Skip to content

Alttoviulu

Kaisa Pulkamo

Muusikko

esittely

Kaisa Pulkamo on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, jossa opettajina olivat Matti Hirvikangas ja Teemu Kupiainen. Hän on täydentänyt opintojaan Daniel Benyaminin ja Yuri Gandelsmannin mestarikursseilla.

Suomen kansallisoopperan orkesterissa Pulkamo on työskennellyt vuodesta 1995. Sitä ennen hän on soittanut Tapiola Sinfoniettassa ja Helsingin kaupunginorkesterissa sekä useita vuosia Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterissa.

”Nautin siitä tunteesta, kun saan yhdessä muiden kanssa venyä parhaimpaani hyvän kapellimestarin johdolla, ja yleisökin tuntuu aistivan saman latauksen. Vuonna 2017 soitimme Esa-Pekka Salosen johdolla Stravinskyn Perséphonen, josta tehtiin samalla livetaltioitu levy. Olin nauttinut produktiosta erityisen paljon ja kun konsertti oli ohi, meille oli varattu vielä aikaa mahdollisten paikkausten tekoon. Muistan ajatelleeni, että onpa ihanaa, kun saamme vielä jatkaa. Paljon paikattavaa ei kuitenkaan ollut, ja tunsin suorastaan haikeutta lähteä kotiin.”

Aamuvirkkuna nauttii rauhallisista aamuista kodin hiljaisuudessa, mutta iloitsee myös perheen ja ystävien hälinästä ruokapöydän ympärillä.