Ohjauksen tehtävä on tukea musiikkia

”Kun amerikkalaiset tulivat Japaniin toisen maailmansodan lopussa 1945, olin 13-vuotias. Niillä prostituoiduilla, jotka seurustelivat Kobessa sotilaiden kanssa, oli kauniita vaatteita, he saivat suklaata, purukumia ja muuta ylellistä. Jotkut avioituivat ja muuttivat Amerikkaan. Me ihailimme kaikkea amerikkalaista. Heidän piti myös opettaa meille demokratiaa, mutta kun amerikkalainen sosiaalinen rakenne oli horisontaalinen ja joustava, japanilainen oli vertikaalinen ja jäykkä. Heidän suhtautumisensa uskontoon oli merkittävästi rennompaa kuin meillä japanilaisilla.”

”Kiinnostuin oopperasta vasta 65-vuotiaana, kun minun piti ohjata Benjamin Brittenin Kuovijoki. Madama Butterflysta minulla ei ollut mitään ajatusta ennen kuin lähes 20 oopperaohjausta myöhemmin. Silloin oli lähestymässä 80-vuotispäiväni ja urani loppu, vaikka nyt en ajattele lopettamista, en lainkaan.”

”Oopperan ohjaaminen on sitä, että annetaan musiikin saada tilaa ja päästä oikeuksiinsa, toteuttaa säveltäjän tahto. Ohjaus, lavastus, puvut, sen kaiken tehtävä on vain tukea musiikkia ja laulajia, joiden ei tule olla osa lavastusta.”

”Kerran kysyin Peter Brookilta: voitko sanoa yhden sanan, joka kiteyttää ohjaajan työn salaisuuden. Vastaus oli ’kärsivällisyys’. Olen aina yrittänyt seurata tuota neuvoa. Ei pidä kiihtyä, suuttua tai panikoida. Peter asuu myös Pariisissa ja me tapaamme edelleen silloin tällöin. Vaikka minä olen nyt vanha, hän on vielä vanhempi, ja minä olen jatkuvasti hänen oppilaansa. Se on ihmeellistä!”