Eräässä kylässä Kastilia-La Manchan alueella on tapahtumassa suuri vääryys. Isä on päättänyt naittaa tyttärensä Kitrin rikkaalle miehelle, vaikka tytär rakastaa köyhää parturi-Basiliota. Emansipoitunut nainen ei alistu isänsä suunnitelmiin ja saa loppujen lopuksi tahtonsa läpi. Apua rakastavaiset saavat kylään sattumalta saapuneelta Don Quijotelta ja lopuksi juhlitaan rakastavaisten häitä.

Siinä lyhykäisyydessään Don Quijote -baletin tapahtumat. Tämä teos ei ehkä olisi jäänyt baletin historian merkkiteosten joukkoon, ellei siinä olisi varsin suoraviivaisten tapahtumien lisäksi upeaa tanssia, loistokkaita sooloja ja duettoja, huikaisevan kauniita ryhmäkohtauksia sekä vaikuttavat puitteet.

Miguel de Cervantesin kaksiosainen romaani Don Quijote eli Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen ilmestyi vuonna 1605. Alun perin Cervantes oli aikeissa kirjoittaa novellin, mutta tarina jatkoi kasvuaan laajaksi romaaniksi. Teosta pidetään länsimaisen romaanin alkuteoksena ja se kuuluu maailmankirjallisuuden suurten klassikoiden joukkoon. Sen sanotaan myös olevan maailman toiseksi käännetyin kirja heti Raamatun jälkeen.

Tarina köyhästä maalaishidalgosta, joka kadottaa todellisuudentajunsa ahmittuaan liikaa ritariromaaneja on koskettava. Don Quijote matkaa maailmalle auttamaan köyhiä ja sorrettuja Rosinante-hevosensa selässä ja uskollisen palvelijansa Sancho Panzan saattelemana. Hänen päämääränään on suorittaa ”kunniakkaita urotöitä osoittaakseen rakkautensa” iki-ihanalle Dulcinealle, keksimälleen naiselle, joka on todellisuudessa murheellisen hahmon ritarista tietämätön maalaistyttö.

Ensimmäiset juonibaletit syntyivät 1700-luvun puolivälin tienoilla, ja useat koreografit kiinnostuivat Cervantesin kirjasta. Vaikka siinä on monia tanssin kielelle kääntyviä tarinoita, koreografeja inspiroi eniten tarina rikkaan Camachon ja kauniin Quiterian (baletissa Kitri) karille menneistä häistä, joka kerrotaan romaanin toisen osan kahdeksannessa luvussa.

Cervantes on kirjoittanut tarinan melkein valmiiksi balettilibreton muotoon, ja siksi se innostikin koreografeja tanssillis-pantomiimiseen kerrontaan. Erilaisia versioita surullisen hahmon ritarin tarinasta syntyi vuosien mittaan niin Ranskassa, Saksassa kuin Italiassa.

Pietarin keisarillisen Mariinski-baletin pitkäaikainen balettimestari ja koreografi, ranskalainen Marius Petipa loi oman Don Quijotensa alun perin vuonna 1869 Bolshoi-baletille. Tämä klassisen baletin isäksikin kutsuttu koreografi on tullut tunnetuksi muun muassa sellaisista edelleen esitettävistä baleteista kuten Prinsessa Ruusunen, Joutsenlampi ja Bajadeeri.

Petipa oli viettänyt kaksi vuotta Espanjassa, ja oli ennen Don Quijotea luonut useampia espanjalaisiin aiheisiin perustuvia lyhyempiä baletteja, joissa hän hyödynsi tuon kulttuurin ja tanssin tuntemustaan. Musiikin sävelsi Petipan tilauksesta Bolshoi-baletin virallinen balettisäveltäjä Ludvig Minkus. Don Quijotesta alkoikin näiden kahden pitkä yhteistyö.

Jo Petipan ensimmäisessä versiossa nähtiin pääparin kuuluisaksi tullut viimeisen näytöksen kaksintanssi eli pas de deux. Teos oli monumentaalinen, ja siinä oli paljon moskovalaisyleisön makua miellyttäviä näyttäviä numeroita ja koomisia kohtauksia. Kaikki oli suureellista ja muun muassa pukusuunnittelijoitakin oli kolme.

Pari vuotta myöhemmin Petipa toteutti baletista uuden version Mariinski-baletille. Se pohjautui alkuperäiseen teokseen: musiikki ja lavastus sekä puvut olivat samat kuin kantaesityksessä, mutta koreografiaan Petipa teki paljon muutoksia. Hän myös pidensi teoksen alkuperäisestä nelinäytöksisestä viisinäytöksiseen muotoon.

Vuonna 1900 Aleksandr Gorski laati oman näkemyksensä, joka pohjautui pitkälti Petipan koreografiaan. Gorski oli entinen tanssija, joka alkoi harjoittaa Petipan teoksia, jotka hän oli kirjoittanut muistiin Stepanov-tanssikirjoituksella. Hän lisäsi balettiin muun muassa fandangon ja espanjalaisen tanssin Minkusin alkuperäiseen musiikkiin.

Jo 1950-luvulta lähtien monet koreografit loivat Petipan versiosta poikkeavia tulkintoja baletista. He käyttivät niissä myös muuta musiikkia, kuten Kansallisbaletissakin useampaan otteeseen vieraillut John Neumeier, joka loi oman Don Quijotensa johtamalleen Hampurin baletille Richard Straussin samannimiseen teokseen. Kaikista suosituimpia ovat olleet kuitenkin Petipan ja Gorskin tulkinnat, jotka ovat olleet muunneltuina versioina yli sadan vuoden ajan maailman keskeisten balettiryhmien ohjelmistossa.

Suomalaisen oopperan näyttämöllä Don Quijote nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1930. Koreografiasta vastasi silloinen balettimestari George Gé. Don Quijoten ja Sancho Panzan miimisissä rooleissa olivat oopperalaulajat Lasse Wager ja Paavo Costiander. Baletti palasi vuosikymmenien aikana useampaan otteeseen eri versioina Kansallisbaletin ohjelmistoon.

Valtavirrasta poikkesiespanjalais-meksikolainen flamencotanssija ja koreografi Luisillo, joka oli useaan otteeseen vieraillut oman ryhmänsä kanssa Suomessa. Hän loi vuonna 1970 Kansallisbaletille oman näkemyksensä ja valitsi musiikiksi Federico Moreno Torroban tuotantoa. Sancho Panzana oli Luisillo itse sekä hänen kanssaan vuorotteleva Heikki Värtsi. Nyt ei nähty klassista balettia varvastossuissa vaan aitoja espanjalaisia tansseja hyödyntävää koreografiaa. Naistanssijoillakin oli pehmeät tossut sekä kengät, ja instrumentteinaan tanssijat käyttivät simpukankuoria.

Patrice Bartin Don Quijote sai Suomen ensi-iltansa vuonna 1995. Hänen näkemyksensä sai ensiesityksensä Berliinin valtionoopperan baletin esittämänä kaksi vuotta aiemmin. Viime vuonna 80-vuotiaana menehtynyt Patrice Bart oli Pariisin baletin tähtitanssija, balettimestari ja koreografi.

Bartin koreografia pohjautuu pitkälti Petipan ja Gorskin versioihin. Vuosien saatossa moni asia on kuitenkin muuttunut ja on vaikea tietää, mikä on alkuperäistä ja mikä taas myöhempien koreografi- ja tanssijasukupolvien lisäämää ja muokkaamaa liikemateriaalia. Se on varmaa, että tanssijoiden tekninen taituruus on kehittynyt, samoin kuin ballerinojen käyttämät varvastossut, joilla pystyy tasapainottelemaan aivan eri tavoin kuin historian alkuaikojen paljon pehmeämmillä tossuilla. Myös baletin musiikkia on muokattu, ja siihen on jo varhain liitetty muiden säveltäjien musiikkia.

Don Quijote on kuuluisa vaikuttavista huipputason klassista balettitekniikkaa edellyttävistä numeroistaan. Siksi sen soolot ja duetot eli variaatiot ja pas de deux’t kuuluvat myös balettikilpailujen ja gaalojen suosikkiohjelmistoon. Ja kuten aina baletissa, kaiken pitää samalla näyttää mahdollisimman vaivattomalta. Tekniikan lisäksi baletti vaatii esittäjiltään myös etelämaalaista temperamenttia ja näyttelijänlahjoja.

Baletti keskittyy Cervantesin romaanin kohtaan, jossa kerrotaan kauniin Kitrin ja parturi Basilion rakkaustarina. Tytön isä Lorenzo aikoo naittaa tämän tyhmälle mutta varakkaalle Camacholle. Kaikeksi onneksi ritari Don Quijote päätyy vaelluksillaan samaan La Manchan kylään, jossa vääryys on tapahtumassa.

Ensimmäisessä näytöksessä esitellään baletin henkilöt. Lyhyessä prologissa näemme välähdyksen Don Quijotesta ja hänen unelmiensa naisesta Dulcineasta. Nämä näyt toistuvat baletin aikana ja kertovat omaa tarinaansa miehestä, joka on vaipunut harhojen maailmaan luettuaan liikaa ritariromaaneja.

Sen jälkeen eteemme avautuu elämää täynnä oleva espanjalainen maalaiskylä. Nopeasti paikalle saapuvat keskeisimmät henkilöt, jotka heti esittävät ensimmäiset variaationsa. Ensin saapuu paikalle Kitri, jonka jälkeen saapuu myös Basilio, jonka variaatio on kuin hänen kommenttinsa Kitrin tanssiin. Tätä seuraa rakastavaisten ensimmäinen kaksintanssi, joka kuvastaa heidän rakkauttaan: se on täynnä keimailua ja flirttailua, ilmassa on myös pientä mustasukkaisuutta.

Baletissa ei ole tyhjiä hetkiä ja upeat tanssit seuraavat toisiaan. Komiikkaa tuo omiin jalkoihinsa ja liian suuriin saappaisiinsa kompasteleva kosija Camacho. Paikalle saapuu myös kaikkien ihailema toreadori eli härkätaistelija Espada sekä hänen ystävättärensä Mercedes. Näin useammat solistit saavat pääparin lisäksi hienoa tanssittavaa. Isä pitää kiinni päätöksestään saada Kitri varakkaan miehen kanssa naimisiin. Onneksi Don Quijote saapuu Sancho Panzan kanssa paikalle. Kitri muistuttaa hänen unelmiensa Dulcineaa ja niin hän päättää auttaa tyttöä.

Toisessa näytöksessä Basilio ja Kitri pakenevat Lorenzoa ja Camachoa kylän ulkopuolella olevaan romanileiriin. Takaa-ajajat kuitenkin saavuttavat heidät, mutta he onnistuvat lopulta pakenemaan. Don Quijote taistelee puolestaan tuulimyllyjä vastaan ja menettää tajuntansa. Unessaan hän näkee taas suloisen Dulcinean, joka on nyt hengettärien, dryadien valtakunnassa. Don Quijoten ajatuksissa Kitri muistuttaa Dulcineaa ja Mercedes dryadien kuningatarta. Todellisuus ja unen näyt sekoittuvat toisiinsa.

Tässä kohtauksessa tapahtumat eivät etene, ja se muistuttaakin muun muassa Joutsenlammen niin kutsuttuja valkoisia kohtauksia tai Gisellen toista näytöstä. Kohtauksessa on Don Quijoten lisäksi vain naistanssijoita. Tanssiryhmä ja solistit on puettu utuisiin, sinisävyisiin ja vaalean roosan värisiin pukuihin. Tavoitteena on ollut luoda vaikuttavaa tanssittavaa suurelle naistanssijoiden ryhmälle sekä naissolisteille.

Baletin ratkaisevat hetket koetaan kolmannessa näytöksessä. Lorenzo ja Camacho löytävät Kitrin ja Basilion tavernasta, ja nyt vaikuttaa siltä, että tytär joutuu lopulta suostumaan naimakauppaan.

Kesken kaiken Basilio ilmestyy paikalle ja iskee itseään partaveitsellä kuolettavasti rintaan. Kyseessä on kuitenkin vain keino selvitä kiperästä tilanteesta. Don Quijote saapuu paikalle ja Kitri pyytää tätä ylipuhumaan isän suostumaan nuorten avioliittoon Basilion kuolinhetkellä. Heti kun isä on antanut siunauksensa, Basilio nouseekin ylös ja isälle selviää nuorten juoni.

Kolmannen näytöksen toinen osa on puhdasta tanssin juhlaa. Tarinan kerronta on tullut päätökseensä ja nyt vihdoin vietetään Kitrin ja Basilion häitä. Tämä on varsin tyypillistä klassisille baleteille, esimerkiksi Pähkinänsärkijänkin viimeinen näytös on lähes pelkästään erilaisten tanssien kavalkadi. Tähän kohtaukseen on sijoitettu myös pääosien esittäjien haastavimmat numerot. Tosin näyttäviä ja vaikeita nostoja, hyppyjä ja piruetteja on nähty jo aiemmissakin näytöksissä. Don Quijote onkin todellista klassisen baletin ilotulista alusta loppuun.

Kohtaus alkaa vieraiden sisääntulolla ja sen jälkeen näyttävällä fandangolla, jonka koreografian Patrice Bart on antanut kastanjettimestari ja flamencon grand old manin, José de Udaetan tehtäväksi. Tämä on koreografioinut myös tavernassa aiemmin tanssitun aidon boleron. Muuten espanjalaisuus on nähty klassisen baletin silmälasien läpi ja se tulee ilmi tietyissä vartalon ja käsien asennoissa sekä viuhkojen, kastanjettien ja muletoiden käytössä.

Morsiusneitojen tanssi pohjustaa hääparin sisääntuloa. Morsiusneitoja on yhteensä 8 ja mukana ovat myös Kitrin ystävät, jotka olemme tavanneet jo baletin ensimmäisessä näytöksessä. Näin tanssittavaa on voitu luoda pääparia laajemmalle solistijoukolle.

Kitrin ja Basilion pas de deux eli kaksintanssi on nyt erihenkinen kuin baletin ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä. Nyt se henkii aistillisuutta ja klassista hienostuneisuutta. Liikkeillä on pitkät kaaret ja ojennukset ovat nautiskelevia. Tanssi vaatii esittäjiltään suurta vartalon hallintaa ja yhteen hengittämistä, että se näyttäisi upealta ja samalla vaivattomalta.

Pas de deux, sitä seuraavat molempien tanssijoiden soolot sekä niitä seuraava niin kutsuttu coda, jossa molemmat esittelevät vuorollaan teknistä taituruuttaan, ovat kuin rakastavaisten viesti tyttären isälle: nämä rakastavaiset on tarkoitettu toisilleen, niin vaivattomasti he suorittavat näyttävät hyppynsä, piruettinsa ja nostonsa. Kitrin viuhkavariaatio esittelee sisukkaan nuoren naisen, joka tietää mitä haluaa. Codassa hän esittelee teknisesti vaativat fouettée-piruetit, joissa hän pyörähtää akselinsa ympäri samalla kun vie toisen jalkansa edestä sivulle samalla nousten toisella jalalla varpailleen.

Patrice Bartin tavoitteena toteuttaessaan balettiklassikkoa oli nimenomaan vangita mahdollisimman autenttinen espanjalainen tunnelma. Tätä tavoitetta tukee se, että baletin lavastuksen ja puvut on suunnitellut espanjalainen, tai oikeammin katalaani, Ramón B. Ivars. Lavastus luo kehyksen tapahtumille ja sen suuret, puusta veistetyt elementit viittaavat 1600-luvun espanjalaiseen arkkitehtuuriin. Viimeisen näytöksen lavastus on pelkistetty, ja tila on luovutettu lähes kokonaan tanssille.

Puvustuksessa väreillä ja materiaalivalinnoilla on tärkeä merkityksensä. Ensimmäisen näytöksen kyläläisten asut ovat väritykseltään maanläheisiä niin, että pääroolien esittäjät erottuvat joukosta kirkkaammissa väreissään. Naisten noin polveen asti ulottuvissa hameissa on erimittaisia kerroksia ja useilla heistä on huivit harteillaan. Toisen näytöksen unikohtauksessa puvustus on hailakkaan sinisävyistä luoden omalta osaltaan kohtauksen utuisen tunnelman.

Häihinsä Kitri ei pukeudu espanjalaiseen hääpukuun, vaan tutu-asuun, tuohon klassisen ballerinan ikoniseen lyhyeen tyllihameeseen. Se mahdollistaa tanssijattarelle teknisesti haastavan koreografian toteuttamisen ja me katsojat saamme nähdä jokaisen liikkeen, kun niitä ei ole peitetty kangaskerrosten alle.

Patrice Bart on noudattanut niin sanottua alkuperäistä koreografiaa kaksintansseissa ja variaatioissa, mutta samalla hän on tiivistänyt teosta ja pyrkinyt kertomaan tarinan mahdollisimman paljon liikkeiden avulla. Hän on pitkälti poistanut alkuperäisen baletin pitkiä miimisiä kohtauksia, käsillä ja eleillä näyttelemistä, mutta säästänyt niitä tarpeellisiin kohtauksiin tarinankerronnan näkökulmasta.

Joka puolella näyttämöä tapahtuu koko ajan: välistä voi unohtua seuraamaan näyttämön sivulla tapahtuvia kohtauksia ja unohtaa kokonaan pääparin. Varsinkin ensimmäisessä näytöksessä kosija Camacho palvelijoineen järjestää ylimääräistä huvia.

Wienissä vuonna 1826 syntynyt Ludvig Minkus teki suurimman osan urastaan Venäjällä. Hän oli taitava viulisti ja kapellimestari sekä yli kaksikymmentä vuotta Bolshoin virallinen balettisäveltäjä, joka noudatti tarkkaan Petipan toiveita kohtausten pituudesta ja luonteesta.

Musiikillisesti Minkus kärsi ilman muuta siitä, että hän oli Pjotr Tšaikovskin aikalainen. Mutta hänen musiikkinsa on täynnä mieleen painuvia melodioita ja rytmistä lennokkuutta ja erilaisia tunnelmia. Wieniläisenä hän tietysti rakasti valssia: hän laittoi härkätaistelijat ja romanit, ihmiset ja harhanäyt, tanssimaan valssin tahdissa. Don Quijoten musiikkiin tuovat espanjalaista sävyä muun muassa kastanjetit ja tamburiini.

Samoin kuin koreografia, on myös baletin musiikki kokenut alkuajoista lähtien muutoksia. Niinpä Minkusin lisäksi teoksessa soi useammankin muun säveltäjien musiikkia, mutta kokonaisuus laitetaan edelleen hänen nimiinsä.

Don Quijote kuuluu klassisten balettiryhmien vakio-ohjelmistoon, ja yhä uudet tanssijasukupolvet haastavat taitojaan sen teknisesti haastavissa tehtävissä. Patrice Bartin versiossa lukuisat upeat tanssit seuraavat toisiaan ja teos onkin varsinainen klassisen baletin herkkutarjotin.

Baletin varhaisissa versioissa muodostui tavaksi tuoda sekä oikeita hevosia että aaseja näyttämölle. Niitä ei Oopperatalomme näyttämöllä onneksi nähdä, vaan sen sijaan loisteliaita tanssikohtauksia ja iloisia tunnelmia.