Kansallisbaletin Kesäakatemia 2026–2028
tervetuloa kansallisbaletin kesäakatemiaan 2026–2028
Suomen kansallisbaletti käynnistää Suomen Kulttuurirahaston tuella kolmivuotisen hankkeen, jonka tavoitteena on tukea lahjakkaiden nuorten suomalaisten tanssijoiden opintoja sekä vahvistaa heidän valmiuksiaan kehittyä ja toimia kansainvälisellä baletin kentällä. Ensimmäinen Kesäakatemia järjestetään kesällä 2026.
Nuori tanssija – Kesäakatemia on sinulle ainutlaatuinen mahdollisuus treenata kesän aikana kansainvälisten huippuopettajien johdolla. Tartu rohkeasti mahdollisuuteen!
Lue lisää Kesäakatemiasta Suomen Kulttuurirahaston verkkopalvelussa.
kesäakatemia 2026
Kansallisbaletin Kesäakatemia käynnistyy kesällä 2026, jolloin järjestetään kaksi kahden viikon opetusperiodia: 8.–18.6. ja 6.–17.7.2026.
Kesäakatemiaan valitaan maksimissaan 15 nuorta tanssijaa, kesäksi kerrallaan. Hakijoiden tulee olla 14–18-vuotiaita kyseisen kesän aikana.
Valittujen tanssijoiden edellytetään osallistuvan kesän molemmille kurssijaksoille.
Kurssin opettajina toimii kaksi kansainvälisesti ansioitunutta baletinopettajaa; yksi kesäkuun jaksolla ja toinen heinäkuussa.
Kesäakatemian opetus toteutetaan arkipäivisin ja lauantaisin klo 9–15 välillä. Jokaisena kurssipäivänä ohjelmassa on 120 minuutin balettitunti opettajan johdolla pianistin säestämänä sekä sen jälkeen erilliset repertuaaritunnit.
Kesäakatemia on osallistujilleen maksuton. Majoitus ja matkakulut korvataan niille tanssijoille, jotka eivät asu pääkaupunkiseudulla. Kurssiin ei sisälly ruokailua. Jokaisella tulee olla omat treenivaatteet ja -välineet.
Kurssilaiset on vakuutettu tapaturmavakuutuksella, mutta myös oma henkilökohtainen vakuutus on hyvä olla.
Kesäakatemia toteutetaan lähtökohtaisesti Oopperatalossa Helsingissä. Muutokset mahdollisia.

aikataulu
opettajat
Svetlana Violeta Ballester Akimova
Kuuba/Venäjä
Kuuban kansallisbaletin ex-solistitanssija ja kansainvälisesti tunnettu pedagogi
Tutustu Svetlana-Violeta-Ballester-Akimovaan (pdf)
Anne Holm-Jensen Peyk
Tanska
Ex-tanssija ja entinen Tanskan kuninkaallisen balettikoulun taiteellinen johtaja
Tutustu Anne Holm-Jensen Peykiin (pdf)
Pianistit


kuinka hakea
Hakuaika vuoden 2026 Kesäakatemiaan on 23.3.–19.4.2026.
Valintapäätökset kesän 2026 oppilaista julkistetaan 4.5.2026.
Hae Kesäakatemiaan täyttämällä Lyyti-lomake, johon sinun tulee sisällyttää myös videotallenteet.
Vain Lyyti-järjestelmän kautta määräajan puitteissa toimitetut hakemukset otetaan valinnoissa huomioon.
Videotallenteen tulee sisältää seuraavat osa-alueet:
- 3–5 minuuttia tankotyöskentelyä, molemmilta puolilta, pehmeillä tossuilla.
- 3–5 minuuttia keskilattiatyöskentelyä sisältäen: adagio, piruetit ja petit ja grand allegro. Naistanssijoilta lisäksi näyte kärkitossutyöskentelystä.
- Klassinen variaatio perusrepertuaarista (naistanssijat kärkitossuilla). Tämä näyte voi olla myös suoraan esityksestä.
Valinnan Kesäakatemian oppilaista tekee Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres.
majoitus
Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville kurssilaisille järjestetään tarvittaessa majoitus Töölö-Towers -huoneistohotellissa osoitteessa: Pohjoinen Hesperiankatu 23 A.
Lue lisätietoja Töölö-Towersin verkkopalvelussa.
lisätiedot
Lisätietoja Kesäakatemiasta antaa:
Mette Matomaa
mette.matomaa[at]opera.fi
Tervetuloa Kesäakatemiaan!
