Wagner ammensi buddhalaisuudesta
Vaikka Parsifal pohjautuu kristilliseen myyttiin, sen ajatusmaailmassa voi nähdä selviä yhteyksiä myös buddhalaisuuteen. Kansallisoopperan Parsifalin ohjaajan Harry Kupferin mielestä buddhalaisuus on tärkeä osa teosta ja hän on halunnut tuoda sen mukaan ohjaukseen.
Yhteydet eivät ole sattumaa, sillä Wagner oli tutustunut buddhalaisuuteen ja kiinnostuksen jälkiä voi nähdä Parsifalin lisäksi myös Jumalten tuhossa ja Tristanissa ja Isoldessa. Wagnerin perehtyminen intialaisiin uskontoihin alkoi vuonna 1854 hänen innostuttuaan Schopenhauerin kirjasta Die Welt als Wille und Vorstellung. Seuraavana vuonna Wagner luki Adolf Holzmannin kokoelmaa Indische Sagen ja Eugène Burnoufin ranskankielistä buddhalaisuuden historiaa, joka perustui Nepalista Ranskaan tuotuihin mahayana-buddhalaisuutta käsitteleviin teksteihin. Tietoja intialaisista uskonnoista Wagner sai luultavasti myös langoltaan Herman Brockhausilta, joka oli itämaisten kielten professori ja julkaisi kokoelman intialaisia tarinoita.
Voisi sanoa, että missä uskonnosta on tullut keinotekoista, on taiteen pidettävä oikeus pelastaa uskonnon ydin. – R. Wagner
Varhaisia käsityksiään buddhalaisuudesta Wagner selitti vuonna 1855 kirjeessä Franz Lisztille. Hän totesi, että todelliset pyhimykset ovat nähneet kärsimystä ja tunteneet myötätuntoa. He ovat nähneet sen ristiriitaisuuden, mitä elämisen jano aiheuttaa, ja vain sen kieltämisellä saavutetaan vapaus. Wagnerin käsityksen mukaan buddhalaisuudessa ihminen syntyy uudelleen siksi olennoksi, jolle hän on aiheuttanut kärsimystä. Jälleensyntyminen jatkuu, kunnes hän ei enää aiheuta kärsimystä, vaan myötätunnon kautta kieltää itsensä ja elämisen halun.
Uskonnollisten symbolien ja taiteen suhde

Wagner kirjoitti Parsifalin säveltämisen aikaan esseen Religion und Kunst. Sen ensimmäinen lause tarkastelee Parsifalissakin esiintyvää uskonnollisten symbolien ja taiteen suhdetta: ”Voisi sanoa, että missä uskonnosta on tullut keinotekoista, on taiteen pidettävä oikeus pelastaa uskonnon ydin. Taide voi antaa myyttisille symboleille, jotka uskonto halusi meidän käsittävän kirjaimellisessa merkityksessään tosina, niiden kuvaannollisen arvon, ja tunnustaa ihanteellisen esittämisen kautta niiden syvän ja kätketyn totuuden.”
Esseessä tarkastellaan kristillisyyttä ja juutalaisuutta, mutta siinä pohditaan myös buddhalaisuutta. Wagner rinnastaa kirjoituksessa kristinuskon ja buddhalaisuuden katsoessaan molempien opettavan luopumista maailmasta ja sen kärsimyksistä. Wagnerin mukaan molemmat ovat tuoneet uskontoon ”synnin” käsitteen. Wagner kirjoittaa myös, että vain itsekieltäymyksen kautta voidaan päästä olotilaan, jossa kärsimys ei enää ole mahdollista. Sen edellyttämä itsetuntemus taas voidaan saada vain kärsimyksen myötä syntyneen myötätunnon avulla.
”Tietoon voi päästä myötätunnon kautta”
Wagnerin kirjoituksissa näkyy, miten buddhalaisuus 1800-luvulla lännessä ymmärrettiin. Jälleensyntymisen ja siitä vapautumisen logiikka ei buddhalaisuudessa ole mekaaninen eikä jälleensyntyminen perustu syntiin kristillisessä mielessä. Ihmisen tulee tehdä hyviä tekoja ja ne voivat johtaa parempaan elämään syntymiseen, mutta pahan teon seuraukset voivat tulla samassa elämässä tai miljoonan vuoden päästä ja pahan teon seuraukset voivat jakaantua monen seuraavan elämän osalle. Karman laki kuljettaa olentoja olemassaolon kiertokulussa ennalta arvaamattomin tavoin. Wagnerin mainitsema itsensä kieltäminen ei suoranaisesti kuulu buddhalaisuuteen, jonka mukaan ei ole olemassa mitään pysyvää ja muuttumatonta minää. Itsen kieltämisen sijasta pyritään oivaltamaan, että perimmältään itseä ei ole. Myös kärsimys saa buddhalaisuudessa erilaisia merkityksiä kuin kristinuskossa. Buddhalaiselle polulle tultaessa on ymmärrettävä neljä jaloa totuutta kärsimyksestä, mutta buddhalaiseen tiehen kärsimys ei sinänsä kuulu.
Ohjaaja Harry Kupfer pitää merkittävänä buddhalaisena vaikutteena erityisesti myötätunnon keskeisyyttä ja Kundryn jälleensyntymistä. Kupfer myös muistuttaa buddhalaisuuden eroavan kristinuskosta siinä, että ihminen voi vapauttaa itsensä. Näin ollen pelkkä usko ei ole tärkeää vaan myös tieto. ”Durch Mitleid wissend”, lauletaan Parsifalissa moneen kertaan: tietoon voi päästä myötätunnon kautta.