Pohjoismaisten johtajien kausi
Kansallisbaletin käännekohtia 13
Uuden vuosituhannen alussa Kansallisbaletissa käynnistyi uusi, yli 20 vuotta kestävä kausi pohjoismaisten johtajien luotsaamana. Vuosina 2001–2008 taiteellisena johtajana toimi tanskalainen Dinna Bjørn, 2008–2018 hänen maanmiehensä Kenneth Greve ja 2018–2022 ruotsalainen Madeleine Onne. Greven kauden aikana baletti saavutti pitkään kaivatun tasavertaisen aseman oopperaan nähden.
Uusi johtaja Tanskasta
Pitkä suomalaisjohtajien kausi Kansallisbaletissa katkesi vuonna 2001, kun uudeksi taiteelliseksi johtajaksi valittiin tanskalainen Dinna Bjørn, joka oli toiminut yli kymmenen vuoden ajan Norjan kansallisbaletin johtajana Oslossa. Työskennellessään Tanskan kuninkaallisen baletin tanssijana Bjørn oli tutustunut Tanskassa merkittävässä asemassa oleviin August Bournonvillen teoksiin ja tekniikkaan, ja myöhemmin hänestä tuli kansainvälisesti arvostettu Bournonville-tekniikan opettaja, harjoittaja ja luennoitsija. Bjørnin kaudella Kansallisbaletin ohjelmistossa nähtiin kuitenkin vain yksi Bournonvillen baletti, Napoli.
Bjørnin kaudella ohjelmiston rakenne noudatti jo aiemmin vakiintunutta linjaa: koko illan klassisen baletin teosten rinnalla nähtiin vuosittain yleensä yksi kolmen nykytanssiteoksen ilta päänäyttämöllä sekä pienimuotoisempia tuotantoja Alminsalissa. Kautensa alkupuolella 2002 Bjørn toi ohjelmistoon Toer van Schaykin ja Wayne Eaglingin toteutuksen Pähkinänsärkijästä ja Hiirikuninkaasta, ja se muodostui valtavaksi hitiksi, joka on säilynyt ohjelmistossa jo 20 vuoden ajan loppuunmyytynä lähes joka joulu. Toinen edelleen ohjelmistossa oleva Bjørnin kauden klassikko on Javier Torresin versio baletista Prinsessa Ruusunen vuodelta 2008.
Klassikoiden lisäksi ohjelmistossa nähtiin teoksia maailman huippukoreografeilta kuten John Neumeierilta, Jiří Kyliánilta, George Balanchinelta ja Alexei Ratmanskylta. Ratmanskyn Anna Kareninasta tuli pitkäaikainen teos Kansallisbaletin repertuaariin. Niin päänäyttämöllä kuin Alminsalissa nähtiin myös useiden kotimaisten koreografien teoksia, kärjessä kansainvälistäkin mainetta niittäneet Jorma Elo ja Tero Saarinen.
Bjørnin aikana nuorten tanssijoiden joukosta kohosivat esimerkiksi Salla ja Jaakko Eerola, Anu Viheriäranta sekä Jani Talo. Maailmalta ryhmään oli kiinnitetty muun muassa monia päärooleja tanssineet Nicholas Ziegler, Stanislav Beljajevski, Petia Ilieva, Eun-Ji Ha, Carolina Agüero ja Dario Franconi.
Baletti ja ooppera samalle viivalle
Baletin alisteinen asema oopperaan nähden oli ollut tavanomaista taidemuodon syntyajoista saakka, sillä baletti oli pitkälti syntynyt oopperaa tukevaksi ohjelmistoksi. Tämä näkyi vielä 2000-luvullakin myös Suomessa, vaikka baletin toiminta oli eriytynyt oopperasta täysin, eikä baletin tanssijoita käytetty enää oopperaesityksissä kuin muutamissa poikkeustapauksissa. Baletin alisteinen asema oli näkynyt vuosikymmenten aikana muun muassa tanssijoiden alhaisempana palkkana ja huonompina työehtoina laulajiin nähden sekä baletinjohtajan asemassa oopperanjohtajan alaisuudessa.
Jo Doris Laine tavoitteli omalla johtajakaudellaan baletille itsenäistä asemaa, mutta sen jäädessä toteutumatta Laine päätti luopua johtajan paikastaan ja siirtyi Berliinin Komische Operin baletin johtajaksi. Myös Dinna Bjørn koki baletin alisteisen aseman haasteena, sillä oopperalla ja baletilla oli yhteinen budjetti, ja rahankäytöstä päätti viime kädessä pääjohtajana ja samalla oopperan taiteellisena johtajana toiminut Erkki Korhonen.
Bjørnin kauden lopulla vuonna 2007 Oopperan vaikea taloudellinen tilanne johti uudistuksiin, joilla oli suuri merkitys myös baletin asemaan. Talon uudeksi pääjohtajaksi nimitettiin oopperamaailman ulkopuolelta tullut Päivi Kärkkäinen, jonka alaisuudessa olivat tasavertaisina oopperan ja baletin taiteelliset johtajat. Näin baletti nousi lopulta itsenäiseen asemaan niin taloudellisesti kuin ohjelmiston ja henkilöstönkin osalta. Uusi johtoryhmä täydentyi seuraavana vuonna, kun baletin uutena taiteellisena johtajana aloitti Kenneth Greve.
Greve jatkoi vielä pyrkimyksiä oopperan ja baletin aseman tasavertaistamiseksi nostamalla keskusteluun laitoksen nimen. Tähän saakka baletti oli ollut osa Suomalaista Oopperaa ja Suomen kansallisoopperaa, ja vaikka 1970-luvulta saakka oli puhuttu Kansallisbaletista, oli se edelleen Kansallisoopperan osa. Vuonna 2015 laitoksen virallinen nimi muutettiin Suomen kansallisoopperaksi ja -baletiksi, jonka sisällä Kansallisooppera ja Kansallisbaletti toimivat tasavertaisina. Ooppera oli lopulta virallisestikin Ooppera ja Baletti.
Kansallisbaletin sisällä tanssijoiden nimityksistä ensi- ja solistitanssijoiksi oli luovuttu 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Useimmat tanssijat kokivat järjestelmän tasa-arvoiseksi, mutta jo Dinna Bjørn näki tilanteen haastavaksi, kun esimerkiksi vierailevat koreografit eivät voineet hahmottaa, ketkä olivat ryhmän keskeisimpiä tanssijoita. Ansioituneimmat tanssijat eivät myöskään voineet kansainväliseen tapaan käyttää itsestään ensi- tai solistitanssijan nimitystä.
Kenneth Greve palautti nimitykset myös Kansallisbalettiin, kun Minna Tervamäki nimitettiin tähtitanssijaksi 2009. Hänen lisäkseen tähtitanssijoiksi nimitettiin Petia Ilieva, Jaakko Eerola, Salla Eerola, Nicholas Ziegler, Samuli Poutanen, Eun-Ji Ha, Michal Krčmář, Tiina Myllymäki ja Sergei Popov. Uuden käytännön mukaan Kansallisbaletissa nimitettiin tähti-, ensi- ja solistitanssijoita, mutta Madeleine Onnen johtajakaudella tähtitanssijanimityksistä luovuttiin ja solistitanssijoiden luokka jaettiin ensimmäisiin ja toisiin solisteihin.
Balettispektaakkelit menestyvät
Bjørnin seuraajaksi valittiin toinen tanskalainen, Tanskan kuninkaallisessa baletissa balettimestarina toiminut Kenneth Greve. Hän oli monin tavoin edeltäjänsä vastakohta, sillä Bjørnin pitkän johtajakokemuksen sijaan Greve toimi baletinjohtajana ensimmäistä kertaa. Kun Bjørn toi ohjelmistoon muiden koreografien teoksia, Greve loi itse koko joukon ensi-iltoja Kansallisbaletille. Energinen Greve haki baletille aktiivisesti myös uusia toimintamuotoja ja näkyvyyttä erilaisissa tapahtumissa.
Kenneth Greven kaudella ohjelmiston suosikeiksi nousivat hänen omat teoksensa, joissa usein yhdisteltiin myös elementtejä perinteisten balettiesitysten ulkopuolelta. Esimerkiksi Lumikuningattaressa mukana oli kertojana toimiva isoäiti, jota esittivät tähtitanssija Minna Tervamäen rinnalla useat Suomen kärkikaartin näyttelijöistä. Kalevalanmaassa puolestaan näyttämöllä nähtiin niin kansanmusiikkiyhtye Värttinä, harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen kuin Kansallisoopperan kuorokin. Greven omista teoksista Lumikuningatar ja Pieni merenneito pohjautuivat hänen maanmiehensä H. C. Andersenin tarinoihin, Joutsenlampi ja Scheherazade olivat uusia tulkintoja perinteisistä baleteista. Kalevalanmaa oli uudenlainen kooste kohtauksia Suomen historiasta suomalaisen musiikin siivin, ja Muumipeikko ja taikurin hattu toteutettiin lyhyeksi perhebaletiksi Japanin kiertuetta silmällä pitäen. Useisiin Greven teoksiin musiikin sävelsi Tuomas Kantelinen.
2010-luvulla ohjelmistoon tuotiin aiempaa enemmän muissa taloissa tehtyjä teoksia, joiden puvut ja lavasteet vuokrattiin Kansallisbalettiin. Näin ohjelmistoon saatiin aiempaa enemmän ensi-iltoja kuormittamatta työpajoja niin suurella työmäärällä kuin tekemällä kokonaan uudet lavasteet ja puvut. Teosten vuokraaminen toi paremmat mahdollisuudet esittää teoksia kohtuukustannuksin vain yhden lyhyen kauden ajan.
Greven omien teosten lisäksi nähtiin uusia tarinallisia baletteja, kuten Javier Torresin Kaunotar ja hirviö sekä Jorma Elon Kesäyön unelma ja Liisa Ihmemaassa. Uusia tulkintoja perinteisistä aiheista olivat mm. Terence Kohlerin Tuhkimo – traaginen kertomus ja Natália Horečnán Romeo ja Julia. Uusina koreografivieraina olivat muun muassa Nicolo Fonte, Jacopo Godani, Nacho Duato ja Alexander Ekman.
Muutoksen tuulia
Kenneth Greven kauden lähestyessä loppuaan 2018 yhteiskunnallinen keskustelu häirinnästä nousi pinnalle maailmanlaajuisesti. Viihdealalta alkanut keskustelu levisi nopeasti koko kulttuurin saralle, ja myös baletin perinteisissä toimintatavoissa nähtiin ongelmia ympäri maailman. Kansallisbaletin tanssijat toivat esille kokemuksiaan epäasiallisesta käytöksestä, minkä seurauksena Greve vapautettiin esimiestehtävistään jo muutamaa kuukautta ennen johtajakautensa loppua.
Kansallisbaletin uutena taiteellisena johtajana aloitti pitkän johtajakokemuksen omaava ruotsalainen Madeleine Onne, joka oli aiemmin toiminut Tukholman kuninkaallisen baletin ja Hongkongin baletin johtajana. Edeltäjästään poiketen Onne ei itse toiminut koreografina vaan keskittyi ryhmän johtamiseen ja ohjelmistosuunnitteluun. Tultuaan valituksi tehtävään hän linjasi suunnitelmiaan niin, että klassinen baletti on ryhmän keskiössä ja nykykoreografien valinnassa painottuvat klassisen baletin tekniikkaa käyttävät koreografit. Onnen kauden alussa teokset olivat vielä edellisen johtajan valitsemia, mutta hänen kautensa päästessä kunnolla käyntiin koronaviruspandemia katkaisi esitystoiminnan. Onnen kautta sävyttivätkin vahvasti pandemian aiheuttamat esityskatkot, rajoitetut katsomokoot ja lykkääntyneet ensi-illat – mutta samalla myös valmistautuminen Kansallisbaletin satavuotisjuhlavuoteen.
Madeleine Onne toi ohjelmistoon juhlavuotta silmällä pitäen David McAllisterin uuden toteutuksen Joutsenlammesta, teoksesta, joka sata vuotta aiemmin aloitti Kansallisbaletin tarinan. Kantaesityksenä nähtiin perinteisen balettiaiheiston ulkopuolelta kauhuteemainen Val Caniparolin koreografia Jekyll & Hyde, ja juhlavuonna ensi-iltansa saa Jorma Elon Sibelius. Nykytanssia nähtiin kolmen teoksen Tripla-illoissa, joista juhlavuoden Triplan ohjelmistossa on kolmen kotimaisen koreografin, Johanna Nuutisen, Tero Saarisen ja Kenneth Kvarnströmin kantaesitysteokset. Onne toi ohjelmistoon terveisiä myös kotimaastaan, kun Suomen ensi-iltansa sai Onnen Tukholman kuninkaalliselle baletille aiemmin tilaama Pär Isbergin Peppi Pitkätossu.
Kohti toista vuosisataa
Keväällä 2021 Madeleine Onne ilmoitti, ettei hän käytä johtajasopimukseensa liittyvää jatko-optiota. Hänen seuraajakseen valittiin Meksikosta kotoisin oleva, pitkän uran Helsingissä Kansallisbaletin ja Kaupunginteatterin tanssiryhmän tanssijana tehnyt Javier Torres. Hänet tunnetaan myös koreografina, joka on toteuttanut Kansallisbaletille koko illan teokset Prinsessa Ruusunen sekä Kaunotar ja Hirviö. Javier Torres aloittaa tehtävässä elokuussa 2022.
Teksti JUSSI ILTANEN
Kuvat SUOMEN KANSALLISOOPPERAN JA -BALETIN KUVA-ARKISTO (Heikki Tuuli, Mirka Kleemola, Stefan Bremer)
Kirjallisuutta
Laakkonen ym. (toim.): Se alkoi joutsenesta. Sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa (Karisto 2021)
Suomen Kansallisbaletti 75 vuotta (Suomen Kansallisbaletti 1997)
Muita lähteitä
Suomen kansallisoopperan ja -baletin arkisto
Helsingin Sanomat 10.10.2017
Oopperasanomat 2/2001, 2/2008
Ohjelmistoa ja tanssijoita 2001–2021
