David Bintley – Sally Beamish
Saiturin joulu
Joulun henki uutena balettina
Saita ja kylmä Ebenezer Scrooge ei välitä joulusta eikä lähimmäisistään. Yöllä joulun henget vievät hänet menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Ymmärtääkö Scrooge joulun merkityksen?
Charles Dickensin joulutarina hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta on valloittanut teatterilavoja jo 180 vuoden ajan. Nyt 1800-luvun Lontooseen sijoittuva tarina nähdään uutena koskettavana balettina, joka saa ensi-iltansa Kansallisbaletin jouluohjelmistossa 2023. Teoksen näyttävä visuaalisuus vie katsojan viktoriaanisen ajan teollistuvaan kaupunkiin, ylemmän keskiluokan juhlapukujen loisteesta katujen vähäosaisten vaatimattomiin oloihin.
Juoni
Jouluaaton aamuna Lontoossa valmistaudutaan joulunviettoon, mutta saita ja kylmä Ebenezer Scrooge ei pidä ympärillä häärivistä ihmisistä eikä joulusta. Hän häätää joululaulujen laulajat eikä halua lähteä sisarenpoikansa Fredin luo joulunviettoon. Scroogen huonosti kohdeltu työntekijä Bob Cratchit odottaa jo joulua.
Scroogen menehtyneen liikekumppanin, yhtä saidan Jacob Marleyn haamu haluaa varoittaa tätä kohtalostaan kantaa painavia kahleita ikuisesti käytöksensä takia. Yöllä Scrooge saa kohdata kolme henkeä.
Menneiden joulujen henki vie Scroogen lapsuuteen, jossa poika haaveilee kirjojen sankareista ankaran rehtorin alistamana. Nuorina miehinä Scrooge ja Marley pääsevät harjoittelijoiksi Fezziwigin liikkeeseen ja Scrooge kosii joulujuhlissa mielitiettyään Belleä. Miehet menestyvät urallaan ja saavat kaupan itselleen, mutta Belle huomaa rahan merkitsevän Scroogelle enemmän kuin rakkauden ja jättää hänet.
Nykyisen joulun henki vie katsomaan Cratchitin perheen joulunviettoa. Perheen poika, pikku Tim on vakavasti sairas, ja Scrooge pelkää hänen menehtyvän. Fred puolestaan viettää perheineen iloista joulujuhlaa ja Scroogen ymmärtämään mitä on menettänyt itse. Synkällä kadulla Scrooge kohtaa kaksi orpolasta, Tietämättömyyden ja Puutteen.
Tulevien joulujen henki näyttää, kuinka haaskalinnut yrittävät repiä Scroogen kotoa kaiken itselleen. Cratchitin perhe kokoontuu Timin pienen arkun ympärille suremaan menehtynyttä perheenjäsentään. Hautausmaalla Scrooge joutuu kohtaamaan myös oman hautansa.
Scrooge herää jouluaamuna ja ymmärtää vielä ehtivänsä mukaan joulunviettoon. Katuva Scrooge vannoo muuttavansa tapojaan ja pitävänsä joulun sydämessään koko vuoden.
Juoni kokonaisuudessaan ja muuta taustatietoa luettavissa teoksen käsiohjelmasta.
Traileri
”Dickensin tarina katkerasta Scroogesta ja hänen pelastumisestaan jouluaaton aavemaisten näkyjen kautta on saanut ikonisen roolin englanninkielisessä maailmassa. Lähes 200 vuotta ilmestymisensä jälkeen tarina jatkaa leviämistään niin painettuina kirjoina kuin näyttämöillä ja elokuvateattereissakin – se on osa joulua, kuten joulukuusi tai pukki.”
– David Bintley, koreografi
galleria
Kuuntele jouluista musiikkia
Saiturin joulu -baletin säveltäjä Sally Beamish on koonnut soittolistan Dickensin ajan perinteisistä joululauluista, joiden säveliä voi kuulla myös baletissa. Bonuksena listalla on kaksi Beamishin omaa joululaulua.
Soittolista on kuunneltavissa vain, jos olet hyväksynyt toimivuusevästeet. Voit muokata evästeasetuksiasi sivun alaosasta löytyvistä evästeasetuksista.
Tekijät
- Koreografia
- David Bintley
- Musiikki
- Sally Beamish
- Musiikinjohto
- Paul Murphy
- Lavastus
- Anna Fleischle
- Puvut
- Anna Fleischle
- Valaistus
- Mark Henderson
- Projisoinnit
- Anna Fleischle
Rooleissa
Esitykset ja liput
teosesittelyt
oikotie onnistuneeseen iltaan
Tilaa tarjoilut
Voit nauttia tarjoiluista ennen esitystä tai väliajalla. Tutustu monipuoliseen menuun ja tilaa tarjoilut ennakkoon.
Käsiohjelmat
Voit ostaa 7 euron hintaisen käsiohjelman mm. asiakaspalvelusta, Oopperaravintolan tiskiltä tai henkilökunnalta.
Saapuminen
Oopperatalo sijaitsee Töölönlahden rannalla osoitteessa Helsinginkatu 58. Lue, kuinka pääset kätevimmin perille.
Esteettömyys
Pyörätuolipaikat ostat soittamalla asiakaspalveluumme. Lue lisää esteettömyydestä Oopperatalossa.