Bintou Dembélé – Larkin Poynton Olabarria – Julian Nicosia
Pulssi
Tunne katutanssin syke
Pulssi tuo Kansallisbalettiin kolme uutta eri koreografin luomaa teosta, joiden erilainen liikekieli ja lähestymistapa tanssiin haastaa tanssijoita ja esittelee Kansallisbaletin tanssijoiden loistoa ja monipuolisuutta.
Illan avaa Julian Nicosian nykytanssiteos Lips on the ground. Toisena teoksena koetaan ranskalaisen katutanssin pioneerin Bintou Dembélén koreografia -en mode marron-. Illan päättää myös katutanssista liikekielensä löytävän Larkin Poynton Olabarrian Hegoak, joka tutkii haaveiden ja yhteenkuulumisen välistä jännitettä.
Myös musiikin kirjo orkesterin soittamasta musiikista tallenteisiin luo iltaan kontrastia niin, että jokainen ensikertalaisesta kokeneeseen baletinystävään voi löytää illasta oman suosikkinsa.
Pulssi ei ole vain esitys näyttämöllä vaan tapahtuma myös esitystä ennen, sen jälkeen sekä väliajalla. Tanssilla on aina oma pulssinsa – tässä illassa katutanssin syke valtaa Kansallisbaletin.
Pulssin etkot ja jatkot
lips on the ground
”Emotionaalisen shokin hiljaisuuden keskellä piilotettu puutarha kuiskaa unohdetusta kasvusta. Toipuminen ei ole paluuta vanhaan vaan tulevan uuden puhkeamista kukkaan. Äkillinen särkyminen rikkoo elämän hauraan harmonian ja synnyttää halkeamia ennen varmalta tuntuneeseen perustaan. Murtumien kautta syntyy uusi polku: jopa pirstoutuneimmissa hetkissämme on tilaa uudistumiselle, yhteydelle ja muutoksen hiljaiselle, odottamattomalle kauneudelle.”
– Julian Nicosia
– en mode marron –
”Luomistyössäni tanssi, musiikki ja ääni keskustelevat. Pohdin, miten keksiä uudelleen ajattoman riitin muoto, joka rakentuu toisteisesta musiikista, äänenkäytöstä esimerkiksi hengityksessä tai ääntä jäljittelevässä ilmaisussa, pyöreistä liikkeistä, polyfonisesta rytmisestä äänestä – kaikesta tästä elävässä esityksessä.”
– Bintou Dembélé
Hegoak
”Ikaroksen myytin ja baskien kansanlaulun Txoria txorin inspiroima Hegoak tutkii haaveiden ja yhteenkuulumisen välistä jännitettä. Se kuvastaa kunnianhimoa, vapautta sekä lentämisen ja putoamisen, oman yksilöllisyyden ja perinnön herkkää tasapainoa. Ikaroksen saavuttama vapaus vei hänet tuhoon. Piileekö todellinen vapaus oman alkuperänsä yläpuolelle asettumisessa vai sen hyväksymisessä? Piileekö vapaus vaarassa ylittää rajat?
Teos heijastelee henkilökohtaista matkaani Baskimaan maaseudulta ulkomaille ja kutsuu katsojan pohtimaan omia kamppailujaan vapauden, egon ja identiteetin pyörteissä. Tuloksena on monitasoinen ja pirstaleinen tutkimusmatka historiaan, identiteettiin ja vapaudenkaipuuseen.”
– Larkin Poynton Olabarria
Tekijät
Lips On The Ground
KOREOGRAFIA Julian Nicosia
MUSIIKKI (ÄÄNITE) Janiv Oron, Michael Anklin
VISUALISOINTI Julian Nicosia
LAVASTUS Annabelle Peintre
VALAISTUS Tom Visser
– en mode marron –
KOREOGRAFIA JA OHJAUS Bintou Dembélé
MUSIIKKI Steve Reich
MUSIIKINJOHTO Ross Collins
PUVUT Laurianne Scimemi
VALAISTUS Tom Visser
Hegoak
KOREOGRAFIA Larkin Poynton Olabarria
MUSIIKKI Arvo Pärt
MUSIIKINJOHTO Ross Collins
VISUALISOINTI Larkin Poynton
VALAISTUS Tom Visser
Rooleissa
Tiedot julkaistaan myöhemmin.
Esitykset ja liput
varmista paikkasi kausikortilla
Oikotie onnistuneeseen iltaan
Esitys on Oopperatalon päänäyttämöllä. Päänäyttämön katsomossa on peräti 1 300 paikkaa. Huomaathan, että päänäyttämön 3. parvi kohoaa korkealle. Elämys on vaikuttava, mutta 3. parven eturivipaikat eivät välttämättä sovi korkeanpaikankammoisille. Tutustu päänäyttämöön ja lue vinkkejä siitä, missä päin katsomoa kannattaa istua. Voit myös testata, millainen näkyvyys näyttämölle on eri puolilta katsomoa.
Hintaluokat: Katsomon istumapaikat on hinnoiteltu paikan näkyvyyden mukaan kahdeksaan eri hintaluokkaan (A–H). Hintaan vaikuttavat paikan sijainnin lisäksi esitysajankohta ja kysyntä. Edullisimpiin hintaluokkiin (F–H) myydään vain perushintaisia lippuja.
Alennukset:
Alennukset ovat voimassa teos- ja esityskohtaisesti rajatuilla paikoilla permannolla sekä 1. ja 2. parvella, ellei toisin mainita.
-Eläkeläisalennus 10 € / lippu on voimassa rajatuilla paikoilla permannolla ja 1. parvella. Alennus koskee kaikkia, joilla on eläkeläiskortti, sekä kaikkia 65 vuotta täyttäneitä.
-Opiskelijoille sekä ase- ja siviilipalvelusta suorittaville 40 % alennus lipun hinnasta.
-Nuorisoalennus 20-vuotiaille ja sitä nuoremmille 40–50 % lipun hinnasta.
-Saman päivän liput 20-vuotiaille ja sitä nuoremmille, opiskelijoille, ase- tai siviilipalvelusta suorittaville, työttömille, eläkeläisille ja kaikille 65-vuotiaille tai sitä vanhemmille maksavat 30 € / lippu. Alennus on voimassa myyntitilanteen mukaan permannolla aikaisintaan 12 tuntia ennen esitystä.
Muista, että perushintaisiin lippuihin sekä nuoriso-, opiskelija- ja eläkeläislippuihin sisältyy vaihto-oikeus vielä 24 tuntia ennen esityksen alkamista. Lipun hinta palautetaan asiakastilillesi saldoksi myöhempää käyttöä varten.
20-vuotiaat ja sitä nuoremmat saavat 40–50 % alennuksen lipun hinnasta.
Huomioithan, että päänäyttämön esityksissä ikäraja on 5 vuotta. Jokaisen teoksen ikäsuositus löytyy sen omalta sivulta sivun yläosasta.
Lapsikatsojat saavat yleensä parhaan katselukokemuksen permannolta ja ensimmäiseltä parvelta. Jos paikan valinta mietityttää, asiakaspalvelumme auttaa mielellään löytämään sopivat paikat koko seurueelle.
Tutustu vinkkeihin Lasten kanssa -sivulla ja tee vierailusta onnistunut ja ikimuistoinen.
Voit ostaa esteettömän paikan helposti verkkokaupastamme tai asiakaspalvelumme kautta. Katsomokartalta voit tarkistaa, missä esteettömät paikat sijaitsevat päänäyttämöllä (pdf). Esteettömät paikat on merkitty katsomokarttaan pyörätuoli-ikoneilla, jotta paikan valinta on vaivatonta.
Tutustu tarkempiin ohjeisiin esteettömien paikkojen ostamiseen ja varmista, että vierailusi on mukava ja sujuva alusta loppuun.
Käsiohjelmasta saat tietoa tekijöistä, teoksen taustoista ja juonesta. Käsiohjelma julkaistaan teoksen ensi-iltapäivänä. Se on ostettavissa paikan päällä ennen esitystä Töölönlahden aulan asiakaspalvelupisteeltä, Mannerheimintien puoleisen aulan sisäänkäynnin myyntipisteeltä, avoinna olevilta Oopperaravintolan tiskeiltä sekä osalta aulahenkilökunnasta. Käsiohjelma maksaa 7 euroa / kappale.
Käsiohjelman voi myös ostaa ennakkoon asiakaspalvelupisteeltämme sekä verkosta Tilaa tarjoilut -sivulta. Katso täältä tarkemmat ohjeet käsiohjelman ostamiseen Tilaa tarjoilut -sivulta.
Oopperoiden ja balettien iltakohtaiset esiintyjät sekä työryhmätiedot eli osajaot julkaistaan verkossa viimeistään esityspäivänä (huom. linkki ohjaa toiseen palveluun). Esiintyjätietoihin on mahdollista tutustua myös lämpiötiloista löytyvillä näytöillä ja kosketusnäytöillä sekä mobiilisovelluksessa Esitykseni-välilehdellä.
Täydennä elämys tarjoiluilla. Voit nauttia tarjoiluista ennen esitystä tai väliajalla. Suosittelemme tilaamaan tarjoilut ennakkoon joko verkkokaupassamme tai soittamalla asiakaspalveluumme. Jos pöytiä on vielä vapaana, verkkokaupan myynti päättyy viimeistään 24 tuntia ennen esitystä.
Opera&Ballet-mobiilisovelluksella voit tilata tarjoiluja noutopisteelle lähes esityksen alkuun saakka. Lue lisää noutopistetilauksista.
Oopperatalo sijaitsee Helsingissä Töölönlahden rannalla osoitteessa Helsinginkatu 58 hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varrella.
Pääsisäänkäynti Mannerheimintien puolella avataan yleensä 1,5 tuntia ennen päänäyttämön esityksen alkua. Saavuthan ajoissa paikalle, ihan viimeistään 15 minuuttia ennen esityksen alkua. Myöhästyneet pääsevät saliin vasta väliajalla, jotta esitys voi jatkua häiriöttä.
Miten pukeutua esitykseen? Saako hajuvettä käyttää? Maksaako narikka? Muun muassa näihin kysymyksiin löydät vastaukset Vinkit vierailuun -sivulta. Olemme koonneet sinne kattavan paketin käytännön neuvoja, joilla vierailustasi Oopperatalossa tulee mahdollisimman onnistunut.




