Piilaakson oirekuva
Valta ja raha ovat tämän vuosikymmenen aikana kasaantuneet kiistattomasti Piilaaksoon. Teknologiayritysten ja niiden tunnettujen toimitusjohtajien keskittymä on myös lähentynyt yllättävällä – tai ehkei lopulta lainkaan yllättävällä – tavalla presidentti Trumpin hallintoa. Tämä kehitys luo synkän varjon niin teknologia-alan identiteettiä kauan määrittäneiden henkisen kasvun ja henkisyyden ihanteiden kuin Googlen varhaisten mottojen ylle (”Don’t be evil” ja myöhemmin ”Do the right thing”).
2020-luvun puolivälin poliittisia tapahtumia ei toki voida laittaa Applen tai Steve Jobsin syyksi. On silti kiinnostavaa tarkastella Jobsin tarinaa osana sitä oirekuvaa, joka syntyi, kun usko teknologiaan, henkisyyteen, luovuuteen ja ei-poliittiseen muotoiluun muuttui laitteistojen ja ohjelmistojen kaltaiseksi vientituotteeksi.
Mediasta ja elämäkerroista tuttu tarina on The (R)evolution of Steve Jobs -oopperan keskiössä, mutta teos kytkeytyy yhtä lailla päivänpolttaviin poliittisiin kysymyksiin. Euroopan poliittinen johto on havahtunut ongelmiin, joita riippuvuus Yhdysvaltain teknologiasta voi aiheuttaa. Niihin kytkeytyy myös teknologian ympärille rakentunut maailmankatsomus ja mytologia.
Henkistyminen on tästä hyvä ja verrattain harmiton esimerkkitapaus ja samalla muistutus monien Piilaakson yrittäjien vastakulttuuritaustasta. Piilaakson kehitystä innoitti 1900-luvun teknologiavisionääri Buckminster Fuller, joka valtavirtaisti käsitteen planetaariseen suunnitteluun perustuvasta teknologisesta utopiasta.
Peter Thielin ja Elon Muskin kaltaiset tunnetut teknologiavaikuttajat ovat viime aikoina tuoneet keskusteluun synkempiä uskonnollisia ja myytinomaisia ajattelusuuntauksia, kuten akselerationismin ja transhumanismin. Jälkimmäisen mukaan teknologia voi auttaa ihmistä ylittämään biologiset rajoitteensa, kuten ikääntymisen, ja saavuttamaan uusia ”älykkyyden” tasoja.
Näillä Piilaaksossa kiertävillä ja sieltä maailmalle levinneillä henkis-uskonnollisilla ideologioilla on kuitenkin äärimmäisen konkreettinen kääntöpuoli. Sosiaalinen media ja populaarijournalismi keskittyvät luoviin yksilöihin, mutta uskomusten pysyvämpi perintö näkyy massakulttuurissa uusina eleinä. Sadat miljoonat ihmiset toistavat sormillaan yhteistä koreografiaa, eräänlaista pyyhkäisyjen sinfoniaa. Henkinen valaistuminen muuttuu loppukäyttäjän rannekanavaoireyhtymäksi tai älypuhelinpeukaloksi yllättävänä käänteenä tuki- ja liikuntaelimistön evoluutiossa.
Teknologialla on toinenkin, todennäköisesti kiireellisempiä toimia vaativa perintö. Jatkuva laitteiden päivityskierre on tehnyt elektroniikkajätteestä maailmanlaajuisen ympäristöongelman. Suunniteltu vanhentaminen ja älypuhelimen muokkaama ihmiskeho tuottanevat päänvaivaa tulevaisuuden arkeologeille, jotka tutkivat vääntyneitä peukaloita ja hylätyn elektroniikan kerrostumia hahmottaakseen kiihkeän puolivuosisatamme tapahtumia.
Muistutus älypuhelinten monitahoisesta perinnöstä löytyy Kalifornian Cupertinosta, missä sijaitsee Norman Fosterin suunnittelema Applen pääkonttori. Maaperä avaruusalusta muistuttavan rakennuksen naapurissa on yhä 1960–1990-lukujen puolijohdetuotannon saastuttama. Tässäkin mielessä Jobsin ”yhdellä laitteella” on enemmän kuin yksi taustatarina.
Brändimielikuvasta myytiksi
The (R)evolution of Steve Jobs tarjoaa mahdollisuuden nähdä Apple osana laajempaa luovien teknologiayritysten nousua. Apple oli edelläkävijä valitessaan innovaation yhdeksi brändiarvoistaan. Vuoden 1984 Super Bowl -ottelussa esitettiin uuden Macin eli kaikkien aikojen ensimmäisen Macintosh-tietokoneen televisiomainos, jonka oli ohjannut Ridley Scott. Mainoksella oli tärkeä rooli tietotekniikalla aseistautuneen luovan kapinallisen myytin rakentamisessa.
Tämä heijastaa markkinointikulttuurin voimistuvaa pyrkimystä vakuuttaa suurelle yleisölle, että tietotekniikka on hauskaa ja luovaa, ei pelkkää taulukkolaskentaa. Ala oli pitkään yhdistetty lähinnä sotateolliseen kompleksiin ja suuriin hallinnollisiin järjestelmiin, kuten pankkitoimintaan. Valtaosa tämän päivän digitaalisen kulttuurin ja estetiikan perustyökaluista kehitettiin hitaasti tutkimuskeskuksissa ennen kuin ne muokattiin massamarkkinoille. Ajatus uudenlaisesta teknologian käyttäjästä syntyi kuitenkin jo ennen kuin Apple otti tarinan haltuunsa.
Tuo ratkaiseva hetki ja kaikki sen myöhemmät seuraukset kiteytyvät yhteen napakkaan lauseeseen: “Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on keksiä se.” Sitaatti ei ole Jobsin vaan tietojenkäsittelyn asiantuntija Alan Kayn, joka johti suunnittelu- ja kehitystyöryhmää Xerox PARC -tutkimuskeskuksessa Palo Altossa.
Kayn ajatukseen sopii hyvin, että lyhyen matkan päässä Applen Cupertinon toimipisteestä sijainneen tutkimuskeskuksen työ oli Steve Jobsille tuttua. Juuri siellä luotiin visuaalinen ja intuitiivinen, osoittamiseen ja napsauttamiseen perustuva graafinen käyttöliittymä. Samalla syntyivät myös tulevaisuuden tablettikulttuuria ennakoivat ensimmäiset hahmotelmat kannettavista tietokoneista, kuten Kayn Dynabook-konsepti vuodelta 1972. Merkittävää oli, että Kay pohti jo tuolloin, miten tietokoneet voitaisiin suunnitella sellaisiksi, että myös lapset osaisivat käyttää niitä.
Tänä päivänä moni ruutua tuijottavan teinin vanhempi saattaa kirota koko kehityskulun. Keksintöihin liittyy usein seurauksia, joita kukaan ei osaa ennakoida.
Laitteita, joita ei pääse pakoon
Renessanssista lähtien ooppera on käyttänyt myyttejä vertauskuvallisena keinona ylistää tai kritisoida aikansa yhteiskunnallisia ja poliittisia ilmiöitä. Henkilöhahmot, jotka toimivat näiden ilmiöiden vankina, muuttavat usein historian kulkua ratkaisevilla tavoilla. Nykyooppera ammentaa toisinaan suoraan myyteistä ja laajentaa samalla myytin käsitettä muuttuvien mediaympäristöjen aikakaudella.
Uudet oopperat ovat hakeneet aiheita myös julkisuuden henkilöistä ja populaarikulttuurista. Tällaiset teokset, kuten Mark-Anthony Turnagen Anna Nicole tai elokuvista ja televisiosarjoista ammentavat Jake Heggien Dead Man Walking ja Sung Jin Hongin Breaking Bad – Ozymandias, kyseenalaistavat koko myytin käsitteen. Steve Jobs puolestaan toimii välineenä, joka kietoo yhteen amerikkalaiset menestyksen sekä huipputeknologian yrittäjyyden ja vaurastumisen kultit.
Nykyoopperan tekijöiden, kuten säveltäjä Mason Batesin ja libretisti Mark Campbellin, teokset keskittyvät usein yksilön traumoihin ja psykologisiin kriiseihin. Tärkeänä kerronnallisena lähtökohtana on useimmiten yksilö, jolloin huomio kohdistuu päähenkilöön eikä tämän tekojen laajempiin seurauksiin. Taloudellisia, ekologisia ja geopoliittisia kysymyksiä käsitellään nykyoopperassa vain harvoin.
The (R)evolution of Steve Jobs -oopperassa raha ja valta törmäävät yhteen henkisen epäilyksen ja psykologisen itsetutkiskelun kanssa. Yksilön ympärille rakennettu tarina vallankumouksellisesta nerosta on tuttu konsepti, joka paljastaa ”ihmisen myytin takana”. Tarinat kertovat kuitenkin aina vain osatotuuden ja järjestävät monimutkaiset syy–seuraussuhteet lineaarisiksi ja kronologisiksi jatkumoiksi. Campbellin libretto rikkoo tämän ajallisen logiikan hyödyntämällä Jobsin muistoja, jotka kuvaavat tämän henkistä kamppailua ja mutkikkaita ihmissuhteita. Kurkistus Jobsin mieleen vie katsojan olemassaolon perimmäisten kysymysten äärelle.
Batesin ja Campbellin tuotantomuistiinpanot tavoittavat kenties parhaiten teoksen päähenkilön myyttisen olemuksen: “Steve Jobsin ei kuulu koskaan poistua lavalta; olemme hänen mielessään ja muistoissaan – maailman on tultava hänen luokseen.” Tämän voi tulkita myös kannanottona tietotekniikan pysyvään, jatkuvaan läsnäoloon. Laitteita ei kuulu koskaan sammuttaa. Olemme olemassa laitteissamme ja todistamme nyt, kuinka meille kävi niin.
Teksti RYAN BISHOP, globaalin taiteen ja politiikan professori, Southamptonin yliopisto & JUSSI PARIKKA, digitaalisen estetiikan ja kulttuurin professori, Aarhusin ja Southamptonin yliopisto
Kuvat ILKKA SAASTAMOINEN
