Siirry sisältöön

Me haluamme varmistaa, että suomalainen ooppera- ja balettitaide kukoistaa myös tulevaisuudessa. Siksi meillä on erilaisia rahastoja, joista jaetaan vuosittain apurahoja ja stipendejä niin taiteilijoille kuin muille Oopperan ja Baletin ammattilaisille.

Haluatko olla mukana rakentamassa oopperan ja baletin tulevaisuutta? Lue lisää rahastoistamme ja ryhdy taidemesenaatiksi: oopperabaletti.fi/lahjoita.

Maria Mannermaa, sopraano

Aloitin klassisen laulun opiskelun 18-vuotiaana. Pian laulaminen alkoi kiinnostaa siinä määrin, että urahaaveet eläinlääkärin ammatista jäivät. Pitkäjänteinen opiskelu kannatti, sillä tällä hetkellä laulan vakituisella kiinnityksellä unelmatyöpaikassa Kansallisoopperassa.

Työ kuoron oopperalaulajana on ihanaa, mutta myös vaativaa. Laulettava ohjelmisto on todella monipuolista, jolloin ammattitaito ja äänenhuollon merkitys korostuvat. Aivan kuin soittimet vaativat huoltoa, myös laulajat tarvitsevat oman instrumenttinsa eli äänen ja kehon jatkuvaa huolenpitoa. Kurssit ja kilpailut antavat lisämotivaatiota oman äänen kehittämiseen. On hienoa saada tukea usein hyvinkin arvokkaille kursseille osallistumiseen. Vuonna 2016 saamallani stipendillä osallistuin mestarikurssille. Samalla reissulla lauloin Kangasniemen laulukilpailussa ja saavutin toisen palkinnon.

Matti Ahteen rahasto 

Minna Linnove-Pulakka, alttoviulisti

Innostuin klassisesta musiikista jo ihan pienenä. Muistan kuinka kuuntelin musiikkia salaa, kun vanhemmat eivät antaneet sen ikäisen käyttää yksin levysoitinta. Aloitin viulunsoiton 8-vuotiaana, ja 16-vuotiaana siirryin alttoviuluun.

Olen saanut apurahaa yksityistunteja varten. Niissä on kyse soittotekniikan huoltamisesta: jos soittaa aina samalla tavalla, soittotaito ei pysy yllä. Oma harjoittelu ja tunneilla käyminen pitävät soiton elävänä. Saa uusia ideoita ja oivalluksia – ai näinkin tätä voi soittaa! Joskus kursseilla myös huomaa muistavansa vanhan asian, jonka oli vuosien varrella unohtanut. Kurssit ikään kuin aktivoivat vanhat taidot.

Alfons Almin rahasto

Emrecan Tanış, tanssija & koreografi

Liityin Kansallisbalettiin vuonna 2010. Olen ollut täällä yhdeksän vuotta, ja tämä on minulle kuin perhe. Minulle tanssiminen ja koreografioiden tekeminen on keino ilmaista itseäni, viestiä ihmisten kanssa sekä ottaa puheeksi minulle tärkeitä asioita. Minusta on ihanaa jakaa itselleni koskettavia tarinoita ja löytää yhteys yleisön kanssa – sekä tanssijana että koreografina.

Sain vastikään apurahan ammattitaitoni kehittämiseen. Aion osallistua ImPulsTanzin kesäkursseille Wienissä. Kursseja on siellä todella laaja valikoima, mikä auttaa minua kehittymään sekä tanssijana että koreografina.

Kenneth Greven rahasto

Pipsa Keski-Hakuni, tarpeistosuunnittelija

Olen koulutukseltani tarpeistonvalmistaja ja filosofian maisteri, pääaineena teatteritiede. Intohimonani on yhdistää käsityöläisyys ja teoreettinen tieto ymmärrystä lisääväksi, käytännönläheiseksi kokonaisuudeksi. Oopperalle tulin töihin 10 vuotta sitten.

Hain apurahaa opiskelujani varten. Olen tekemässä väitöskirjaa Aalto-yliopistoon. Aiheenani on eläimyyden näyttämöllistäminen. Tutkin tarpeiston, lavastuksen ja puvustuksen keinoin näyttämölle tuotua representaatiota eläimestä. Se on mielenkiintoinen aihe, koska eläintutkimus on kehittynyt, ja eläimen roolina nähdään nykyään muukin kuin ihmisen palveleminen. Tutkimus liittyy suoraan työhöni, koska tarpeistossa valmistetaan myös paljon eläinhahmoja. Toivon tutkimuksen laajentavan esittävän taiteen eläinkuvastoa ja kenties osoittavan tietä ihmiskeskeisyydestä hieman eteenpäin.

Oopperan ja baletin tukirahasto

Petri Sarkkila, valaistusoperaattori

Olen ollut Oopperalla töissä 18 vuotta. Toimenkuvaani kuuluu valojen ohjelmointi valaistussuunnittelijan kanssa. Valoissa kiehtoo se, kuinka massiivisen elementin ne muodostavat esityksessä. Ilman valoa ei olisi mitään nähtävää. Paljon tunnelmia voidaan toteuttaa pelkästään valoilla.

Vuonna 2016 hain apurahaa osallistuakseni Las Vegasissa pidettävään kansainväliseen Live Design International -konferenssiin, joka on suunnattu live-tuotannoissa työskenteleville. Kollegoiden tapaamiset ja työpajat olivat opettavaisia. Tapahtumassa näki ja kuuli, kuinka muut lähestyvät eri ongelmia. Samalla pystyi itse puntaroimaan omaa tasoaan ja ammattitaitoaan suhteessa kansainvälisiin kollegoihin. Matkalla heräsi paljon ajatuksia valaistusoperaattorin identiteetin vahvistamisesta. Lisäksi syntyi ideoita siitä, millainen operaattorin rooli voi olla tulevaisuudessa.

Oopperan ja baletin tukirahasto

Erica Back, mezzosopraano

Olen aina laulanut kuoroissa, ja nuorena soitin käyrätorvea. Ooppera ei ollut alusta asti selkeä intohimo. Ajattelin ennemminkin, että minusta tulisi laulupedagogi. Kuulin usein, että ääneni ei riitä, vaan se on liian pieni. Varsinainen herätys tapahtui opiskellessani Ruotsissa. Sain mahdollisuuden esiintyä samassa oopperassa maailmantähti Peter Mattein kanssa, ja siitä aukesi uusi maailma. Ymmärsin, mitä ooppera on ja ihastuin siihen.

Apurahan ansiosta olen päässyt Müncheniin Christiane Ivenin laulutunneille. Hän on opettaja, joka pystyy tarjoamaan minulle juuri sitä, mitä urani tässä vaiheessa tarvitsen. Hän pystyy selittämään asiat niin hyvin. Hänen tuntinsa ovat olleet hyödyllisiä laulutekniikkani kannalta.

Oopperalaulajien rahasto

Samuli Peltonen, soolosellisti

Olen soittanut selloa yli 30 vuotta. Kun isä on sellisti ja äiti pianisti, niin musiikki on ollut tavalla tai toisella mukana läpi elämän. Parhaimmillaan klassinen musiikki säväyttää ja vavahduttaa – siinä ovat kaikenlaiset tunteet läsnä. Oopperatalon kautta mukaan tulevat vielä näyttämö-, valaistus- ja kuorotaide sekä lavasteet ja puvut. Kyse on todella kokonaisvaltaisesta tekemisestä.

Soittimeni on Giovanni Grancino -arvosello vuodelta 1702. Se on todella hienosti rakennettu, ja siinä käytetty puu on erinomaista. Sello on resonoinut jo 300 vuotta samoilla taajuuksilla, jolloin myös puu elävänä aineksena on oppinut soimaan. Ilman Arvosoitinrahaston ja Mandatum Lifen tukea tämän soittaminen olisi ihan mahdotonta, koska eihän tällaisiin soittimiin olisi itsellä varaa.

Sellon mahdollistivat Mandatum Life ja sen ammattimaisille sijoittajille suunnattu sijoitustuote sekä Oopperan ja baletin tukisäätiön Arvosoitinrahasto. 

Viola Länsivuori, balettitanssija

Olen tanssinut niin pitkään kuin muistan, noin 5-vuotiaasta asti. Minun on vaikeaa kuvitella elämää ilman tanssia, ei ole mitään parempaa fiilistä. Viime syksynä aloitin Kansallisbaletin nuorisoryhmässä. Täällä on mahtavaa, mutta myös todella rankkaa.

Olen hakenut apurahaa parina viime vuotena kesäkursseihin sekä koetansseihin ulkomaille. Kehittymisen kannalta ulkomaankokemukset ovat tärkeitä. Maailmalla on niin paljon hyviä ja erilaisia opettajia. Ilman stipendiä en olisi saanut mistään sellaista määrää tietoa ja uusia kokemuksia.

Oopperan ja baletin tukisäätiön yhteinen pääoma sekä tukirahasto

 

Haluatko sinäkin olla rakentamassa oopperan ja baletin tulevaisuutta?

RYHDY TAIDEMESENAATIKSI OSOITTEESSA:

oopperabaletti.fi/lahjoita

KUVAT: JONAS LUNDQVIST