Mitä teet työksesi?
Olen vastuussa esityksen valoista ja efekteistä. Se tarkoittaa paitsi näyttämön yli 600 lamppua, myös mahdollisia videoprojisointeja ja savuja. Teen valaistussuunnittelijan toiveiden perusteella suunnitelman teoksen valojen toteutuksesta. Myöhemmin valvon valojen rakentamista sekä niiden ohjelmointia harjoituksissa ja esityksissä.
Katson esityksen teknistä puolta asiakkaan näkökulmasta. Jos joku näyttämön lampuista ei syty tai sammu sovitusti, teos näyttää erilaiselta kuin suunnitelmissa. Silloin pitää reagoida nopeasti ja korjata tilanne. Valvon esitykset kontrollihuoneessa katsomon takana. Vieressäni istuu valotapahtumat ohjelmoiva valaistusoperaattori, ja korvanapilla minulla on yhteys näyttämömestariin ja näytäntöjärjestäjään, jotka työskentelevät sivu- ja takanäyttämöillä.
Oopperatalossa on lisäkseni kolme muuta valaistusmestaria, joiden kesken jaamme kauden teokset. Kaudella 2019–2020 minun vastuullani ovat Peppi Pitkätossu, Bajadeeri ja COW. Valaistusmestari toimii myös tiiminsä esimiehenä.
Miten päädyit töihin Oopperataloon?
Olen tehnyt töitä teatterivalaistuksen parissa nuoresta pitäen. Olen kotoisin Lontoosta. Kävin siellä lukiota, jossa oli vahva painotus näyttämötaiteisiin. Opiskelin ensin pari vuotta näyttelijäksi, mutta 18-vuotiaana huomasin haluavani tehdä mieluummin töitä näyttämön valotekniikan parissa. Opiskelin valosuunnittelua Lontoon Royal Academy of Dramatic Art’ssa, ja valmistuttuani pyöritin Lontoossa kuusi vuotta omaa ääni- ja valoyritystäni, kunnes muutin perhesyistä Suomeen.
Oopperaan ja Balettiin hain, koska talon näyttämö on Suomen suurin ja kovimmassa käytössä. Lisäksi tässä talossa käytetään työkielenä englantia. Aloitin näyttämömiehenä vuonna 2014. Siirryin valaistusassistentiksi vuonna 2016 ja vuoden 2019 elokuusta lähtien olen toiminut valaistusmestarina kollegan sijaisena. Viihdyn talossa hyvin.
Millainen on tavallinen työpäiväsi?
Aamulla tulen töihin yhdeksän maissa ja teen pari-kolme tuntia toimistohommia, suunnittelen tulevaa teosta ja aikataulutan asioita. Sen jälkeen on usein tapaamisia.
Kolmelta iltapäivällä alkaa illan esityksen rakentaminen, jolloin lamput, savukoneet ja projektorit asemoidaan paikoilleen. Kun kaikki on rakennettu, testataan noin tunnin ajan valojen oikeita värejä, suuntia ja sitä, että jokainen lamppu toimii kuten pitää. Kuuden maissa näyttämö on valmiina ja käymme syömässä. Seitsemältä alkaa esitys, jonka valvon kontrollihuoneesta. Tällainen 13–14 tuntiin venyvä päivä kuuluu työn hektisimpiin vaiheisiin.
Joskus taas voi tulla eteen viikko, jolloin ohjelmassa on vain esityksiä, eikä lainkaan tulevien teosten suunnittelua. Sellaiset viikot ovat suorastaan rauhallisia. Riittää kun tulee kolmeksi töihin ja valvoo että kaikki sujuu kuten pitääkin. Käyttämämme järjestelmä on todella hyvä, joten yllättäviä tilanteita esityksissä tulee harvoin.
Mikä on tärkein työvälineesi?
Ehdottomasti läppärini, en selviäisi ilman sitä. Siellä ovat kaikki kulloiseenkin teokseen liittyvät suunnitelmat, muistiinpanot ja mallinnukset. En halua printata mitään turhaan. Kaiken voi yhtä hyvin lukea läppärin ruudulta.
Läppärilläni on teoksen lavasteluonnoksista tehty 3D-malli, johon suunnittelen valot ja efektit. Malli on tehokas. Sen avulla tiedän, miltä teos tulee näyttämään ja miten sen valot tulee asemoida jo ennen kuin mitään on fyysisesti rakennettu lavalle.
Mitä ominaisuuksia työsi vaatii?
Ennen kaikkea paineensietokykyä. Näyttämöharjoituksen aikana korvanapissani voi puhua kolme ihmistä samanaikaisesti ja vieressäni vielä neljäs jotain muuta. Niissä tilanteissa ei saa hätiköidä, vaan pitää osata arvioida kenelle vastata ensimmäisenä ja mihin tilanteeseen tarttua viimeisenä.
Pitää olla myös hyvät vuorovaikutustaidot, sillä tämä työ on suurelta osin ideoiden jakamista. Omat ajatukset pitää osata tuoda esiin ymmärrettävästi, mutta kuunteleminen on vieläkin tärkeämpi taito. Kirkasta viestintää tarvitaan myös silloin, kun yllättäviin tilanteisiin pitää reagoida nopeasti.
Mikä työssäsi on haastavinta?
Stressaavimmat hetket liittyvät uuden teoksen luomiseen ja näyttämölle tuomiseen. Ensi-iltoihin liittyy paljon toiveita ja mielipiteitä; ohjaajalla, koreografilla, valaistus-, lavastus- ja pukusuunnittelijalla on kaikilla omat näkemyksensä kokonaisuudesta.
Haastavaa on myös ajanhallinta. Näyttämöharjoituksissa tekniikka harjoittelee teoksen vaihdot ja tapahtumat samaan aikaan esiintyjien kanssa. Silloin pitää ratkoa monia kysymyksiä nopeasti. Meillä on aina kiire, emme koskaan voi tehdä ihan sitä mitä haluaisimme. Valmista täytyy olla tietyllä kellonlyömällä, sillä valojen lisäksi näyttämölle rakennetaan paljon muutakin.
Mikä työssäsi on parasta?
Esityksissä saan nauttia samasta lumouksesta kuin katsojat, ja se on todella palkitsevaa. On hienoa nähdä, miten esityksessä asiat menevät juuri kuten on suunniteltu ja rakennettu. Jos yleisö antaa seisovat aplodit, saan minäkin kylmiä väreitä.
Tykkään myös siitä, että teokset vaihtuvat aika tiuhaan. Minulle on tärkeää, että jokainen työpäivä on erilainen. En jaksaisi tehdä kuukausikaupalla vain yhtä ja samaa.
Miten irrottaudut työstä vapaa-ajalla?
Minulla on 5-vuotias poika, jonka kanssa vietän paljon aikaa. Silloin työjutut eivät ehdi pyöriä mielessä.
Toinen tärkeä asia vapaa-ajallani on sähköautoni Tesla. Suhtaudun ympäristöasioihin intohimoisesti ja uskon että juuri teknologian avulla voidaan saada ratkaisu maapallon ongelmiin. Tesla on tässä yksi tiennäyttäjä ja kuulun sen yhteisöön aktiivisesti.
Mikä on lempiteoksesi?
Rigoletto-oopperan lavastus oli napakymppi. Toinen suosikkini on Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas. Se on kaunis kokonaisuus ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se oli ensimmäinen teos, jonka parissa työskentelin täällä aloitettuani.
Käyn katsomassa mieluusti myös ne talon esitykset, jotka eivät ole minun vastuullani. En tuntenut oopperaa tai balettia kovinkaan hyvin ennen tätä työtä, joten minusta on tärkeää sivistää itseäni ja nähdä suuret klassikot. Se, että monien 1800-luvulta peräisin olevien teosten teemat ja tarinat koskettavat nykypäivän katsojia kertoo niiden valtavasta arvosta. On suuri kunnia tehdä töitä tällaisen perinteen parissa.
Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat EMMA SUOMINEN