Siirry sisältöön

Suomen kansallisbaletti etsii taiteellista johtajaa

Baletin nykyisen taiteellisen johtajan kauden päättyessä haemme uutta johtajaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2022–31.7.2026. Lisäksi sopimukseen sisältyy kolmen vuoden jatko-optio. Tehtävään perehtyminen ja ohjelmistosuunnittelu alkavat osa-aikaisesti sopimuksen mukaan jo aiemmin.

Vaativan ja antoisan tehtävän keskeinen tavoite on ylläpitää ja kehittää Kansallisbaletin korkeaa taiteellista tasoa. Tämä edellyttää balettialan ja erityisesti klassisen baletin tuntemusta, taiteellista näkemyksellisyyttä ja visiointikykyä, kansainvälisen verkoston tuntemusta sekä kiinnostusta ja kykyä verkostoitua suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää lisäksi kykyä organisoida, delegoida ja johtaa toimintaa pitkäjänteisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Edellytämme myös erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Taiteellisen johtajan tehtäviin kuuluvat yllä mainitun lisäksi mm. Kansallisbaletin ohjelmiston taiteellinen ja tuotannollinen suunnittelu, tanssijoiden, muun henkilöstön ja vierailijoiden rekrytointi sekä balettioppilaitoksen toiminta. Johtaja vastaa osastonsa budjetoinnista ja talousseurannasta sekä toimii Kansallisoopperan ja -baletin johtoryhmän jäsenenä.

Suomen kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos ja korkean kansainvälisen tason ooppera- ja balettitalo. Kansallisbaletin ohjelmistossa on sekä klassisia balettiteoksia että nykytanssituotantoja. Ensi-iltoja päänäyttämöllä on 3–4 ja ohjelmistoon palaavia teoksia 4–5 vuosittain. Kansallisbaletilla on yhteensä noin 80 esitystä vuodessa. Suomen kansallisbaletti on maan ainoa ammatillinen täysimittainen balettiryhmä. Kansainvälisessä ryhmässä työskentelee tänä päivänä 76 tanssijaa, jotka edustavat 23 kansallisuutta. Kansallisbaletin yhteydessä toimii lisäksi erillinen nuorisoryhmä.

Pääjohtaja Gita Kadambi antaa tehtävästä lisätietoja tiistaina 8.6. klo 10.00–11.30 (CET 9.00-10.30) ja tiistaina 15.6. klo 18.00–19.30 (CET 17.00–18.30) , puh.+358 40 163 8590.

 

Hakuohjeet:

Tässä haussa Suomen kansallisoopperan ja -baletin rekrytointikonsulttina toimii Saxton Bampfylde Ltd.

Hakemukset jätetään englanniksi osoitteessa www.saxbam.com/appointments koodilla EAPAGA. Paina ”Apply”-nappia ja seuraa ohjeita CV:si ja saatekirjeesi lataamiseksi. Hakemusten takaraja on tiistaina 29. kesäkuuta 2021 klo 13.00 (CET 12:00).

Lisätietoja toimesta sekä siihen hakemisesta löytyy osoitteesta www.saxbam.com/appointments viitteellä EAPAGA. Voit myös soittaa toimistoaikoina numeroon +44 (0)20 7227 0880, jossa vastataan englanniksi.