Hyppää sisältöön

2. viulu

Liam Mansfield

Varaäänenjohtaja

Esittely

Liam Mansfield on valmistunut musiikin maisteriksi Münchenin Musiikki- ja teatterikorkeakoulusta. Hän suorittaa parhaillaan toista maisterintutkintoaan Sibelius-Akatemiassa.

Liam saapuu Suomen kansallisoopperan ja -baletin orkesteriin Saksasta, jossa hän on asunut neljä vuotta ja esittänyt kamarimusiikkia ympäri maata.

Vapaa-ajallaan Liam toimii DJ:nä ja musiikintuottajana ja on kiinnostunut poikkitaiteellisista projekteista. Hän pyörittää omaa levy-yhtiötä ja järjestää säännöllisesti kamarimusiikkikonsertteja, joissa yhdistyy elektroninen ja akustinen musiikki sekä viimeisimpänä lisäyksenä tanssi.

Liam on Desert Roots -musiikkifestivaalin ja -akatemian taiteellinen johtaja. Desert Roots toimii Liamin kotikaupungissa Las Vegasissa.