Siirry sisältöön

Uutisia

Tue tulevaisuuden toivoja. Ryhdy taidemesenaatiksi ja tee lahjoitus Oopperalle ja Baletille.
Suomen kansallisooppera ja -baletti on käynnistänyt ensimmäisen julkisen varainhankintakampanjan teemalla Tue tulevaisuuden toivoja. Kampanjalla halutaan innostaa oopperan ja baletin ystäviä mukaan tulevaisuuden rakentamiseen. Elokuussa näkyvimmin esillä on uusi Esa-Pekka Salosen rahasto, joka on perustettu Salosen tekemän lahjoituksen avulla.
Tue tulevaisuuden toivoja. Ryhdy taidemesenaatiksi ja tee lahjoitus Oopperalle ja Baletille.
Suomen kansallisoopperan orkesterille on hankittu ainutlaatuinen Giovanni Grancino -arvosello noin vuodelta 1700. Sellon hankkimisen mahdollistajana toimi Mandatum Life ja sen ammattimaisille sijoittajille suunnattu sijoitustuote.
Ooppera_ja_Baletti_puvustus
Kansallisooppera ja -baletti ottaa käyttöön oman lipunmyyntijärjestelmän ja verkkokaupan, kun ohjelmistokauden 2018–2019 myynti huhtikuussa alkaa. Samalla käynnistyy laaja asiakaspalveluun, lipunmyyntiin ja markkinointiin keskittyvä yhteistyö Stockmannin kanssa. Jatkossa Oopperan ja Baletin lippuja voi ostaa sen omien myyntikanavien lisäksi Stockmann-tavarataloista pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.
Giselle
Ooppera ja Baletti tutkii verkossa suorina lähetyksinä nähtävien esitysten katsojakokemusta. Osallistu verkkokyselyyn torstaina 1.3.2018 Giselle-baletin suoran lähetyksen yhteydessä ja voit voittaa liput Don Quijote-balettiin. Samalla pääset kehittämään virtuaalinäyttämö Stage24:ää, jonka suosio kasvaa kohisten.
Giselle
Kansallisbaletin tähtitanssija Eun-Ji Ha on saanut Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinnon. Ha otti vastaan palkintomaljan ja siihen kuuluvan 10 000 euron tunnustuksen Gisellen ensi-illan yhteydessä perjantaina 23. helmikuuta 2018.
Don Quijote
Sijoittamiseen erikoistunut Evli Pankki aloitti vuoden 2018 alussa yhteistyön Kansallisoopperan ja -baletin kanssa. Kumppanuuden keskiössä ovat vahvat elämykset Evlin asiakkaille, henkilöstölle ja muille sidosryhmille. Samalla Evli on tukemassa suomalaista kulttuuria, luovuutta ja osaamista.
Madeleine-Onne-2-photo-Mirka-Kleemola
Madeleine Onne on nimitetty Kansallisbaletin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:n hallitus päätti nimityksestä kokouksessaan tiistaina 10.10. Hallitus kuuli asiassa Oopperan ja Baletin henkilöstöryhmiä, joiden lausunnot olivat yksimielisesti puoltavia. Onne aloittaa tehtävässään elokuussa 2018.
Ihmepoika A
Ihmepoika A on valittu vuoden 2017 parhaaksi oopperaksi kansainvälisessä Young Audiences Music Awards (YAMawards) -kilpailussa. Kilpailussa palkitaan parhaita esimerkkejä oopperatalojen viimeisimmistä projekteista nuorten ja lasten kanssa.