Siirry sisältöön
Kokonaiskesto 1 h 15 min
ei väliaikaa
4 esitystä
8.9.2020 – 12.9.2020
Vierailevat esitykset
Alminsali
Esityskieli suomi
Tekstitys suomeksi ja englanniksi

Teosto-palkittu ooppera palaa näyttämölle

Miksi Jumala käskee tappamaan?

Autuus-oopperan aiheita ovat uskonnollinen väkivalta, yksilön ja yhteisön välinen suhde, syrjäytyminen ja mielen hauraus. Teoksen taustalla on tositarina Kangaslammilta keväältä 1881, mutta Autuuden tapahtumat liikkuvat useammalla aikatasolla, ja myös musiikillisesti ja visuaalisesti teos on monikerroksinen. Soiva kokonaisuus syntyy yhdessä videomateriaalien, lavalla olevien solistien, kuoron sekä soitinyhtyeen kanssa.

Autuus kantaesitettiin Helsingin juhlaviikoilla 2015 ja se voitti Teosto-palkinnon vuonna 2016. Palkintoperusteluissa todettiin muun muassa seuraavaa: ”Vaatii kuulijaltaan antautumista, mutta kuuntelukokemuksen puhdistavuus palkitsee. Mestarillinen sävellys ja sitä saumattomasti tukevat tekstinkappaleet tuovat synkkyyden alta esiin värejä ja vivahteita.”

liput_piktogrammi_musta

ESITYSTEN LIPUT TULEVAT MYYNTIIN PE 7.8. KLO 12

Tilaamalla uutiskirjeemme saat sähköpostiisi muistutuksen myynnin aloituksesta. 

Esitykset ja liput

1 h 15 min
ei väliaikaa
4 esitystä
8.9.2020 – 12.9.2020
Vierailevat esitykset
Alminsali
Esityskieli suomi
Tekstitys suomeksi ja englanniksi
ti 8.9.2020
klo 19:00
Alminsali
Tulossa myyntiin
ke 9.9.2020
klo 19:00
Alminsali
Tulossa myyntiin
pe 11.9.2020
klo 19:00
Alminsali
Tulossa myyntiin
la 12.9.2020
klo 19:00
Alminsali
Tulossa myyntiin

Autuuden esitys 8.9. on kenraaliharjoitus, jonka liput maksavat 10 €. Muiden esitysten liput maksavat 45 €.

”Musiikki on kuvaamiseen liian abstraktia. Se tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden käsitellä merkityksellisellä tavalla hyvin monimutkaisia asioita. Väkivalta on ongelma, joka vaatii käsittelemistä. Siihen ei välttämättä ole olemassa ratkaisua,  mutta väitän, että aiheen käsitteleminen lisää ymmärrystämme.”

– Antti Auvinen

Traileri

Juoni

Prologi

Prologi kertoo ulkoiset faktat: mitä tapahtui Kangaslammilla 12.4.1881.

Näytös I: Kohtu

Kaksi pappia, Arndt ja Oskar, keskustelevat. He puhuvat uskosta, veljeydestä ja toisen kohtaamisen vaikeudesta. Kuoro pohjustaa ja kommentoi veljesten keskustelua.

Näytös II: Yö

Oskar nukkuu. Kuoro laulaa painajaisen. Oskar herää siihen ja herättää vaimonsakin. Oskar ja vaimo keskustelevat suhteestaan. Ja yksinäisyydestä ja arjesta, joka tuntuu unelta.

Näytös III: Murha

Oskar ja Arndt kohtaavat ilman sanoja. He tanssivat. Etsivät lohtua, leikkiä, lempeyttä ja yhteisymmärrystä. Löytävätkin. Löytävät myös vihaa, kateutta, pelkoa ja häpeää. Samaan aikaan videolla psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma vastaa kysymyksiin väkivaltarikollisuudesta ja siitä mikä väkivaltaisissa tarinoissa meitä kiinnostaa.

Näytös IV: Autuus

Oskar on syytettynä veljesmurhasta. Kuoro on syyttäjä. Oskar käy vuoropuhelua syyttäjän kanssa. Myös Arndt osallistuu keskusteluun, haudan takaa. Oskar tekee mielikuvissaan sovinnon veljensä kanssa.

”Kirkuvasti, huutavasti ja murisevasti jyskyttävä psykomusiikki ei räjähdä käsiin, sillä Auvinen on organisoinut ja jäsennellyt polyrytmisen raivon ja kauhun taiturillisen tarkasti.”

– Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat

Tekijät

Musiikki: Antti Auvinen
Libretto: Harry Salmenniemi
Ohjaaja: Teemu Mäki
Valosuunnittelu: Vesa Pohjolainen

Helsingin kamarikuoro
defunensemble

Nils Schweckendiek, kapellimestari
Mirjam Solomon, sopraano
Jarno Lehtola, tenori
Sampo Haapaniemi, baritoni

Elektroniikan suunnittelu ja toteutus: Antti Auvinen, Timo Kurkikangas, Josue Moreno, Joshua Hey, Davis Ozolins ja Sebastian Dumitrescu. Teoksen elektroniikan suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian osaston (MuTe) kanssa.

AV-tuotanto: Antti Auvinen (sävellys , videomanipulaatiot & editointi),  Teemu Mäki (ohjaus & editointi), Jarmo Kiuru (kuvaus & värimääritys), Anton Verho (valaisu),  Anna Antsalo (kuvaus ja äänitys – Hannu Lauerman haastattelu), Timo Kurkikangas (äänitys), Anders Pohjola (äänitys), Veera Vallinkoski (äänitys) SDI Media Finland (tekstitys ja käännökset), Juho Laitinen (sello)

Tuotanto: Antti Auvinen, Helsingin kamarikuoro & defunensemble

Tilaa tarjoilut esityksen yhteyteen

Afternoon Tea

Kauden makeat ja suolaiset

Mitä saisi olla? Valitse kauden monipuolisesta menusta omat suosikkisi. Herkkujen lisääminen ostoskoriin sujuu uudessa verkkokaupassamme näppärästi lippujen oston yhteydessä.

Huomioithan, ettei tässä esityksessä ole väliaikaa. Oopperaravintolan tarjoiluista pääset nauttimaan ennen esitystä.

Huomioithan, että verkkokaupassa tehdyille tilauksille emme voi taata tiettyä pöytää. Saatamme kattaa useamman seurueen samaan pöytään. Pöytä voi olla myös pystypöytä, jonka ääressä tarjoiluista nautitaan seisten.