Ompelija Outi Riikonen
Töissä taidetehtaassa -juttusarjassa esittelemme Oopperan ja Baletin työntekijöitä ja heidän monenlaisia työtehtäviään. Tällä kertaa pyysimme ompelija Outi Riikosta kertomaan, minkälaista on työskennellä Oopperatalon ompelimossa.
Olen koulutukseltani muotoilija, pääaineena opiskelin vaatesuunnittelua. Tulin Oopperan ja Baletin puvustoon työharjoitteluun vuonna 1999, minkä jälkeen pääsin tuuraamaan vuorotteluvapaalla ollutta kollegaani. Sille tielle olenkin sitten jäänyt.
Voisi sanoa, että balettitanssijoiden tyllihameet eli tutut toivat minut tähän taloon. Olin – ja olen edelleenkin – kiinnostunut tutujen valmistamisesta, sillä niihin liittyy paljon huomioitavia asioita ja suoranaisia ”salaisuuksiakin”. Jokainen balettitalo tekee tutut omalla tavallaan, niiden valmistamisesta ei ole olemassa juuri kirjallisuutta eikä Suomessa opeteta enää missään tutujen valmistusta. Ainoa tapa oppia tekemään tutuja on päästä katsomaan ja kokeilemaan, kuinka niitä tehdään, ja tästä syystä hakeuduinkin alun perin harjoittelijaksi Oopperataloon. Tanssin pienenä vähän aikaa balettia itsekin, joten ehkä innostukseni tutuja kohtaan kumpuaa myös sieltä.
Työpaikkani ompelimo on osa puvustoa, jossa työskentelee ompelijoiden ja vaattureiden lisäksi hatun- ja koruntekijöitä, suutareita, värjäreitä sekä pukuvaraston työntekijöitä. Teemme kaikki esiintymisvaatteet mittatilaustyönä pukusuunnittelijoiden suunnitelmien mukaan, joten varsinaisen ompelun ohessa mittojen ottaminen, kaavoitukset, sovitukset ja pukujen muokkaukset ovat iso osa työtämme. Me ompelijat valmistamme suurimman osan ajasta naisesiintyjien vaatteita, vaatturit ovat päävastuussa miesesiintyjien asuista. Teemme läheistä yhteistyötä pukuhuoltajien kanssa, jotka huolehtivat muun muassa siitä, että asut päätyvät oikeiden esiintyjien päälle esityksissä.
Tässä työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Työpäivän ohjelma ja aikataulu riippuu siitä, mitä esityksiä milloinkin harjoitellaan ja esitetään. Meillä on työn alla samaan aikaan sekä näyttämöllä parhaillaan nähtäviä oopperoita ja baletteja että myöhemmin tulevia ensi-iltateoksia ja ohjelmistoon palaavia esityksiä.
Aloitamme työviikon maanantaiaamuisin palaverilla, jossa käymme yhdessä läpi viikon tapahtumat. Kirjaamme työnjakotaululle päivittäin, kuka työstää mitäkin asiaa. Kaikkea työtä ei voi kuitenkaan suunnitella ennakkoon, koska talossa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Esiintymisasut voivat rikkoutua, ja niiden tulee olla hyvin nopeasti taas siinä kunnossa, että esiintyjä voi astua näyttämölle yleisön eteen. Parhaillaan käytössä olevien asujen korjaus on esityskaudella aina etusijalla.
Ompelimossa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaikka sitä ei ehkä päälle päin arvaisi. Esitysten roolitukset saattavat muuttua erinäisistä syistä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Tällöin esiintymisvaatteita muokataan ja tehdään uudestaan eri esiintyjiä varten toisinaan ihan viime tipassa ennen esitysten alkua. Joskus kiire on ollut niin kova, että meitä on ollut neljä henkilöä ompelemassa yhtä helmaa samaan aikaan. Silloin tällöin käy niin, että asuja muokataan vielä ensimmäisten näyttämöharjoitusten jälkeen, jos huomataan, että vaatteessa pitäisi olla vaikkapa eri pituinen helma tai se täytyy pystyä riisumaan nopeammin pikavaihdossa. Jos teoksessa on ulkomailla asuva pukusuunnittelija, hän yleensä ehtii viettää kerrallaan vain vähän aikaa Suomessa. Silloin mahdollisimman paljon asuja pitää saada sovitukseen, ja teemme välillä pitkiä työpäiviä.
Tutu on kummallinen työvaate, jonka valmistamisessa täytyy huomioida paljon eri asioita. Liiviosan tulee istua käyttäjälleen hyvin, mutta sen täytyy samalla sallia baletin vaatimat käsien ja jalkojen laajat liikkeet sekä kehon taivutukset, alaosan taas tulee olla sopiva ja tasapainossa tanssijan kanssa. Joskus työstämme tutuja yhteistyössä koreografin kanssa, jotta tiedämme varmasti, mihin kaikkeen tutun tulee taipua ja mitä muita mahdollisia asioita on otettava huomioon. Tutun tulee myös olla turvallinen käyttää sekä tanssijalle itselleen että hänen mahdolliselle partnerilleen: koristeet eivät saa irrota kesken kaiken, koska pienetkin ylimääräiset esineet näyttämöllä voivat aiheuttaa kaatumis- tai liukastumisvaaran. Partnerin tai toisen tanssijan sormet eivät myöskään vahingossa saa tarttua kankaaseen, koristeisiin tai kiinnikkeisiin. Tanssijoiden tulee myös päästä tarpeeksi lähelle toisiaan. Yhteen tutuun käytämme reilut kahdeksan metriä tyllikangasta.
Vaikka olen tehnyt tutuja jo parikymmentä vuotta, niiden ompeleminen on edelleen mielenkiintoista. Ompeluala kehittyy koko ajan siinä missä näyttämötaidekin, ja pukusuunnittelijat keksivät esiintymisasuihin jatkuvasti uusia ominaisuuksia ja koristeita. Esimerkiksi Pieni merenneito -baletissa tanssijoiden asuihin haluttiin valoja, joten ompelimme vaatteisiin pieniä led-valoja ja juotin johdot valojen ja virtalähteen välille. Minun mielestäni on hauskaa, että työ on monipuolista eikä pelkkää suoran sauman ompelua päivästä toiseen. On myös hyvin kiinnostavaa päästä tapaamaan kollegoja muista balettitaloista ja nähdä, miten asioita voi tehdä eri tavoilla.
Jokaisen teoksen syntyprosessi on erilainen ja ne jäävät hyvin mieleen. On aina mielenkiintoista päästä näkemään, miltä ompelemani asut näyttävät lopullisessa ympäristössään. Vaate herää eloon vasta näyttämöllä. Vaikka minulla ei ole mitään yksittäistä baletti- tai oopperasuosikkia, on silti sanottava, että Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas on kerta toisensa jälkeen vaikuttava kokemus: teoksen kaikki osaset ihanaa musiikkia myöten toimivat upeasti yhdessä. On hauskaa, miten eri asioihin kiinnittää huomiota kun näkee teoksen uudemman kerran.
Parasta ompelijan työssä on monipuolisuus ja projektiluontoisuus. Koskaan ei voi varmuudella tietää, mitä huomenna tai edes tänään tulee tapahtumaan, sillä työhömme vaikuttavia muuttujia on valtava määrä. Vaikka vaihtelu onkin työn suola, se on toisaalta myös työn raskain puoli. Arvaamattomuus, kiire ja yllättävät tilanteet voivat kuormittaa. Joskus on päiviä, jolloin kaikki tuntuu menevän pieleen eikä mikään onnistu, mutta seuraava päivä voikin olla täysi napakymppi. Ompelijan työ on fyysisesti yllättävän raskasta, sillä istumme paljon ompelukoneen ääressä, puvut voivat olla painavia ja työskentelemme pitkiä aikoja ergonomisesti haastavissa työasennoissa. On tärkeää muistaa tauotus ja pyrkiä liikkumaan vapaa-ajalla monipuolisesti.
Olen kiinnostunut hyvin erilaisista asioista. Tykkään kehittää itseäni ja oppia uutta, joten olen opiskellut työni ohessa muun muassa käsityötiedettä, kasvatustiedettä ja taidehistoriaa sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu mielenkiintoiselta. Ihmistieteiden opiskelu ei koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa! Vapaa-ajallani olen myös intohimoinen partiolainen, ja toimin erilaisissa pesteissä niin kotilippukunnassani kuin partiopiirissä. Nautin myös luonnossa liikkumisesta sekä teattereissa ja museoissa käymisestä.
Minusta on kiehtovaa, kuinka meissä kaikissa on erilaisia puolia. Olin vuoden ajan rauhanturvaajana Kosovossa, ja oli hauskaa selittää tapaamilleni ihmisille, että siviiliammatissani ompelen työkseni balettitanssijoiden asuja. Näin paljon yllättyneitä ilmeitä!
Teksti PAULA RANTO
Kuvat MINNA HATINEN
