Siirry sisältöön

Suomalainen Anna-Maria Helsing on saavuttanut arvostetun aseman pohjoismaisissa orkestereissa ja oopperataloissa. Hän toimi Oulu Sinfonian ylikapellimestarina vuosina 2010–2013 ollen tehtävässään ensimmäinen nainen suomalaisen sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina.

Hän on johtanut kaikkia Suomen ja Ruotsin tärkeimpiä orkestereita, kuten Radion sinfoniaorkesteria ja Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesteria sekä lisäksi mm. Lontoon Philharmonia-orkesteria, Tanskan kuninkaallisen oopperan orkesteria ja Norjan radion sinfoniaorkesteria.

Helsing on johtanut oopperaesityksiä mm. Tampereen Oopperassa sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Hänen debyyttinsä Suomen kansallisoopperassa oli Kaija Saariahon Adriana Materin Suomen ensiesitys vuonna 2008. Helsing on paneutunut uuteen oopperaan muutenkin ja johtanut esimerkiksi Karólína Eiríksdóttirin Magnus-Marian Pohjoismaiden-kiertueen.

Anna-Maria Helsing on taustaltaan viulisti. Hän opiskeli kapellimestariksi Sibelius-Akatemiassa Leif Segerstamin luokalla ja on osallistunut Jorma Panulan, Vladimir Jurowskin sekä John Carewen mestarikursseille. Opintojensa jälkeen hänet valittiin Allianz-säätiön kansainväliseen kapellimestariakatemiaan, jossa hän sai oppia mm. Esa-Pekka Saloselta ja Gustavo Dudamelilta.

Vuonna 2011 Helsingille myönnettiin Louis Spohr -mitali.

Info

Vieraileva kapellimestari
Anna-Maria Helsing