Ohjaaja
Jonna Wikström
Haastattelupyynnöt Oopperan ja Baletin viestinnän kautta
esittely
Jonna Wikström on ollut oopperan lumoissa pidempään kuin ehkä itse on tajunnutkaan. Noin yhdeksänvuotiaana hän näki Savonlinnan Oopperajuhlilla Mozartin Taikahuilun ja ryhtyi mökille palattuaan lapsijoukon omassa oopperassa Yön kuningattareksi – koloratuurisopraanon lurituksia myöten. Hän ei olisi silloin osannut kuvitella, että yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin ohjaisi oopperaa Suomen Kansallisoopperassa.
Wikström on teatteriohjaaja, esitystaiteilija ja käsikirjoittaja, jota musiikkiteatteri ja ooppera ovat viime vuosina vetäneet yhä vahvemmin puoleensa. Hän opiskelee kansainvälistä dramaturgiaa Amsterdamin yliopistossa ja työskentelee Suomen Kansallisoopperassa koululaisoopperan ohjaajana. Musiikki kuuluu myös hänen vapaa-aikaansa viulunsoiton ja kuorolaulun kautta.
Oopperassa Wikströmiä kiehtoo suuren mittakaavan ja intiimiyden yhdistelmä. Lavalla voivat kohdata orkesteri, kuoro, solistit ja kokonainen visuaalinen maailma, mutta kaiken keskellä voi silti olla yksi ihminen, tunne tai pieni ele. Musiikki on hänelle oopperan lähtökohta: sen rytmin, jännitteiden ja hengityksen tulisi ohjata myös näyttämöllisiä ratkaisuja.
Wikström ajattelee oopperaa eräänlaisena koneena, jonka osia ovat laulajat, orkesteri, kapellimestari, näyttämö ja mahdollisesti myös yleisö. Häntä kiinnostaa, mitä tapahtuu, kun nämä osat alkavat vaikuttaa toisiinsa näkyvästi ja niiden perinteisiä rooleja tarkastellaan uudelleen.
Tähän ajatteluun liittyy hänen pitkä kokemuksensa yhteisölähtöisestä, osallistavasta ja dokumentaarisesta teatterista. Wikström on työskennellyt muun muassa lasten ja nuorten, senioreiden, maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden, entisten asunnottomien ja kehitysvammaisten kanssa. Häntä kiinnostavat ihmisten omat muistot ja kokemukset taiteen lähtökohtana: taiteilijan tehtävä ei aina ole keksiä kaikkea itse, vaan kuunnella, huomata ja muotoilla.
Samaa ajattelua Wikström haluaa tutkia oopperassa. Voisiko kuoro olla todellinen yhteisö, orkesteri muutakin kuin musiikin tuottaja tai yleisö hetkellisesti osa esityksen koneistoa? Voisiko ooppera olla yhtä aikaa spektaakkelimainen ja henkilökohtainen?
Erityisesti Wikströmiä kiinnostaa nykyooppera, joka uskaltaa olla sekä suuri että pieni, perinteinen ja kokeileva. Hän ei halua tuoda oopperaan valmista menetelmää, vaan uteliaisuuden ja halun etsiä uusia mahdollisuuksia yhdessä säveltäjien, esiintyjien, muusikoiden, dramaturgien ja muun työryhmän kanssa.