Teosesittely: Tosca
Lue alta Toscan teosesittely. Teksti on tiivistelmä teosesittelystä, joka pidettiin Alminsalin lämpiössä ennen Toscan esitystä torstaina 13.9.2018. Oopperan esittelee Kansallisoopperan ja -baletin jo eläköitynyt päädramaturgi Juhani Koivisto. Voit kuunnella teosesittelyn Stage24-palvelussamme.
Tosca – täydellinen ooppera
Minulta kysellään joskus, mikä ooppera kannattaisi valita ensimmäiseksi oopperaksi, tai jos voisi katsoa vain yhden oopperan elämässään, mikä sen tulisi olla. Vastaukseni kumpaankin kysymykseen on Tosca.
Tosca on oikeastaan täydellinen ooppera: sen koko tarina on ihmeellisen jännittävä ja elävä, henkilöhahmot voimakkaita, ja ennen kaikkea musiikki on jopa Pucciniksi harvinaisen täydellistä. Toscassa ei ole mielestäni ainoatakaan tyhjää hetkeä. Olen kuullut oopperan pelkästään Kansallisoopperassa lukemattomia kertoja, enkä ole vieläkään kyllästynyt siihen. Joka kerta löydän oopperasta jotain uutta: kas, orkesterilla on tässä kohtaa tuollainen sointi; kuulen melodian, jota en ole aikaisemmin huomannut; ymmärrän, miten musiikillinen aihe tukee näyttämön tapahtumia. Puccini teki Toscan kanssa kertakaikkisen erinomaista työtä.
Toscan aihe soveltuu oopperaksi loistavasti. Siitä huolimatta kerrotaan, että Toscan libretisti ja kustantaja haukkuivat aihetta ja totesivat, ettei siitä saa aikaiseksi kunnollista oopperaa. He eivät tosin haukkuneet aihetta Puccinille, vaan säveltäjä Alberto Franchettille, jonka oli määrä säveltää Tosca.
Puccini oli ollut kiinnostunut säveltämään Toscan jo uransa alkuvaiheessa, mutta sittemmin hylännyt aiheen. Myöhemmin hän kuitenkin tuli toisiin aatoksiin ja totesi sittenkin haluavansa säveltää teoksen. Niinpä kustantaja Giulio Ricordi ja libretisti Giuseppe Giacosa vakuuttivat Franchettille, ettei Toscaa kannattaisi säveltää muun muassa sen väkivaltaisuuden vuoksi, ja Franchetti suostui purkamaan sopimuksen oopperan säveltämisestä. Heti seuraavana päivänä Ricordi ja Giacosa kirjoittivat uuden sopimuksen Toscan säveltämisestä Puccinin kanssa.
Oikeastaan oli vain hyvä asia, ettei Puccini tarttunut Toscaan aikaisemmin. Alun perin aiheesta kiinnostuessaan Puccini oli ollut vielä aloitteleva säveltäjä, joka oli luonut vain kaksi pientä oopperaa, Le Villin ja Edgarin. Molemmissa teoksissa oli paljon hienoa musiikkia, ja Puccini oli ilmiselvä superlahjakkuus, mutta oopperat eivät silti saaneet erityistä mainetta. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että oopperoiden libretot eivät ehkä olleet vielä niin hyviä, kuin mitä Puccini olisi tarvinnut. Kolmas ooppera, Manon Lescaut, teki Puccinista yhdessä päivässä tähden. Tässäkin teoksessa hänellä oli suuria vaikeuksia libreton kanssa, sillä kirjoittajat vaihtuivat kesken kaiken useasti niin, että librettoa oli lopulta kirjoittamassa kymmenen henkeä. Näistä kirjoittajista Puccini löysi kuitenkin kaksi lähestulkoon elinikäistä työparia: Giuseppe Giacosan ja Luigi Illican. Giacosa ja Illica laativat Puccinin seuraavan menestysoopperan, La Bohèmen libreton vuonna 1896. Kirjoittajat olivat kivikovia ammattilaisia, ja heillä oli toimiva työnjako: toinen kehitteli tarinaa ja huolehti kokonaisdramaturgiasta, siinä missä toinen taas oli taitava runoilija ja kirjoitti aarioiden tekstit ja koko oopperan säemuodon niin, että teksti oli runollista ja mielekästä sävellettävää.
Tosca heijastelee todellisia tapahtumia
Puccini piti tärkeänä sitä, että hänen oopperoissaan oli aina kiinnostava naishahmo. Hän halusi myös, että naishahmot olivat erilaisia eri oopperoissa. La Bohèmen Mimì oli köyhä, keuhkotaudista kärsivä ompelijatar, joten seuraavaan oopperaansa Puccini halusi vahvan naishahmon. Kun hän näki Victorien Sardoun näytelmän La Tosca pääosassaan Sarah Bernhardt, hän löysi etsimänsä vahvan naisen.
Puccini halusi myös, että Tosca olisi mahdollisimman realistinen ooppera. Tämän vuoksi hän matkusti Roomaan kuuntelemaan Pietarinkirkon kelloja, jotta hän saisi jäljiteltyä niiden sointia. Matkallaan hän kuuli myös paimenpojan laulun, jonka hän sijoitti Toscan kolmanteen näytökseen luodakseen aidon roomalaisen aamutunnelman. Uskottavuutta tarinaan tuovat myös todelliset tapahtumapaikat. Ensimmäinen kohtaus tapahtuu roomalaisessa Sant’Andrea della Vallen kirkossa, toinen näytös taas sijoittuu Palazzo Farneseen, joka on niin ikään todellinen rakennus. Kolmannen näytöksen tapahtumapaikka on Castel Sant’Angelo, joka sijaitsee Vatikaanissa lähellä Pietarinkirkkoa.
Toscan libretto on erittäin taidokkaasti laadittu. Tapahtumat etenevät lähes reaaliajassa, ja katsojasta tuntuu siltä, että hän voi seurata tapahtumien kulkua minuutti minuutilta. Tapahtumat sijoittuvat tarkalleen ottaen kesäkuun 17. päivään vuonna 1800, jolloin Itävallan armeija on juuri valloittanut Rooman. Entisen Italian tasavallan johtohahmoja on vangittu. Juuri ennen Toscan tapahtuma-aikaa käydään taistelu Marengossa, jossa Napoleonin joukot voittavat Itävallan armeijan. Oopperan aikana hahmot saavat tiedon poliittisen tilanteen muutoksesta ja tasavallan palautumisesta. Tarinan taustalla ovat siis todelliset tapahtumat: oopperan henkilöhahmot sen sijaan eivät ole todellisia, vaikka niinkin voisi olla.
Tosca alkaa kohtauksesta, jossa taidemaalari Mario Cavaradossi maalaa taulua kirkossa. Paikalle saapuu hänen rakastettunsa, kuuluisa laulajatar Tosca, joka on mustasukkainen, sillä Cavaradossin maalauksen mallina on hänen mielestään toiminut toinen nainen. Kirkkoon saapuu myös Cesare Angelotti, entinen Rooman tasavallan konsuli, joka on joutunut poliittiseksi vangiksi mutta päässyt pakenemaan vankilasta. Cavaradossi auttaa häntä piiloutumaan. Angelottia etsii poliisipäällikkö Scarpia, joka käyttää hyväkseen Toscan mustasukkaisuutta ja lähettää poliisipartion seuraamaan Toscaa vangin piilopaikan paljastamiseksi. Angelottia he eivät löydä, mutta Cavaradossi pidätetään.
Toisessa näytöksessä Cavaradossia kidutetaan Toscan kuullen, ja Tosca tunnustaa, että Angelotti on piiloutunut kaivoon, josta hänet napataan kiinni. Cavaradossi tuomitaan kuolemaan, mistä seuraa jännittävä kohtaus Toscan ja Scarpian välillä: Tosca haluaa pelastaa rakastettunsa, mutta armahduksen hintana on hän itse. Hän lupaa itsensä Scarpialle, mutta saatuaan Scarpialta lupakirjeen, jonka turvin hän ja Cavaradossi voisivat paeta pois maasta, hän iskee Scarpiaa veitsellä. Tosca lähtee vapauttamaan Cavaradossia, joka on lupakirjeen mukaan määrä valeteloittaa niin, että hän ja Tosca voivat paeta. Mitä tämän jälkeen tapahtuu, jääkööt yllätykseksi.
Ryhmätyönä ooppera
Toscan oopperaversio eroaa monin tavoin alkuperäisestä näytelmästä, jossa oli yhteensä viisi näytöstä ja jopa 23 erilaista henkilöhahmoa. Oopperassa hahmoja on vain yhdeksän, heistä kolme päähenkilöitä. Voikin sanoa, että Puccini ja libretistit yhdessä saivat tiivistämällä aikaan yhden kaikkien aikojen toimivimmista oopperalibretoista. Oopperoiden tekeminen oli tähän aikaan ryhmätyötä, ja säveltäjän ja libretistien lisäksi kustantajat tai oopperatalojen johtohahmot saattoivat olla vahvastikin mukana vaikuttamassa lopputulokseen.
Toscan luomistyö oli hyvin innostavaa sekä säveltäjälle että libretisteille. Puccini oli kuitenkin hyvin vaativa työtoveri, minkä vuoksi hänen ja libretistien välille kehkeytyi lukuisia kiistoja. Esimerkiksi kolmannessa näytöksessä olevan kuuluisan aarian E luvecan le stelle teksti oli alun perin aivan erilainen. Puccinin mielestä teksti ei kuvastanut tarpeeksi hyvin kohtauksen tunnelmaa, mutta Illica ei halunnut muuttaa tekstiään. Lopulta yhteisymmärrys löytyi, kun Puccini soitti kirjoittajille kohtaukseen jo säveltämäänsä musiikkia. Tekstiä muokattiin, ja mestarillinen aaria sai lopullisen muotonsa.
Tosca valmistui syyskuussa 1899, jolloin Puccini lähetti oopperan kustantajalle. Kustantajan vastaus kuitenkin järkytti häntä: kustantajan mielestä kolmas näytös pilasi aikaisempien näytösten tunnelman ja vaati sitä muutettavaksi. Puccini ei suostunut muuttamaan teoksesta nuottiakaan, ja onneksi kustantajakin lopulta luopui vaateistaan.
Koska oopperan tapahtumat sijoittuvat Roomaan, myös oopperan ensi-ilta järjestettiin siellä 14. tammikuuta 1900. Tosca oli siten uuden vuosisadan ensimmäinen merkittävä oopperatapaus. Teos oli alusta alkaen suuri menestys, ja vain muutaman kuukauden päästä Tosca esitettiin ensimmäistä kertaa Italian ulkopuolella. Tosca on pysynyt Puccinin suosituimpana oopperana aina tähän päivään saakka.
Scrpia on haudattu Helsinkiin
Suomessa Tosca nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1905. Suomalaisin voimin Tosca esitettiin ensi kertaa vuonna 1919, jolloin Kotimainen Ooppera otti teoksen ohjelmistoonsa. Tästä lähtien Tosca on ollut Kansallisoopperan ohjelmistossa oikeastaan koko ajan, ja sen rooleissa on vieraillut useita kansainvälisesti merkittäviä laulajia, kuten Aino Ackté vuonna 1920.
Ehkä kaikkein merkittävin Toscan esiintyjistä oli kuitenkin baritoni Eugenio Giraldoni, joka esiintyi Suomessa vuonna 1922. Giraldoni oli esittänyt Scarpiaa jo Toscan kantaesityksessä Roomassa vuonna 1900. 1920-luvun alussa hän oli jo lopettelemassa uraansa laulajana. Giraldoni vieraili Suomessa muutaman kerran laulunopettajan roolissa, ja yhden vierailun yhteydessä hän lauloi Scarpian roolin tiettävästi Toscan kantaesityksessä nähdyssä alkuperäisessä takissa. Aikakaudelle tyypillisesti laulajat käyttivät esityksissä usein omia vaatteitaan. Vanhan oopperatalon pienellä näyttämöllä nähtiin ja kuultiin näin kaikuja Toscan maailmanensi-illasta.
Helsingissä vieraillessaan Giraldoni sairastui vakavasti ja menehtyi. Hänet haudattiin Hietaniemen ortodoksiselle hautausmaalle. Alkuperäinen poliisipäällikkö Scarpia on siis haudattu Helsinkiin, vaikka hänet surmattiin Roomassa.
Mestarillisen musiikin juhlaa
Toscan musiikki tempaa mukaansa ihan ensimmäisistä tahdeista lähtien. Teoksen alussa kuullaan kolme voimakasta sointua, jotka kuvaavat Scarpiaa ja hänen pahuuttaan luoden uhkaavan tunnelman. Puccini ei säästele aarioissa, vaan heti ensimmäisessä näytöksessä kuullaan Cavaradossin hieno aaria sekä Cavaradossin ja Toscan duetto, joka alkaa riidasta mutta päättyy sovintoon. Näytöksen huipentaa Te Deum, jossa Scarpian uhkaava ääni jylisee kuoron ja orkesterin yläpuolella. Toscan aarioissa on tosin yksi kuulijan kannalta hankala asia, sillä ne eivät tunnu koskaan loppuvan, vaan musiikki jatkuu välittömästi niiden jälkeen, joten välillä voi olla hankala huomata, milloin kuuluisi taputtaa.
Toisessa näytöksessä kuullaan yksi Puccinin kaikkein tunnetuimmista aarioista, Toscan Vissi d’arte, vissi d’amore, jota kutsutaan myös Toscan rukoukseksi. Elin taiteelle, elin rakkaudelle, hän laulaa juuri ennen kuin surmaa Scarpian. Myös Scarpian ja Toscan välinen duetto on hyvin vaikuttava, ja se, kuten Scarpian elämäkin päättyy Toscan lausumiin sanoihin Questo è il bacio di Tosca, tämä on Toscan suudelma. Puccini säästi oopperan kaikkein tunnetuimman ja hienoimman tenoriaarian kolmanteen näytökseen. Teloitusta odottaessaan Cavaradossi laulaa aarian E lucevan le stelle, jossa hän muistelee elämäänsä Toscan kanssa.
Uskottava ja lumoava ohjaus
Saksalaisen mestariohjaaja Christof Loyn mukaan Puccini ei pelkästään säveltänyt Toscaa vaan myös ohjasi sen, minkä voi huomata kun kuuntelee musiikkia tarkasti. Tapahtumien rytmi, ihmisten liikkeet ja luonteet ovat kaikki mukana musiikissa. Tämän Loy halusi näkyvän myös omassa ohjauksessaan. Hän halusi tuoda Toscaan myös jotain uutta syventymällä henkilöhahmoihin. Loyn versiossa päähenkilöt eivät ole mustavalkoisia: esimerkiksi Scarpia ei ole pelkästään paha ja julma, vaan hänessä on inhimillisiä ristiriitoja. Hän himoitsee mutta myös aidosti ihailee Toscaa, hän on valmis lähettämään ihmisiä teloitettavaksi noin vain, mutta on samalla harras katolinen. Myös Toscan ja Cavaradossin hahmoissa on ulottuvuuksia, joita ei monissa muissa versioissa ole.
Loyn versio Toscasta on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät siitä erityisen realistisen ja todellisen tuntuisen. Esimerkiksi kolmannen näytöksen alussa oleva paimenpojan laulu ei tunnu irralliselta, vaan Loy on onnistunut liittämään sen tarinaan luontevasti. Lisäksi Tosca ei surmaa Scarpiaa lyömällä häntä veitsellä rintaan, vaan viiltämällä tätä kaulaan, mikä on uskottavampi vaihtoehto.
Tosca on yksi Kansallisoopperan suosituimmista teoksista. Edellinen versio Toscasta sai ensi-iltansa vuonna 1995 ja sitä ehdittiin esittää noin 20 vuoden ajan. Se sai yli 120 esitystä ja 150 000 katsojaa. Viimeisin Kansallisoopperassa esitetty Tosca sai ensi-iltansa syyskuussa 2018. Uskallan sanoa, että myös tämä Tosca tulee kestämään ainakin 20 vuotta, sillä kyseessä on harvinaisen onnistunut ooppera, jossa kaikki osaset ovat paikallaan.
