Esittelyssä klassikot: Taikahuilu
Mikä on oopperaklassikko?
Klassikko on yleisesti erinomaisena pidetty teos. Se tuntuu ajankohtaiselta ja samaistuttavalta riippumatta siitä, missä ja milloin sitä esitetään. Oopperaklassikoiden teemat käsittelevät ihmisyyden suuria kysymyksiä: elämää, kuolemaa, rakkautta, petosta, hyvää ja pahaa. Mestarillisimmat teokset ovat myös antaneet vaikutteita myöhemmin syntyneisiin oopperoihin.
Oopperatalossa esitetään jokaisella ohjelmistokaudella klassikkoteoksia ja niiden uusia tulkintoja. Tässä artikkelissa kerromme, miksi Mozartin Taikahuilu on klassikko.
W. A. Mozart: Taikahuilu
Taikahuilun säveltämistä aloittaessaan Wolfgang Amadeus Mozart oli taitojensa huipulla. Hän oli tuottelias säveltäjä, joka oli 35 vuoden ikäänsä mennessä säveltänyt kymmenittäin sinfonioita, pianokonserttoja ja muita konserttoja, kamarimusiikkia, kirkkomusiikkia sekä oopperoita. Taikahuilu syntyi vain muutamassa kuukaudessa muiden töiden ohella. Ooppera valmistui syyskuun lopussa ja vain kaksi päivää myöhemmin Mozart johti kantaesityksen Theater an der Wiedenissä. Oopperasta tuli välittömästi menestys, mutta Mozart ehti nauttia Taikahuilun suosiosta vain hetken, sillä hän kuoli joulukuussa 1791.
Taikahuilua säveltäessään Mozart ei tiennyt sen jäävän hänen testamentikseen oopperataiteelle. Sellaiseksi se kuitenkin sopi erinomaisesti, sillä Mozart käytti siihen kaiken osaamisensa oopperan eri alueilta. Taikahuilussa onkin sekä koomisen että vakavan oopperan piirteitä. Myös teksti, johon Mozart ilmeisesti itse vaikutti, yhdistää kiehtovasti suuren joukon erilaisia aikansa aatevirtauksia. Lähtökohtana Mozartilla ja libretisti Emanuel Schikanederilla tosin saattoi olla vain tehdä hauskaa, yllättäviä käänteitä ja näyttäviä efektejä tarjoavaa musiikkiteatteria.
Kuvassa Tamara Lund ja Jorma Hynninen Papagenana ja Papagenona vuonna 1970.
Taikahuilun juoni pähkinänkuoressa
Prinssi Tamino pakenee jättiläiskäärmettä. Viime hetkellä Yön kuningattaren kolme naista pelastavat hänet. Kun Tamino tulee tajuihinsa, hän näkee ensimmäiseksi linnustaja Papagenon. Yön kuningatar antaa Taminolle ja Papagenolle tehtäväksi pelastaa hänen tyttärensä Pamina, jonka Sarastro on kaapannut. Heille annetaan turvaksi taikahuilu ja taikakellot. Papageno onnistuu pelastamaan Paminan Monostatoksen kynsistä mutta heidät vangitaan. Papagenon taikakellot tekevät kuitenkin Monostatoksen ja hänen kätyrinsä vaarattomiksi.
Tamino kohtaa ylipapin, ja selviää, ettei Sarastro olekaan todellinen roisto. Päästäkseen osaksi Sarastron veljeskuntaa Taminon täytyy läpäistä sarja kokeita. Hänen täytyy pysyä hiljaa, jolloin Pamina luulee Taminon hylänneen hänet. Epätoivoisena hän aikoo surmata itsensä, mutta kolme poikaa estävät häntä. He vakuuttavat, että Tamino rakastaa häntä edelleen.
Auringon noustessa Yön kuningattaren mahti murtuu, ja sekä Papageno ja Papagena että Tamino ja Pamina saavat toisensa.
Ikimuistoinen musiikki, ajaton tarina
Taikahuilun klassikkoaseman ja elinvoimaisuuden on ennen kaikkea taannut sen korkealuokkainen musiikki, jossa on useita mieleenpainuvia numeroita. Papagenon ensimmäinen numero on tarttuva kuin kansanlaulu, Taminon aaria, jossa hän katsoo Paminan kuvaa, on tunteikkuudessaan vetoava. Mukana on myös muun muassa hauskoja yhtyekohtauksia, koskettavia aarioita sekä juhlallisen ylevää musiikkia. Oopperan kuuluisin numero on kiistämättä Yön kuningattaren aaria, joka on korkeine f-sävelineen vaativa taidonnäyte ja kuvastaa samalla mainiosti esittäjänsä raivoisaa kostonhalua.
Taikahuilun suosion on varmistanut musiikin lisäksi myös ajaton tarina. Peruskuvio pelastustehtävän saavasta sankarista ja hänen apulaisestaan on tuttu niin ikivanhoista saduista kuin nykyajan televisiosarjoistakin. Siksi oopperan tapahtumat voi sijoittaa luontevasti mihin aikaan tahansa. Toisaalta Taikahuilua on kritisoitu niin epäloogiseksi, että tekijöiden on muun muassa arveltu muuttaneen oopperan tarinaa kesken kaiken. Oopperan tapahtumat kuitenkin mukailevat arkaaista sankaritarun rakennetta, joten on myös todennäköistä, että Taikahuilu kirjoitettiin alun perinkin sellaiseksi kuin mitä se nyt on. Ooppera, joka näyttää päältäpäin viattomalta mielikuvituksellisen sadun ja hupaisan kansannäytelmän yhdistelmältä, onkin todellisuudessa loputtoman rikas kuvaus ihmisen vaelluksesta ja kehityksestä.
vapaamuurariooppera?
Mozart ja Schikaneder ottivat aineksia Taikahuilun tarinaan ja tapahtumiin lukuisista eri lähteistä. Oopperan moniselitteisessä tarinassa onkin viittauksia muun muassa muinaisen Egyptin ja antiikin ajan myytteihin, mutta ennen kaikkea oopperan katsotaan liittyvän vapaamuurariaatteeseen. Sekä Mozart että Schikaneder olivat vapaamuurareita, ja Mozartin tiedetään säveltäneen useita teoksia järjestön rituaaleihin.
Taikahuilu on liitetty vapaamuurariaatteeseen muun muassa sen sisältämän lukusymboliikan vuoksi. Wienissä vapaamuurarien istunnot avattiin kolmella koputuksella, ja sama luku on oopperassa keskeinen: ooppera alkaa kolmella soinnulla, naisia ja poikia on kolme, Yön kuningatar ilmaantuu kolme kertaa ja Tamino soittaa huilua kolmesti. Lisäksi ooppera alkaa ja päättyy sävellajissa Es-duuri, jossa on kolme alennusmerkkiä.
