Esittelyssä uudet tanssijat
Kansallisbaletissa aloitti syyskaudella 2023 seitsemäntoista uutta tanssijaa, joista viisi pääryhmässä ja 12 nuorisoryhmässä. Nuorisoryhmän tanssijoista kolme työskentelee Erasmus-vaihto-opiskelijoina.
Viisi uutta tanssijaa pääryhmässä
Kansallisbaletin pääryhmän uusista tanssijoista kaksi on nähty näyttämöllämme jo aiemminkin. Alina Gavrilov Bjersér ja Tim Morgenstern ovat vierailleet useissa teoksissa tanssijoina jo ennen kiinnitystään koko alkavaksi kaudeksi. Israelista, Yizraelin kibbutsilta kotoisin oleva Alina opiskeli balettitanssijaksi Israelin lisäksi Bostonin baletin balettikoulussa. Hän on työskennellyt tanssijana Orlandossa, New Yorkissa, Israelissa ja Moskovassa. Saksalainen Tim opiskeli tanssijaksi kotikaupungissaan Wilhelmshavenissa sekä Elmhurstin balettikoulussa Birminghamissa. Valmistuttuaan 2021 hän on työskennellyt harjoittelijana Viron kansallisbaletissa sekä teoskohtaisilla kiinnityksillä Lontoossa.
Italialainen Giuseppe Russo valmistui tanssijaksi kotikaupunkinsa Napolin Teatro San Carlon balettikoulusta 2021. Valmistuttuaan hän työskenteli vuoden tanssijana Napolissa sekä vuoden Toulousessa Ranskassa. Italian Palermosta kotoisin oleva Marco Di Salvo puolestaan valmistui Wienin valtionoopperan balettikoulusta 2018 ja on sen jälkeen työskennellyt solistitanssijana Varnan valtionbaletissa, jossa hän on tanssinut myös useita päärooleja Gisellen Albrechtista Joutsenlammen prinssi Siegfriediin.
Lisäksi pääryhmässä aloitti syyskuussa portugalin Lissabonista kotoisin oleva Beatriz Costa, joka valmistui tanssijaksi Lissabonin kansallisesta konservatoriosta 2019. Hän on työskennellyt tanssijana mm. Stara Zagoran valtionoopperan baletissa Bulgariassa ja Katalonian baletissa Barcelonassa.
Lisäksi nuorisoryhmästä pääryhmään siirtyivät tänä syksynä Giulio Diligente, Clark Eselgroth, Luciano Ghidoli, Nanny Hedberg ja David Rathbun.
Kaksitoista uutta tanssijaa nuorisoryhmässä
Nuorisoryhmässä aloittaa tällä kaudella suuri joukko uusi vastavalmistuneita tanssijoita. Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen kasvatteja ovat Sofia Repo, Selma Onttonen ja Arttu Tyni. Helsinkiläinen Sofia aloitti balettiopintonsa jo kolmevuotiaana Helsingin tanssiopistossa, ja jatkoi kahdeksanvuotiaana Balettioppilaitoksessa. Kuopiosta kotoisin oleva Selma puolestaan aloitti opinnot kotikaupungissaan, jossa hän opiskeli mm. Kuopion tanssistudiossa. Puoliksi ranskalainen Selma on suorittanut balettiopintoja myös toisessa kotimaassaan. Balettioppilaitoksessa Helsingissä hän aloitti ammatilliset opintonsa 2020. Arttu puolestaan jatkaa porilaisten tanssijoiden perinnettä. Hän aloitti balettiopintonsa Liisa Nojosen tanssikoulussa Porissa, josta hän tuli Balettioppilaitokseen 2019. Lisäksi hän opiskeli Pietarin Vaganova-instituutissa 2021–2022.
Kolme uutta nuorisoryhmän tanssijaa on kotoisin Italiasta. Matteo Ghidoli on opiskellut Etelä-Afrikan Johannesburgissa ja Yhdysvaltain Washington D.C.:ssä sekä viimeisimpänä Arlesin nuorisobaletissa Ranskassa. Matteo asui lapsuudessaan niin Etelä-Afrikassa kuin Italian Firenzessäkin. Paviasta Pohjois-Italiasta kotoisin oleva Sofia Maestri aloitti balettiopinnot kolmevuotiaana kotikaupungissaan ja jatkoi opintojaan Prinsessa Gracen balettiakatemiassa Monte Carlossa sekä European School of Ballet’ssa Amsterdamissa. Napolilainen Vincenzo Romano puolestaan jatkoi opintojaan kotikaupunkinsa jälkeen Milanon La Scalan balettikoulussa.
Pohjois-Espanjan Asturiasta, Oviedon kaupungista kotoisin oleva Jaime Almaraz aloitti balettiopintonsa Gijónissa ja jatkoi opintojaan Madridissa ja Pietarin Vaganova-akatemiassa. Valmistuttuaan hän on vieraillut English National Ballet’ssa ja Napolin Teatro di San Carlossa. Brittiläinen George Edwards aloitti balettiopintonsa The Hammondissa, kotikaupungissaan Chesterissä ja jatkoi Royal Ballet’n balettikoulussa Lontoossa, josta hän valmistui tänä keväänä. Vancouverista Kanadasta kotoisin oleva Mikaela Milić on opiskellut balettia Prinsessa Gracen tanssiakatemiassa Monte Carlossa ja jatkanut opintojaan Kanadassa. Hän valmistui tänä keväänä Kanadan kansallisbaletin balettikoulusta Torontossa. Opintojensa lisäksi Mikaela on tanssinut mm. Les Grands Ballets Canadiens -ryhmässä.
Kolme nuorisoryhmän uutta tanssijaa ovat Tukholman kuninkaallisen baletin balettikoulun opiskelijoita, jotka työskentelevät nuorisoryhmässä opiskelijavaihdossa tämän kauden ajan. Göteborgilainen Laura Persson aloitti opintonsa kotikaupungissaan Svenska balettskolanissa, ja siirtyi Tukholmaan 2021. Tamperelaiset Waltteri ja Werneri Voitila aloittivat tanssiharrastuksen showtanssista, mutta vähitellen opintoihin tuli mukaan enemmän myös balettia – ja lopulta keskittyivät balettiopintoihin. He opiskelivat Tampereella Dancefina-tanssikoulussa ja konservatoriossa ja suorittivat opintoja myös Helsingissä Balettioppilaitoksessa, kunnes muuttivat vuonna 2021 Tukholmaan opiskelemaan.
Teksti JUSSI ILTANEN
Kuva ROOSA OKSAHARJU