Siirry sisältöön

CircOpera 2.0 -esityksessä taiturillisten sirkusnumeroiden ja musiikkihelmien ohella yleisöä hemmotellaan värikkäällä ja oivaltavalla puvustuksella. Pukusuunnittelija Erika Turunen kertoo, että puvut ovat suurimmaksi osaksi kierrätettyjä. Pukujen uudelleenkäytössä on huomioitava suunnittelijoiden tekijänoikeudet, mutta myös pukujen kunto sekä muunneltavuus.

Pukusuunnittelijalla säilyy 50 vuotta tekijänoikeus pukujen visuaalisuuteen, vaikka kulloinenkin ooppera-, baletti- tai teatteritalo omistaa itse puvut.

”Vanhojen teosten pukuja voi uusiokäyttää, kunhan huomioi kollegansa ja toimii hyvän käytöksen ja kohteliaisuuden rajoissa. Toisen pukusuunnittelijan luomaa pukua ei voi napata kokonaisuutena omaan teokseensa, mutta siitä voi ottaa osia, kunhan asun ulkonäkö on tarpeeksi muunneltu ja muokattu”, Erika Turunen sanoo.

 

 

 

Kokonaisuuden voi niin sanotusti ”rikkoa” esimerkiksi vaihtamalla sen osia toisiin ja yhdistelemällä niitä uudella tavalla. Pukua voi myös käyttää pohjana uudelle: asun osia voi voi värjätä tai vaikka jatkaa.

”Ideana on tehdä omannäköistä jälkeä, vaikka toisen suunnittelemia pukuja uusiokäytetäänkin”, Turunen tiivistää, ja jatkaa: ”Itse en käyttäisi omissa töissäni kenenkään toisen suunnittelijan tunnistettavinta tyyliä tai tyypillisintä luomusta”.

 

 

CircOpera 2.0 -esityksessä nähdään suurimmaksi osaksi Erika Turusen suunnittelemia pukuja ja niiden osia, mutta mukana on myös muiden suunnittelijoiden luomuksia.

”Valitsin kokonaisuuteen muiden suunnittelemia pukuja vain niin, että olen pyytänyt niiden käyttöön luvan suunnittelijalta itseltään. Kysyin lupaa silloin kun koin, että kyseinen puku tai sen osa oli selvästi tunnistettavissa”, Turunen kertoo.

 

 

CircOpera 2.0:aan valikoituneista Erikan itse suunnittelemista puvuista monet ovat Oopperan ja Baletin yleisölle tuttuja vuosien varrelta. Uusimmat ovat vuoden 2022 Koko Karita -esityksestä ja vanhimmat 2000-luvun alusta, esimerkiksi Tero Saarisen koreografiasta Georgia (2003) ja Jorma Uotisen teoksesta Colours (2006). Näyttämön herkullisessa sirkusmaailmassa vilahtaa myös asuja vuonna 2017 nähdyistä teoksista Kalevalanmaa, Valse Triste, Cantus Arcticus ja Breaking the Fury. Mukana on pukuja myös muista teoksista, joita ei tulla enää sellaisenaan Oopperatalossa esittämään.

 

Runsaat saumat ja laadukkaat materiaalit ratkaisevat

Kun teoksen puvustuksen rakentaa kierrättäen, täytyy huomioida materiaalien kestävyys. ”Jos puku on valmistettu vuonna 2003 ja sitä on käytetty kaikissa harjoituksissa ja esityksissä, ja sitten vielä säilötty 20 vuotta, on varmaa, että ainakin osa materiaaleista on haurastunut ja puvun elastaani on kadonnut”, Turunen paljastaa.

Materiaalien kestävyyttä voi kuitenkin arvioida vasta, kun harjoitukset ja esityksen alkavat. Tositoimissa selviää kuinka monta kertaa viikossa pukua pitää paikata, miten hyvin se kestää ensi-iltaa edeltävät harjoitukset ja sitä seuraavat lukuisat esitykset. Ja mitä sitten, jos teos palaa ohjelmistoon muutaman vuoden kuluttua ja esityksiä tulee vielä reilusti lisää?

 

 

”Kun käytän kierrätyspukuja, valitsen mieluimmin käyttöön Oopperan ja Baletin puvuston valmistamia vaatteita kaupasta tai kirppikseltä hankkimisen sijaan. Valmiina ostetut vaatteet ovat harvoin muunneltavissa. Kun puvut tehdään ensisijaisesti näyttämölle, niihin jätetään aina hyvät saumanvarat, joiden avulla pukua voi vuosien mittaan muunnella”, Turunen kertoo.

Materiaalit ja niiden huolto ovat myös eri tasolla puvustamossa kuin kaupallisissa asuissa. ”Kaupallisissa, käytetyissä vaatteissa esimerkiksi hiki saattaa pinttyä kiinni niin, että haju palaa heti, vaikka puku otsonoitaisiin”, Turunen kertoo. Otsonointi tarkoittaa vaatteiden epäpuhtauksien poistamista hapettamalla, mikä hajottaa vaatteissa olevia hajuja.

Oopperan ja Baletin puvustossa käytettyjä materiaaleja varastoidaan aina teoskohtaisesti myös tuleville vuosille. Eri vuosina samaa pukua voi käyttää useampikin eri esiintyjä, joiden mukaan pukua voidaan suurentaa, pidentää tai korjata.

 

 

 

Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat EMMA SUOMINEN (TEOSKUVAT), ERIKA TURUNEN (PUKULUONNOKSET)