Skip to content

Balettitanssijan taika syntyy kärkitossuilla

Luottokaveri, joka ei saa pettää

Kun tanssija nousee varpailleen, kyseessä on joku muu kuin ihan tavallinen ihminen.

Alkujaan balettitossut ovat olleet ihonvärisiä, jotta syntyy vaikutelma paljaista jaloista ja siitä, että tanssija leijailee vähän lattiapinnan yläpuolella. Tossut vievät yläilmoihin, toiseen maailmaan.

Tanssijalle varvastossut ovat luottokaveri, joka ei saa pettää. Silti tossupari voi kulua loppuun vain yhden puolentoista tunnin harjoituksen aikana. Varvastossun elämä on kuin perhosen lentoa.

Katso koskettava minielokuva, jossa tähtitanssijamme Tiina Myllymäki kertoo, mitä kaikkea kärkitossut merkitsevät tanssijalle. Voit myös lukea tiivistelmän Tiinan kertomuksesta alta.

Yläilmoihin, toiseen maailmaan

Onko ne kuluneet, onko ne liian uudet? Onko ne sopivasti kulutettu? Olenko muistanut liimata ne, entä onko niiden pohjat raspattu? Tossut ovat luottokaveri näyttämöllä, joka ei saa pettää, se tärkein tuki ja turva.

Kun varvastossu tulee tekijältä tai tehtaalta, se ei vielä silloin ole valmis. Varvastossulle tehdään pieni loppuhionta, jonka suorittaa joko suutari tai tanssijatar itse. Se on hyvin hienovarainen prosessi, millimetreistä ja senttimetreistä kiinni. Kun tossu vihdoin päätyy käyttöön, saatetaan tarvita vain yksi puolentoista tunnin harjoitus ja tossu on käytetty loppuun. Varvastossujen elämä on aikamoista perhosen lentoa.

Matka aloittelijasta taituriksi varvastossuilla on pitkä. Välillä on ihan hyväkin, että yleisö ei tiedä, mitä rivissä seisovat joutsenet ajattelevat, kun pohkeet kramppaavat ja hikeä menee silmään. Se on välillä sellaista kauhean ihanaa.

Baletti on kauneutta, estetiikkaa ja samalla myös täydellinen illuusio. Illuusion takana on lukematon määrä työtunteja, korjauksia ja peiliin katsomista. Kysymyksiä siitä, olenko minä hyvä, pärjäänkö minä näin, mitä minä vielä tarvitsen. Varvastossuja, pukuja, liikkeitä, ilmeitä, pään asentoja, musiikin ajoituksia. Kaikki sen vuoksi, että yleisö saisi nauttia ja lähteä esityksen päätyttyä katsomosta tuntien, että he ovat kokeneet jotain kaunista.

– Tiina Myllymäki, tähtitanssija