Helsingin kansainvälinen balettikilpailu 2026
nuoret balettitähdet helsingissä
Helsingin kansainvälinen balettikilpailu järjestetään Suomen kansallisoopperassa ja -baletissa 28.5.–5.6.2026 jo kymmenennen kerran.
Kilpailussa nuoret huipputanssijat ympäri maailmaa kilpailevat sekä klassisen baletin että nykytanssin taidoissa. Kilpailijat esittävät alkuerissä klassista balettia ja välierissä nykytanssinumeroita. Välierissä järjestetään myös nykytanssikoreografiakilpailu. Finaalit ja kilpailun päättävä gaala sisältävät sekä klassista balettia että nykytanssia.
Kilpailussa on kolme sarjaa, juniorit (15−18-vuotiaat), nuoret ammattilaiset (19−21-vuotiaat) ja seniorit (22−25-vuotiaat).
Kilpailun kansainvälisen tuomariston puheenjohtaja on Suomen Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres. Tuomaristossa on hänen lisäkseen tunnettujen balettiryhmien johtajia ja muita balettiasiantuntijoita.
Kilpailun järjestää Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistys ry. Yhdistyksen puheenjohtaja on Hannele Niiranen-Mattsson.
Tutustu kilpailun verkkosivuihin osoitteessa ibchelsinki.fi.
Huomioithan, että kyseessä on vierailuesitys, johon pätevät vierailuja koskevat myyntiehdot. Tutustu myynti- ja toimitusehtoihimme.
kilpailun aikataulu
- 28.−30.5.2026 Alkuerät / Alminsali
- Kilpailijat esittävät kaksi klassista variaatiota
- 1.−2.6.2026 Välierät ja koreografiakilpailu / Alminsali
- Kilpailijat esittävät nykytanssisoolon tai -dueton
- Koreografiakilpailu
- 3.−4.6.2026 Finaalit / päänäyttämö
- Kilpailijat esittävät kaksi variaatiota tai yhden pas de deux:n, sekä yhden nykytanssinumeron
- 5.6.2026 Gaala ja palkintojenjako / päänäyttämö
gaalan vierailevat esiintyjät
Helsingin kansainvälinen balettikilpailu päättyy gaalaan ja palkintojenjakoon. Vieraileviksi esiintyjiksi gaalaan saapuvat Yuka Masumoto, Clark Eselgroth ja Violetta Keller. Vierailevien tähtien lisäksi gaalassa nähdään parhaita paloja kilpailun finalistien esityksistä.
“Pitkään yhteistyötä tehneet Suomen kansallisbaletti ja Helsingin kansainvälinen balettikilpailu ovat toimineet avainroolissa kansallisten ja kansainvälisten balettitähtien elämissä. Näistä instituutioista ponnistavien taiteilijoiden kutsuminen gaalaan on reiluin tapa kunnioittaa heidän työtään balettitaiteen hyväksi”, tuomariston puheenjohtaja, Suomen kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres kertoo.
Yuka Masumoto sai vuoden 2022 kilpailussa pääpalkinnon, Jane Erkko Grand Prixin, sekä Pas de deux -palkinnon yhdessä Clark Eselgrothin kanssa. Tällä hetkellä Japanista tuleva Masumoto työskentelee Suomen kansallisbaletin ensitanssijana.
Yhdysvaltoja edustanut Clark Eselgroth ylsi lisäksi vuoden 2022 kilpailussa miesten juniorisarjan ensimmäiselle sijalle. Eselgroth tanssi Suomen kansallisbaletissa ensimmäisenä solistitanssijana vuoteen 2025, jonka jälkeen siirtyi Baijerin valtionoopperan balettiin toisena solistitanssijana.
Violetta Keller tanssi Suomen kansallisbaletissa vuodesta 2018 edeten nopeasti nuorisoryhmästä ensitanssijaksi vuonna 2022. Baijerin valtionoopperan baletin johtaja Laurent Hilaire kutsui hänet työskentelemään ryhmäänsä ensitanssijana kaudesta 2025/2026 alkaen, mikä tarkoitti Kellerille paluuta kotimaahansa Saksaan.
hinnoittelu
Lippukategoriat alku- ja välierissä: peruslippu 30−35 € / eläkeläinen 20−25 € / opiskelija tai ase- tai siviilipalvelusta suorittava 15−17,50 € / nuorisolippu (20 vuotta tai alle) 15−17,50 € / ryhmälippu (koskee vähintään 10 lipun tilauksia) 27−31,50 €
Lippukategoriat finaalissa ja gaalassa: peruslippu 50−95 € / eläkeläinen 40−85 € / opiskelija tai ase- tai siviilipalvelusta suorittava 25−47,50 € / nuorisolippu (20 vuotta tai alle) 25−47,50 € / ryhmälippu 10−29 hlöä 46−87,50 € / ryhmälippu 30−49 hlöä 43,50−82,65 € / ryhmälippu 50+ hlöä 42−81 €
Pakettihinnat
Kun ostat kerralla lipun kaikkiin kierroksen esityksiin, saat tuntuvan pakettialennuksen peruslipuista. Alku- ja välierissä pakettialennuksen saa vain riveiltä 2–13. Hinta muuttuu automaattisesti pakettihinnaksi, kun lisäät perusliput ostoskoriin verkkokaupassa.
Alkuerät (3 esitystä) 84 €
Välierät (2 esitystä) 56 €
Finaalit (2 esitystä) hintaryhmä A 120 € / hintaryhmä B 96 € / hintaryhmä C 80 €
Huomioithan, että kyseessä on vierailuesitys, johon pätevät vierailuja koskevat myyntiehdot.
Esitykset ja liput
oikotie onnistuneeseen iltaan
Tilaa tarjoilut
Voit nauttia tarjoiluista teoksesta riippuen väliajalla ja/tai ennen esitystä. Tutustu tarjontaamme ja tilaa tarjoilut etukäteen.
Saapuminen
Oopperatalo sijaitsee Töölönlahden rannalla osoitteessa Helsinginkatu 58. Lue, kuinka pääset kätevimmin perille.
Esteettömyys
Pyörätuolipaikat ostat verkosta tai soittamalla asiakaspalveluumme. Lue lisää esteettömyydestä Oopperatalossa.


