Siirry sisältöön
Kokonaiskesto 45 min
5 esitystä
13.4.2016 – 15.4.2016
Oopperat
Alminsali
liput
7-9 €
Esityskieli suomi
Kuule, minä sävellän! -nuori säveltäjä

Nuorten käsissä syntynyt ooppera

Kuule, minä sävellän! -hanke on johdattanut jo lähes 100 lasta ja nuorta säveltämisen pariin. Vuonna 2016 nähtiin ensi kertaa kokonainen ooppera, jonka sävelsi yhteisvoimin 14 suomalais- ja yhdysvaltalaisnuorta. 

 

Kuule, minä sävellän!

Tilaa omalle visiolle

Kuule, minä sävellän! -hankkeessa lapset ja nuoret säveltävät ammattisäveltäjien johdolla ammattisoittajista kootulle orkesterille. Hankkeen lähtökohtana on antaa tilaa lasten ja nuorten omille visioille. Ammattilaiset auttavat vain sävellysteknisissä asioissa. Lasten ja nuorten sävellyksiä on esitetty jo 12 konsertissa vuodesta 2011 lähtien. Vuonna 2016 nähtiin ensi kertaa kokonainen ooppera, jonka sävelsi yhteisvoimin 14 suomalais- ja yhdysvaltalaisnuorta.

Aikalisä-oopperan tarina ja teemat nousivat nuorten omasta kokemusmaailmasta. Nuoren pojan kasvutarinassa Joel kipuilee erilaisuuden ja yksinäisyyden kokemusten kanssa. Äiti on kuollut ja yksinhuoltajaisä tahtoo pojastaan jääkiekkoilijaa – voiko oma tie löytyä lätkä- vai sittenkin graffitijengistä? Koko libreton voit lukea tästä.

Lue Virva Immosen kokemuksista nuorten ohjaajana Sibelius-Akatemian blogista.

Kuule, minä sävellän! pohjautuu New Yorkin filharmonikkojen Very Young Composers -koulutusohjelmaan. Hankkeessa mukana ovat Kansallisooppera, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri ja Musiikkitalo.

Työryhmä

Sävellystyön ohjaus
Olli Kortekangas
Riikka Talvitie

Valaistussuunnittelu
Vesa Pohjolainen

Libreton ohjaus
Jemina Sillanpää
Juhani Koivisto

Lavastus- ja pukusuunnittelun ohjaus
Taina Relander

Esityksen ohjaus
Jere Erkkilä

Sävellysohjaajat
Juha Aalto-Setälä,
Jussi Hongisto,
Virva Immonen,
Aili Järvelä
ja Riku Vartiainen,
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia,
musiikkikasvatuksen aineryhmä

Nuoret säveltäjät

Amanda Ernesaks, Sebastian Gonzales (USA), Viivi Helisalo, Onni Joutsenvirta, Jemina Manssila, Eero-Pekka Salervo, Leon Schnabel, Elsi Sloan, Vilma Soini, Cassandra Stevens (USA), Emma Tom (USA), Jaakko Tuohino, Elijah Valongo (USA) ja Wäinö Vänskä

Lavalla

Sopraano
Saara Kiiveri

Tenori
Jarno Lehtola

Baritoni
Sampo Haapaniemi

Tapiolan lukion kamarikuoro
Tuula Tikkasen johdolla

Kuule-ensemble

Esitykset ja liput

45 min
5 esitystä
13.4.2016 – 15.4.2016
Oopperat
Alminsali
liput
7-9 €
Esityskieli suomi
ke 13.4.2016
klo 18:00
to 14.4.2016
klo 15:00
to 14.4.2016
klo 18:00
pe 15.4.2016
klo 14:00
pe 15.4.2016
klo 18:00