toisaalta hänet mystifioitiin lähes tavoittamattomaksi myyttiseksi viettelijättäreksi. Kirjan kaksi naishahmoa Mina ja Lucy edustavat näitä kahta eri naistyyppiä. 

Draculalla on taito vietellä uhrejaan ja muuttaa nämä vampyyreiksi. Draculaa vastaan voi taistella valkosipulin ja pyhien symbolien, kuten ristin ja krusifiksin avulla. Vaikka Draculalla on yliluonnollisia voimia, hänet voidaan tuhota lyömällä seiväs hänen sydämensä läpi ja leikkaamalla hänen päänsä irti.  

Kreivi Draculan ulkomuotoon Stoker sai innoitusta ihmissusia käsittelevästä kirjasta. Näin syntyi hahmo, jolla on koiran hampaat, karvaiset kämmenet ja terävät kynnet. Kreivin esikuvana on pidetty Stokerin työnantajaa, aikansa kuuluisaa näyttelijää Sir Henry Irvingiä, jonka agenttina Stoker työskenteli vuosikausia ja jota hän suuresti ihaili. Hän jopa toivoi, että Irving olisi esittänyt Draculaa sen ensimmäisessä teatteriesityksessä, mutta näyttelijä, joka tunnisti hahmossa ehkä liikaakin omia piirteitään, kieltäytyi. 

Stokerin kreivi Dracula on arkkivampyyri, hahmo, joka on innoittanut myöhemmin niin elokuvaohjaajia, kirjailijoita ja säveltäjiä. Draculasta on tehty elokuvien lisäksi televisiosarjoja, kirjoja, animaatioita, tietokonepelejä, musikaaleja, oopperoita sekä baletteja. Tunnettuja ovat muun muassa Twilight-saaga, Buffy vampyyrintappaja, Anne Ricen fantasiakirjasarja Vampyyrikronikat sekä siihen pohjautuva Veren vangit -elokuva. Jopa lapsille on luotu Pikku vampyyri -kirjasarja, joka kertoo ihmislapsen ja vampyyrilapsen ystävyydestä. 

Friedrich Wilhelm Murnaun vuonna 1922 valmistunutta elokuvaa Nosferatu pidetään ensimmäisenä varsinaisena Dracula-filmatisointina. Ohjaaja ei saanut Stokerin leskeltä oikeuksia tehdä elokuvaa, joten sen päähahmo on nimeltään kreivi Orlok. Tod Browningin vuoden 1931 elokuva Dracula on puolestaan jäänyt elokuvahistoriaan etenkin pääroolin esittäneen Bela Lugosin takia. Elokuva oli suuri menestys: se pelasti vararikon partaalla olleen Universal-elokuvastudion ja vaikutti tarinan myöhempään suosioon puheteatterin puolella. Teatteri- ja elokuvaesitykset muuttivat kreivi Draculan hahmoa alkuperäisestä Stokerin hirviöstä inhimillisempään suuntaan. Elokuvan historiaan on jäänyt myös Christopher Lee, joka esitti Draculaa lukuisissa filmatisoinneissa. Kuuluisin aiheesta tehty elokuva on varmasti edellä mainittu Coppolan Bram Stokerin Dracula, jonka päärooleissa esiintyvät muun muassa Gary Oldman, Winona Ryder ja Anthony Hopkins. 

Onpa Draculan tarina innoittanut myös perustamaan erilaisia kerhoja ja klubeja. Lontoossa kokoontuu London Vampire Group, joka järjestää villejä juhlia, lepakkobongausta yöaikaan sekä matkoja Transilvaniaan. Klubin jäsenet ovat päiväsaikaan muun muassa arvovaltaisia juristeja ja koodareita, jotka muuttuvat iltaisin näyttävien asujen ja maskien avulla Yön lapsiksi. Klubin toiminta huipentuu kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin goottikulttuurin suuriin fanitapahtumiin pienessä Whitbyn kaupungissa, joka on valittu juhlien pitopaikaksi siksi, että Stoker kirjoitti siellä Dracula-kirjansa. 

Krzysztof Pastorin koreografia herätti suurta kiinnostusta kantaesityksessään Länsi-Australian baletissa vuonna 2018. Puolan kansallisbalettia vuodesta 2009 johtanut Pastor on maailmankuulu koreografi, jolla on takanaan pitkä ura tanssijana muun muassa Lyonin oopperan baletissa ja Hollannin kansallisbaletissa, jossa hän työskenteli vakituisena koreografina Hans van Manenin rinnalla vuosina 2003–2017. Pastorin laaja koreografinen tuotanto käsittää noin 70 balettia ja hän on saanut työstään useita palkintoja. Hänen koreografioitaan ovat liittäneet ohjelmistoonsa monet kansainväliset balettiryhmät, kuten Tukholman kuninkaallinen baletti, Australian baletti ja Hong Kongin baletti.   

Kokonaan uuden baletin luominen on monivaiheinen prosessi. Kokoillan tarinallisella baletilla pitää olla käsikirjoitus eli libretto, ajatus siitä, miten tarina kerrotaan, mitä hahmoja siinä on, mikä on sen musiikki ja millaiset visuaaliset puitteet sille luodaan. Ja kaiken tämän jälkeen tarvitaan tietysti vielä itse koreografia, askeleet, millaisia tanssikohtauksia on suurella balettiryhmällä missäkin kohtaa, millaisia duettoja ja sooloja baletti tulee sisältämään. Kun teos pohjautuu kirjaan, ovat tekijät joutuneet rajaamaan sekä tarinaa että henkilögalleriaa. Stokerin kirjan suhteellisen pienikokoisessa Jarkko Laineen suomennoksessa on lähes 600 sivua. Baletin kesto väliaikoineen on vain reilut kaksi tuntia.  

Baletin syntyyn vaikutti Länsi-Australian baletin johtaja Aurelien Scannella, joka tilasi Pastorilta ryhmälleen uuden kokoillan teoksen. Hän ehdotti koreografille aiheeksi Draculaa, josta tämä ei alkuun kiinnostunut. Aihe alkoi kuitenkin tuntua houkuttavalta sen jälkeen, kun koreografi ensin tutustui Stokerin kirjaan ja katsoi Francis Ford Coppolan elokuvan. Myös elokuvan musiikki teki häneen suuren vaikutuksen, ja kaikki nämä elementit saivat hänet suostumaan projektiin. Varsovan baletin apulaisjohtaja lähti tekemään baletin käsikirjoitusta Pastorin kanssa. Heidän lähtökohtanaan oli keskittyä suureen rakkaustarinaan, joka ylettyy yli vuosisatojen. Usein Dracula-aiheisissa teoksissa on groteskeja piirteitä, mutta niitä Pastor ei halunnut teokseensa. Kyse on hänen mukaansa rakkaudesta, halusta, uhrauksesta, mustasukkaisuudesta – siis inhimillisistä tunteista eikä niinkään verenhimoisesta kauhusta.  

Pastor on monessa tarinan kohdassa noudattanut Coppolan elokuvan juonta. Näin baletin lopussa Draculan tappaa ja samalla vapauttaa vuosisatojen kirouksesta nainen eivätkä kreiviä takaa-ajaneet miehet. Stokerin kirjassa Dracula on kuvattu pelkästään pahana olentona, joka saalistaa viattomia uhreja. Baletissa, kuten monissa tarinan myöhemmissä tulkinnoissa, Dracula on saanut inhimillisempiä, koskettavia piirteitä. Katsoja tuntee sympatiaa hirviötä kohtaan, joka vuosisatojen läpi on etsinyt rakasta vaimoaan ja luulee löytäneensä hänet uudelleensyntyneenä.  

Baletin musiikki on koostettu Coppolan elokuvan musiikista, mutta myös monesta muusta vuonna 2013 kuolleen Wojciech Kilarin elokuvasävellyksistä ja sinfonisesta musiikista. Mukana on muun muassa otteita hänen ensimmäisestä pianokonsertostaan ja viidennestä sinfoniastaan. Baletissa kuullaan myös eteläpuolalaisesta kansanmusiikista vaikutteita saanutta musiikkia, joka sopii hyvin kuvaamaan teoksen tummempia kohtauksia. Lontooseen sijoittuvissa kohtauksissa soi kauniisti keinuva tredowata-valssi, erittäin suosittu puolalaisissa häissä käytetty musiikki, joka on varmasti monille katsojille ennestään tuttu Kansallisbaletin Jekyll & Hyde -baletista. Onpa mukana myös musiikkia kuuluisan puolalaisohjaaja Andrzej Wajdan elokuvasta Luvattu maa. Moneen kertaan palkittu Kilar sai Coppolan elokuvaan säveltämästä musiikistaan arvostetun Amerikkalaisen säveltäjien ja kustantajien yhdistyksen (ASCAP) palkinnon.  

Musiikin koostaminen osoittautui haastavaksi työksi, sillä monista elokuvamusiikeista ei löytynyt lainkaan nuotteja ja niitä tuottaneita elokuvastudioita ei enää ollut. Musiikkia löytyi vain cd-tallenteilta tai elokuvista. Länsi-Australian baletin nuotistonhoitaja ja pianisti vastasi musiikin sovittamisesta ja kirjoitti kokonaisuudesta orkesterimateriaalin sekä pianopartituurin. Hän myös kirjoitti nuottimateriaalit noiden puuttuvien kohtien osalta korvakuulolta nuoteiksi. 

Baletin lavastuksesta ja puvustuksesta vastaa työpari Charles Cusick Smith ja Phil R. Daniels. He ovat yhdessä suunnitelleet lavastuksia ja puvustuksia baletteihin, oopperoihin, musikaaleihin sekä teatterituotantoihin ympäri maailmaa. Lontoon Victoria ja Albert -museo on liittänyt kolmisenkymmentä heidän pukuluonnostaan omaan kansalliseen kokoelmaansa.  

Dracula-baletin visualisointia varten työpari tutustui viktoriaaniseen aikakauteen, jonka puvustukseen ja tyyliin vaikutti vahvasti kuningatar Viktorian suruaika rakkaan Albert-puolison kuoleman jälkeen. Kuningatar pukeutui mustiin vaatteisiin ja sisusti Windsorin linnankin mustilla kankailla. Kuningattaren vaikutus ylettyi laajalle, ja aikakauden puvut ja korut olivat pääosin mustia. Baletin puvustus on saanut vahvoja vaikutteita tuosta tyylistä. Ensimmäisen näytöksen puutarhajuhlissa puvut hehkuvat pastelliväreissä, mutta muuten pukujen väritys on pitkälti mustaa ja valkoista. Lucyn juhlapuvun aluskangas on punainen ennakoiden hänen tulevaa muutostaan verta himoitsevaksi vampyyriksi. Cusick Smith ja Daniels saivat Dracula-baletin lavastuksesta ja puvustuksesta Länsi-Australian taidepalkinnon.  

Baletti seuraa pitkälti kirjan ja elokuvan keskeisiä tapahtumia, ja se jakautuu prologiin ja kahteen näytökseen. Prologi sijoittuu 1400-luvun Transilvaniaan. Rohkea kreivi Vlad Dracula lähtee sotaan, mutta pian kotimaahan saapuu tieto hänen sankarillisesta kuolemastaan. Hänen surun murtama vaimonsa Elisabeta heittäytyy linnan tornista kuolemaan. Dracula ei kuitenkaan kaatunut taistelussa, vaan saapuu kotiin ja järkyttyy kuullessaan vaimonsa kuolemasta. Koska hänen rakas puolisonsa ei saa itsemurhansa takia kirkollista hautausta, kreivi kiroaa jumalan ja ihmiskunnan ja muuttuu julmaksi vampyyriksi.  

Ensimmäinen näytös sijoittuu 1800-luvulle, ja se kertoo nuoren asianajaja Jonathan Harkerin matkasta Lontoosta Transilvaniaan. Salaperäinen kreivi Dracula aikoo ostaa kartanon Englannista ja Jonathan lähetetään viimeistelemään kauppakirjaa kreivin kanssa. Ennen lähtöään hän vierailee kihlattunsa Minan kanssa tämän ystävän Lucyn luona hyvästelemässä kaikki ystävänsä. Lucyn sydänvikaisen äidin, rouva Westenran vieraana on muun muassa omalaatuinen professori van Helsing. Lucyn huomiosta kilpailevat psykiatri, tohtori Seward ja aristokraatti Arthur, joista Arthur on enemmän Lucyn mieleen. Mina puolestaan on huolissaan puolisonsa matkasta tuntemattomaan maahan ja antaa tälle mukaan kuvan itsestään.  

Transilvaniassa Jonathan joutuu Draculan linnassa keskelle vampyyrien outoja juhlia ennen kaupantekoa. Hän loukkaa vahingossa sormensa ja Dracula kiinnostuu hänen verestään. Kreivi puolestaan huomaa Jonathanilla olevan Minan muotokuvan ja hämmentyy siitä, kuinka paljon tämä muistuttaa hänen edesmennyttä vaimoaan. 

Väsynyt Jonathan vetäytyy huoneeseensa lepäämään ja joutuu kolmen vampyyrinaisen ahdistelun kohteeksi. Dracula pelastaa hänet antamalla naisille ateriaksi lapsen ruumiin.  

Seuraava kohtaus sijoittuu vampyyrien piilopaikkaan, johon myös Dracula vetäytyy arkkuunsa lepäämään. Paikalle saapunut kadonnutta lastaan etsivä äiti pelastaa Jonathanin pitämällä ristiä kädessään.  

Toisen näytöksen alussa olemme jälleen Lontoossa. Draculan ostaman kartanon naapurissa, tohtori Sewardin sairaalassa, on oudosti käyttäytyvä potilas Renfield. Hän pyydystää hyönteisiä ja lintuja ateriakseen. Myöhemmin selviää, että hahmossa on piirteitä, jotka kuvaavat vampyyrin pureman pelottavia vaikutuksia. Kun sairaalan ohi kuljetetaan tutuksi tulleita arkkuja Transilvanian linnasta, alkaa Renfield käyttäytyä entistä raivokkaammin. Hän vaistoaa läheltä liikkuneen kreivi Draculan, mestarinsa. 

Seuraavassa kohtauksessa juhlitaan Lucyn ja Arthurin kihlajaisia. Juhlavieraat eivät huomaa, että heidän keskuudessaan on myös kutsumaton vieras, kreivi Dracula. Tämä ottaa juhlista uupuneen, nukahtaneen Lucyn uhrikseen ja muuttuu nuoreksi kreiviksi nautittuaan tämän verta. Myöhemmin juhlavieraiden joukossa oleva professori van Helsing löytää hampaiden jäljet Lucyn kaulalta. Dracula kohtaa Minan ja tunnistaa tämän kuolleen vaimonsa kaksoisolennoksi ja Jonathanin kihlatuksi. Mina ja Dracula tuntevat voimakasta vetovoimaa toisiaan kohtaan.  

Lucya yritetään suojella valkosipulin voimalla, mutta Dracula pääsee iskemään uudelleen. Tyttärensä voinnista huolissaan oleva äiti keskeyttää juhlat. Paikalle jää vain Mina, joka on hämmentynyt tunteistaan juhliin ilmestynyttä muukalaista kohtaan. Mina näkee Lucyn kulkevan unissaan Draculan syliin, mutta saa herätettyä hänet. Dracula poistuu paikalta Minan nähdessään. Mina ymmärtää, että kyse on samasta miehestä, joka teki häneen juhlissa suuren vaikutuksen. Myöhemmin Dracula saapuu uudelleen paikalle, ja Lucyn huoneeseen tytärtään valvomaan jäänyt äiti järkyttyy ja kuolee sydänkohtaukseen tyttärensä viereen. 

Jonathan palaa matkaltaan, mutta Minan iloa varjostaa suru ystävän kuolemasta sekä tapaaminen salaperäisen miehen kanssa. Mina ja Jonathan menevät tohtori Sewardin sairaalaan, jossa he tapaavat Arthurin ja professori van Helsingin. Lääkäri haluaa keskustella professorin kanssa potilas Renfieldin tapauksesta. Renfield haluaisi varoittaa ja suojella Minaa uhkaavalta vaaralta.  

Seuraava kohtaus sijoittuu hautausmaalle, jossa Lucy ja muut vampyyrit vainoavat uhrejaan. Lucyn ystävät haluavat pelastaa hänet, mutta löytävät vain tyhjän haudan. Lucy yrittää vietellä Arthurin. Silloin tohtori Seward iskee seipään Lucyn sydämen läpi ja epätoivoinen Arthur leikkaa hänen päänsä irti pelastaen näin kihlattunsa ikuiselta kadotukselta. 

Mina haluaisi suojella Renfieldiä Draculan kostolta, mutta saapuu paikalle liian myöhään ja joutuu todistamaan miehen kuoleman. Mina tuntee kuitenkin suurta vetovoimaa Draculaa kohtaan. Tämä näyttää hänelle rakkaan vaimonsa Elisabetan muotokuvan ja Mina ymmärtää, millaista tuskaa mies on tuntenut vuosisatojen ajan. Hän antautuu miehelle, minkä Jonathan ystävineen joutuu järkyttyneenä todistamaan. Miehet aloittavat taistelun, mutta Mina suojelee jälleen vanhaksi mieheksi muuttunutta Draculaa ja suutelee tätä. Ele koskettaa Draculaa ja hän haluaa suojella Minaa omalta kohtaloltaan. Dracula pyytääkin Minaa tappamaan hänet, jotta vuosisatoja kestänyt suru ja tuska päättyisivät.  

Pastor on ratkaissut Draculan matkan läpi vuosisatojen jakamalla roolin kahdelle tanssijalle, joista toinen esittää vanhaa ja toinen nuorta Draculaa. Mies muuttuu aina nuoreksi ja inhimillisemmäksi nautittuaan uhrinsa verta. Vanha Dracula puolestaan on katkera ja julma, mutta myös karismaattinen mies, joka kaipaa vuosisatoja sitten menetettyä rakastaan.  

Baletti on toteutettu varsin perinteisillä keinoilla. Lavastus koostuu klassisista taustakankaista, fondeista, minkä lisäksi lavastuksen yksi keskeinen elementti ovat portaat, jotka vievät kellariin. Siellä sijaitsevat arkut, joihin vampyyrit siirtyvät päiväsaikaan.  

Pastor noudattaa pitkälti niin kirjaa kuin elokuvaa myös henkilögallerian osalta, mutta keskeisimmiksi hahmoiksi nousevat Dracula, Mina, Arthur ja Lucy. Laittamalla kolme vampyyria ahdistelemaan Arthuria Draculan linnassa koreografi on voinut luoda näyttävää tanssittavaa kolmen naissolistin ryhmälle. Hän on myös lisännyt tarinaan kaksi Draculan palvelijaa, kuin kaksi mystistä kaksosta, jotka varjon lailla seuraavat mestariaan ja muuttavat välillä muotoaan aaveiksi. Aaveina heidän liikekielensä on abstraktimpaa ja näin kahdelle miestanssijalle on voitu luoda vaikuttavaa koreografiaa.  

Liikekieleltään baletti on klassisen baletin, nykytanssin sekä useiden muiden tanssityylien hybridi. Pastor hyödyntää koreografiassaan klassisen baletin liikekieltä, jota hän täydentää paikka paikoin modernimmalla ilmaisulla. Naiset tanssivat sekä varpaillaan että pehmeissä tossuissa. Kuvaavaa ja hyvin sopivaa dramaattiselle teokselle ovat laajat liikekaaret niin jaloissa kuin käsivarsissa.  

Koreografisiin herkkupaloihin kuuluvat muun muassa Minan ja Arthurin sekä Minan ja Draculan kaksintanssit, Renfieldin soolo sekä Jonathanin ja Draculan kiihkeä tango, jossa Dracula nostaa Jonathanin toistuvasti ilmaan laajoihin sivuspagaattiasentoihin. Tuo asento toistuu muutenkin baletissa, etenkin miesten hypyissä, mutta myös naisten ja miesten duetoissa. Renfieldin soolo ensimmäisen näytöksen lopussa on vaikuttava lukuisine syöksyineen ja heittäytymisineen. Hän myös toistuvasti poimii pinsettiotteella ilmasta ja huoneensa seiniltä näkymättömiä hyönteisiä sekä kumartaa ikkunaan päin, kohti mestariaan. Coppolan elokuvassa hahmoa esittää vaikuttavasti yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä Tom Waits. Baletin puvustuksessakin näkyy Coppolan elokuvan vaikutuksia siellä täällä, kuten Renfieldin puvustuksessa, jonka paidan pitkät hihat ja nauhat viittaavat pakkopaitaan.  

Tanssiryhmä liikkuu Kilarin kauniisti keinuvien valssien tahdeissa lontoolaisessa hienostokodissa. Ensimmäisen näytöksen päättävä kohtaus kellariholvissa puolestaan on vaikuttavan dramaattinen tanssi isolle vampyyrien ryhmälle. Vampyyrit tanssivat arkkujen päällä, jolloin tanssijoiden ylävartalot ja käsivarret ovat keskiössä.  

Lucyn joutuessa Draculan hampaisiin tämän palvelijat nostavat hänet toistuvasti korkealle ilmaan makuuasennossa kuin uhrin. Kun Lucysta tulee vampyyri, muuttuu hän viktoriaanisen ajan naisen täydelliseksi vastakohdaksi: hän on viettelijä, joka välittää vain omista nautinnoistaan. Muutos ulottuu jopa niin pitkälle, että kun viktoriaanisen ajan naisen keskeinen tehtävä oli olla perheenäiti ja synnyttää lapsia, vampyyriksi muuttunut nainen saalistaa lapsia uhreikseen. Pastor näyttää Lucyn muodonmuutoksen myös koreografian keinoin. Kun hän kuoltuaan herää vampyyriksi muuttuneena, alkaa hänen soolonsa lattiaa iskevillä groteskeilla bourree-liikkeillä, jotka lipuvat halki näyttämön. Aiempi klassisempi ja hillitympi liikekieli muuttuu modernimmaksi, ja koreografi on selvästi saanut teknisesti haastaviin nopeisiin sooloihin vaikutteita neoklassisen tyylin edustajilta. Lucyn keskivartalo on vapautunut klassisen baletin tiukoista vertikaalisista linjoista ja nyt hänen lantionsa liikkuu vahvasti ääriasentoihin. Samoin käsivarret ja koko keho ovat kuin viktoriaanisen ajan naisen korsetista vapautetut.  

Toisen näytöksen viimeiset kohtaukset välittävät vahvasti takaa-ajon tunnelmia miesten etsiessä Lucya ja myöhemmin Draculaa juosten toistuvasti halki näyttämön. Miesten kanssa vuorottelevat kolme vampyyrinaista, jotka puolestaan saalistavat lapsia. Tunnelma on painostava ja kohtauksiin valitut Kilarin musiikit tukevat osuvasti tarinaa.  

Minalla on baletin lopussa pitkät duetot ensin Draculan ja sitten Jonathanin kanssa ennen viimeistä jäähyväissuudelmaansa Draculalle ja tappavaa iskua.  

Kreivi Dracula on vihdoin vapautettu ikuisesta kärsimyksestään.