Parsifalissa kohtaavat kristinusko ja buddhalaisuus

Wagner ammensi buddhalaisuudesta

Vaikka Parsifal pohjautuu kristilliseen myyttiin, sen ajatusmaailmassa voi nähdä selviä yhteyksiä myös buddhalaisuuteen. Kansallisoopperan Parsifalin ohjaajan Harry Kupferin mielestä buddhalaisuus on tärkeä osa teosta ja hän on halunnut tuoda sen mukaan ohjaukseen.

Yhteydet eivät ole sattumaa, sillä Wagner oli tutustunut buddhalaisuuteen ja kiinnostuksen jälkiä voi nähdä Parsifalin lisäksi myös Jumalten tuhossa ja Tristanissa ja Isoldessa. Wagnerin perehtyminen intialaisiin uskontoihin alkoi vuonna 1854 hänen innostuttuaan Schopenhauerin kirjasta Die Welt als Wille und Vorstellung. Seuraavana vuonna Wagner luki Adolf Holzmannin kokoelmaa Indische Sagen ja Eugène Burnoufin ranskankielistä buddhalaisuuden historiaa, joka perustui Nepalista Ranskaan tuotuihin mahayana-buddhalaisuutta käsitteleviin teksteihin. Tietoja intialaisista uskonnoista Wagner sai luultavasti myös langoltaan Herman Brockhausilta, joka oli itämaisten kielten professori ja julkaisi kokoelman intialaisia tarinoita.

Voisi sanoa, että missä uskonnosta on tullut keinotekoista, on taiteen pidettävä oikeus pelastaa uskonnon ydin. – R. Wagner

Varhaisia käsityksiään buddhalaisuudesta Wagner selitti vuonna 1855 kirjeessä Franz Lisztille. Hän totesi, että todelliset pyhimykset ovat nähneet kärsimystä ja tunteneet myötätuntoa. He ovat nähneet sen ristiriitaisuuden, mitä elämisen jano aiheuttaa, ja vain sen kieltämisellä saavutetaan vapaus. Wagnerin käsityksen mukaan buddhalaisuudessa ihminen syntyy uudelleen siksi olennoksi, jolle hän on aiheuttanut kärsimystä. Jälleensyntyminen jatkuu, kunnes hän ei enää aiheuta kärsimystä, vaan myötätunnon kautta kieltää itsensä ja elämisen halun.

Uskonnollisten symbolien ja taiteen suhde

Wagner kirjoitti Parsifalin säveltämisen aikaan esseen Religion und Kunst. Sen ensimmäinen lause tarkastelee Parsifalissakin esiintyvää uskonnollisten symbolien ja taiteen suhdetta: ”Voisi sanoa, että missä uskonnosta on tullut keinotekoista, on taiteen pidettävä oikeus pelastaa uskonnon ydin. Taide voi antaa myyttisille symboleille, jotka uskonto halusi meidän käsittävän kirjaimellisessa merkityksessään tosina, niiden kuvaannollisen arvon, ja tunnustaa ihanteellisen esittämisen kautta niiden syvän ja kätketyn totuuden.”

Esseessä tarkastellaan kristillisyyttä ja juutalaisuutta, mutta siinä pohditaan myös buddhalaisuutta. Wagner rinnastaa kirjoituksessa kristinuskon ja buddhalaisuuden katsoessaan molempien opettavan luopumista maailmasta ja sen kärsimyksistä. Wagnerin mukaan molemmat ovat tuoneet uskontoon ”synnin” käsitteen. Wagner kirjoittaa myös, että vain itsekieltäymyksen kautta voidaan päästä olotilaan, jossa kärsimys ei enää ole mahdollista. Sen edellyttämä itsetuntemus taas voidaan saada vain kärsimyksen myötä syntyneen myötätunnon avulla.

”Tietoon voi päästä myötätunnon kautta”

Wagnerin kirjoituksissa näkyy, miten buddhalaisuus 1800-luvulla lännessä ymmärrettiin. Jälleensyntymisen ja siitä vapautumisen logiikka ei buddhalaisuudessa ole mekaaninen eikä jälleensyntyminen perustu syntiin kristillisessä mielessä. Ihmisen tulee tehdä hyviä tekoja ja ne voivat johtaa parempaan elämään syntymiseen, mutta pahan teon seuraukset voivat tulla samassa elämässä tai miljoonan vuoden päästä ja pahan teon seuraukset voivat jakaantua monen seuraavan elämän osalle. Karman laki kuljettaa olentoja olemassaolon kiertokulussa ennalta arvaamattomin tavoin. Wagnerin mainitsema itsensä kieltäminen ei suoranaisesti kuulu buddhalaisuuteen, jonka mukaan ei ole olemassa mitään pysyvää ja muuttumatonta minää. Itsen kieltämisen sijasta pyritään oivaltamaan, että perimmältään itseä ei ole. Myös kärsimys saa buddhalaisuudessa erilaisia merkityksiä kuin kristinuskossa. Buddhalaiselle polulle tultaessa on ymmärrettävä neljä jaloa totuutta kärsimyksestä, mutta buddhalaiseen tiehen kärsimys ei sinänsä kuulu.

Ohjaaja Harry Kupfer pitää merkittävänä buddhalaisena vaikutteena erityisesti myötätunnon keskeisyyttä ja Kundryn jälleensyntymistä. Kupfer myös muistuttaa buddhalaisuuden eroavan kristinuskosta siinä, että ihminen voi vapauttaa itsensä. Näin ollen pelkkä usko ei ole tärkeää vaan myös tieto. ”Durch Mitleid wissend”, lauletaan Parsifalissa moneen kertaan: tietoon voi päästä myötätunnon kautta.

Wagner suunnitteli oopperaa buddhasta

Wagner kiinnostui buddhalaisuudesta ja intialaisesta tarustosta niin paljon, että suunnitteli jopa Buddhasta kertovaa oopperaa. Valkyyrian ja Siegfriedin säveltämisen välillä keväällä 1856 hän kirjoitti proosaluonnoksen oopperaan Die Sieger (Voittajat). Se perustui Burnoufin kirjassa julkaistuun intialaiseen taruun ja käsitteli Buddhan viimeistä elinpäivää, rakkautta, itsensä kieltämistä ja vapautumista. Wagnerin luonnostelema tarina oli tällainen:

Buddha on viimeisellä matkallaan. Prakriti on kiihkeästi rakastunut Anandaan, joka turvaa ahdistuneena Buddhaan. Prakriti menee Buddhan luo hakemaan Anandaa ja järkyttyy kuullessaan Anandan puhtauslupauksesta. Buddha kertoo Prakritin aiemmasta inkarnaatiosta: hän oli korkean brahmiinin tytär ja pilkkasi silloin häntä rakastavaa poikaa – nyt hänen täytyi itse tuntea toivottoman rakkauden tuska. Prakriti saavuttaa kuitenkin vapautuksen tulemalla Buddhan seuraajien joukkoon ja nyt Ananda tervehtii häntä sisarenaan. Buddha lausuu viimeiset opetuksensa ja lähtee vapahduksensa paikkaan (”Er zieht dem Orte seiner Erlösung zu”).

Kundry sai selvästi aineksia myös Die Siegerin Prakritista: kumpikin yrittää turhaan saada omakseen miestä, joka vastustaa heidän viettelystään. Sekä Prakritin että Kundryn nykyinen olotila on seurausta aiemmassa elämässä tehdystä virheestä. Itse Parsifalinkin hahmossa on buddhamaisia piirteitä. Kundryn suudelman jälkeen Parsifal ymmärtää Amfortasin kokemuksen ja tuntee myötätuntoa (Mitleid). Kundry kysyy, tuliko hän suudelman kautta tietoiseksi: ”So war es mein Kuss, der welthellsichtig dich machte?” (Minun suudelmaniko teki sinusta maailman läpi näkevän?)

Parsifal on siis saavuttanut viisauden koettuaan myötätunnon. Nämä kaksi buddhalaisuuden keskeistä käsitettä esiintyvät Parsifalissa alusta alkaen: ”myötätunnon kautta viisas” on oleva Graalin seuraava valtias. ”Mitleid” on käännetty toisinaan harhaanjohtavasti ”sääliksi”, kuten tehtiin rytmisistä syistä teosta suomeksi laulettaessa: ”On säälein viisas puhdas mies”. Buddhalaisuuden kannalta kysymys on nimenomaan myötätunnosta. Vaikka kristillinen myytti on Parsifalin keskeistä ainesta, Wagner painotti tietämisen ja viisauden merkitystä kristinuskon korostaman uskomisen sijasta.

Parsifalin salaperäiset viimeiset sanat ”Erlösung dem Erlöser” (vapahdus vapahtajalle) voi tulkita monella tavalla. Niissä on nähty jopa antisemitismiä, kun on oletettu tarkoitettavan Kristuksen vapauttamista juutalaisuudesta. Harry Kupferin näkemyksen mukaan Wagner halusi Kristuksen vapauttamista kirkon väärinkäyttämisestä. Ehkä Wagner pyrki erilaisten myyttien ja aatteiden yhdistämisellä vapauttamaan kristillisyyden historiallisesta painolastista ja löytämään siitä sen parhaat piirteet. Näin hän kirjoitti kuningas Ludwig II:lle: ”Minusta tuntuu, kuin tämä teos olisi annettu minulle sitä varten, että maailma saisi takaisin sille kuuluvan syvimmän salaisuutensa, totisimman kristillisen uskonsa, että tämä usko uudelleen heräisi.”

Teksti JUHANI KOIVISTO
Kuvat HEIKKI TUULI