Skip to content

Käyrätorvi

Tuomo Eerikäinen

Vuorotteleva äänenjohtaja

esittely

Tuomo Eerikäinen on opiskellut Kalervo Kulmalan johdolla Sibelius-Akatemiassa sekä Markus Maskuniityn opissa Hannoverissa.

Suomen kansallisoopperan orkesterissa hän on työskennellyt vuodesta 2002 ja sitä ennen soittanut Helsingin kaupunginorkesterissa sekä Radion sinfoniaorkesterissa. Eerikäinen soittaa The Golden Horns -yhtyeessä, jolle myös säveltää ja sovittaa. Hän tekee lisäksi jazz-keikkoja.

”Yksi mieleenpainuvimmista keikoistani oli konsertti Fidel Castron syntymäpäivänä Havannassa. Päivänsankari itse oli kuuntelemassa ja tapasin hänet jatkoilla. Huippuhetkiä Oopperassa ovat ne illat, kun kaikki tekevät parhaansa ja nauttivat yhdessä musisoinnista yleisön edessä!”

Rakkaana harrastuksena Eerikäinen mainitsee valokuvauksen. Jos hän ei olisi käyrätorvensoittaja, olisi todennäköisesti käsitetaiteilija.