Esittelyssä klassikot: La Bohème
mikä on oopperaklassikko?
Klassikko on yleisesti erinomaisena pidetty teos. Se tuntuu ajankohtaiselta ja samaistuttavalta riippumatta siitä, missä ja milloin sitä esitetään. Oopperaklassikoiden teemat käsittelevät ihmisyyden suuria kysymyksiä: elämää, kuolemaa, rakkautta, petosta, hyvää ja pahaa. Mestarillisimmat teokset ovat myös antaneet vaikutteita myöhemmin syntyneisiin oopperoihin.
Oopperatalossa esitetään jokaisella ohjelmistokaudella klassikkoteoksia ja niiden uusia tulkintoja. Tässä artikkelissa tutustutaan tarkemmin Puccinin klassikkoon La Bohème.
Giacomo Puccini: La Bohème
Italialainen Giacomo Puccini (1858–1924) on maailman kuuluisimpia oopperasäveltäjiä. Hänen kynästään on syntynyt oopperakirjallisuuden suuria klassikoita, kuten La Bohème, Tosca, Madama Butterfly ja Turandot. Puccinin mestarilliset oopperat innostavat tekijöitä aina uudelleen. Myös yleisö rakastaa niitä. Suurimmassa osassa maailman oopperataloja Puccinin teoksia esitetään aina täysille katsomoille.
La Bohèmen juoni pähkinänkuoressa
La Bohème kertoo nuorten pariisilaisten taiteilijoiden elämästä. He ovat nälkäisiä, kylmissään ja hurjan köyhiä. Runoilija Rodolfo kohtaa joulun alla Mimìn, joka on kuolemansairas. Rakkaus roihahtaa, mutta lopulta kuolema voittaa taistelun.
Vaikka useissa klassikko-oopperoissa kuolema tarkoittaa murhia ja juonitteluita, La Bohèmessa tragedian tuo köyhyys ja sairaus. Tarinassa on tietenkin myös mustasukkaisuutta, eroja ja rakkaudessa riutumista – täydellisiä aineksia sydämeen käyville melodioille.
Oopperan synty ja tausta
Oopperan taustalla on Henri Murgerin romaani Scènes de la vie de Bohème ja siitä tehty näytelmä La vie de Bohème. Niiden pohjalta libreton eli oopperan tekstit kirjoittivat Giuseppe Giacosa ja Luigi Illica. Libretistiparilla oli työnjako, jonka mukaan Illica teki proosaluonnokset ja Giacosa riimitteli tekstin laulettavaan muotoon.
Puccini sävelsi La Bohèmen vuonna 1895. Hänellä oli usein vaikeuksia sopivan aiheen löytämisessä ja siksi hänen tuotantonsa jäi suhteellisen suppeaksi. La Bohèmen kohdalla säveltäjää innostava aihe löytyi kuitenkin helposti. Puccini halusi, että teoksessa olisi ”niin paljon laulua, niin paljon melodiaa kuin mahdollista”. Oopperan ensi-ilta oli Torinossa 1.2.1896.
Tunteita vilpittömästi kuvaavasta La Bohèmesta tuli vuosien myötä menestys kaikkialla maailmassa. Myös Kansallisoopperassa se on ollut vuoden 1918 ensiesityksestä alkaen yleisön suuri suosikki. Esityksiä on kertynyt jo yli 300.
kuuluisa aaria
La Bohème on kauttaaltaan valtavan taitavasti sävelletty. Kauniit melodiat seuraavat toisiaan ja kuvaavat meille kaikille tuttuja tunteita samaistuttavasti. Puhutteleva musiikki etenee tarinan kanssa loogisesti. Mustasukkaisuus, rakastuminen, hauskanpito ja nälkä kuuluvat orkesterin ja laulajien soinneissa.
Useissa klassikko-oopperoissa on erityisen kuuluisia aarioita tai duettoja, joita lainataan mm. elokuviin ja mainoksiin. La Bohèmessa yksittäistä kuuluisaa kohtausta ei ole. Oopperan tunnetuin laulu on Rodolfon aaria Che gelida manina, joka ei kuitenkaan tartu korvaan samalla tavalla kuin vaikkapa Nessun dorma Puccinin oopperasta Turandot.
kiinnostava anekdootti
Koska La Bohèmessa ei ole verenhimoista dramatiikkaa tai yksittäistä hittikappaletta, oopperaa pidettiin alkuun vaisuna. Ensi-illan arvostelijoiden mielestä Puccini oli suorastaan alittanut itsensä. La Stampa -lehden kritiikki ensi-illasta on suorastaan jäänyt historiaan. Harvoin arvostelija nimittäin onnistuu ennustamaan teoksen merkityksen yhtä väärin: ”La Bohème, joka ei tuota suurta vaikutusta katsojan mielessä, ei tule jättämään merkittävää jälkeä oopperamme historiaan.”
Mutta kuinka kävikään, yleisö otti nuoret boheemit omakseen ja palaa Rodolfon ja Mimìn rakkaustarinaan aina uudelleen.
