Siirry sisältöön

Kansallisoopperan taiteelliseksi johtajaksi ehdolla Thomas de Mallet Burgess

Tehtävä herätti laajaa kansainvälistä kiinnostusta

Suomen kansallisoopperan ja -baletin säätiön hallitus päätti ehdokkuudesta kokouksessaan tiistaina 27.9.2022. ”Thomasista saisimme näkemyksellisen taiteellisen johtajan, joka kehittäisi rohkeasti oopperan tulevaisuutta”, sanoo pääjohtaja Gita Kadambi.

Englantilainen oopperajohtaja ja ohjaaja Thomas de Mallet Burgess (s. 1964) on toiminut vuodesta 2018 Uuden-Seelannin oopperan pääjohtajana ja taiteellisena johtajana. Kaudellaan hän on uudistanut talon toimintaa strategisesti ja taiteellisesti. Ennen tätä hän perusti innovatiivisen Lost & Found Opera -ryhmän Australiassa 2012 ja toimi sen taiteellisena johtajana vuoteen 2018. Vuosina 2008–2011 hän vastasi luovana johtajana Wexfordissa Irlannin ensimmäisen kansallisen oopperatalon taiteellisesta visiosta. Hän on ohjannut oopperatuotantoja Uuden-Seelannin oopperan lisäksi mm. Canadian Opera Companyssa, Lontoon Royal Opera Housessa ja Wexfordin oopperafestivaalilla.

Thomas de Mallet Burgess on erityisen kiinnostunut yleisön ja esiintyjien välisestä suhteesta. Uusien yleisöjen ja esityskonseptien sekä oopperan saavutettavuuden parissa hän on tehnyt yhteistyötä mm. Royal Opera Housen, Glyndebournen oopperafestivaalin, English Touring Operan ja Walesin kansallisoopperan kanssa. Hän on myös kansainvälisesti tunnettu näyttämötaitojen valmentamisen ja koulutuksen asiantuntija ja säännöllinen vierailija yliopistoissa ja konservatorioissa.

De Mallet Burgessin kaudella Uuden-Seelannin oopperan yleisömäärät ovat kasvaneet ja hän on vaikuttanut merkittävästi laajempien, eri taustoista tulevien yleisöjen saavuttamisessa. Esimerkiksi immersiivinen tuotanto Händelin Semelestä houkutteli vakiyleisön lisäksi talon ennätyksen alle 25-vuotiaita katsojia, ja uusiseelantilais-tahitilaisen tilausteoksen Ihitai ‘Avei’a – Star Navigator yleisöstä 47 prosenttia oli ensikertalaisia. Johtamissaan organisaatioissa hän painottaa organisaation roolia osana paikallista kulttuuria ja yhteisöä, sekä monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta.

Edellytyksinä johtamistaidot, taiteellinen visiointikyky ja verkostot

Ehdokasvalinta tehtiin pääjohtaja Gita Kadambin esityksestä, jota hallituksen asettama nimitys- ja palkitsemisvaliokunta yksimielisesti kannatti. Hakijoilta edellytettiin oopperataiteen tuntemuksen, taiteellisen näkemyksen ja visiointikyvyn lisäksi hyviä johtamis- ja vuorovaikutustaitoja, kansainvälisiä verkostoja sekä kykyä vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

”Monien hyvien hakijoiden joukosta Thomas täytti kriteerit parhaiten. Hänellä on vahvat johtamistaidot sekä erinomaista taiteellista kykyä kehittää oopperaa ja viedä sitä yhä laajemmille yleisöille. Hänellä on hyvät verkostot ja näyttöjä pitkäjänteisestä ja taloudellisesti kestävästä suunnittelusta. Thomasista saisimme näkemyksellisen taiteellisen johtajan, joka kehittäisi rohkeasti oopperan tulevaisuutta”, sanoo Gita Kadambi.

Taiteellinen johtaja vastaa oopperaohjelmiston ja konserttitoiminnan taiteellisesta suunnittelusta, johtaa ja kehittää taiteellista toimintaa sekä ylläpitää ja kehittää taiteellista tasoa. Hänellä on vastuu oopperatuotannon sisällöllisestä ja taiteellisesta linjasta. Hän toimii pääjohtajan alaisuudessa.

Seuraavaksi hallitus kuulee Kansallisoopperan henkilöstöryhmiä ja päättää sen jälkeen nimittämisestä kokouksessaan tiistaina 11.10.2022. Jos Thomas de Mallet Burgess nimitetään, sopimus solmitaan neljäksi vuodeksi 1.8.2023–31.7.2027 ja se sisältää kolmen vuoden lisäoption. Ensimmäinen hänen kokonaan suunnittelemansa ohjelmisto nähtäisiin kaudella 2025–2026. Kansallisoopperan nykyisen taiteellisen johtajan Lilli Paasikiven menestyksekäs, vuonna 2013 käynnistynyt kausi päättyy 31.7.2023.

Haku oli julkinen ja siinä käytettiin myös rekrytointiasiantuntijaa ja suorahakua. Hallitus teki ehdokasvalintansa hakijoiden ansioiden, haastattelujen, ennakkotehtävien ja soveltuvuusarviointien perusteella. Prosessissa oli mukana 76 henkilöä 20 eri maasta.

Ehdokas, pääjohtaja tai hallituksen jäsenet eivät anna lausuntoja julkisuuteen ennen 11.10.2022 pidettävää hallituksen kokousta.