Siirry sisältöön

Onnea 25-vuotias Oopperatalo!

Miksi 25 vuotta sitten avatun oopperatalon pieni näyttämö on nimetty Alminsaliksi? Siksi, että ilman Alfons Almia (1904–1991) oopperataloa ei ehkä olisi vieläkään. Tässä artikkelissa kuvataan Almin 20-vuotisen oopperatalourakan ratkaisevia vaiheita. Artikkeli perustuu Juhani Koiviston kirjaan Alfons Almin taistelut (Aurinko kustannus 2016).

Suomi tarvitsee nykyaikaisen oopperatalon

Kaunis mutta ooppera- ja balettinäytösten tarpeisiin aivan liian pieni Aleksanterin teatteri toimi vuodesta 1919 alkaen Kansallisoopperan näyttämönä. Aleksanterin teatterin piti olla vain väliaikainen ratkaisu, mutta uuden oopperatalon valmistumista jouduttiin lopulta odottamaan yli 70 vuotta.

Alfons Almi jäi eläkkeelle oopperan johdosta vuonna 1971 ja ryhtyi tarmokkaasti edistämään uuden oopperatalon rakentamista. Suunnitelmat rakentaa oopperatalo Töölönlahdelle eivät kuitenkaan miellyttäneet kaikkia. Töölön sokeritehtaan entiselle tontille haluttiin rakentaa muun muassa näyttelytiloja, ja myös Töölö-seura vastusti hanketta: seuran mielestä oopperataloa ei saisi rakentaa, sillä se vähentäisi Töölön puistoalueita ja siten huonontaisi alueen viihtyisyyttä ja kaupunginosan mainetta.

Ennen Kansallisoopperaa Töölönlahdella sijaitsi Töölön sokeritehdas. Kuva on vuodelta 1930. Kuva: Sääski Oy/Helsingin kaupunginmuseo

Toukokuussa 1975 Suomen Kuvalehden haastattelussa Almi myönsi, ettei oopperan tontin saamiseen kaikkien vaikeuksien ja pettymysten jälkeen uskonut enää kukaan muu kuin hän itse. Kuitenkin 18. kesäkuuta 1975 Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin äänestys tontin alustavasta varaamisesta oopperalle. Alustava varaus myönnettiin äänin 40–35, ja oopperatalon suunnittelukilpailu voitiin aloittaa.

 

”On löytynyt yksi tosihyvä ehdotus…”

Suunnittelukilpailu herätti runsaasti mielenkiintoa arkkitehtipiireissä – olihan kyseessä sentään yksi Suomen kaikkien aikojen suurimmista rakennushankkeista. Almi arvioi innoissaan, että uusi oopperatalo voisi olla valmis jopa jo vuonna 1981, mikäli sopiva ehdotus löytyisi heti ensimmäisellä kierroksella. Suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe päättyi maaliskuussa 1976 klo 14. Aluksi näytti siltä, että kilpailusta tulisi kaikkien aikojen skandaali, sillä ehdotuksia tuli vain kourallinen. Arkkitehdit olivat tapansa mukaan postittaneet ehdotuksensa vasta viime hetkellä, ja loppujen lopuksi kilpailuun osallistui yli 90 työtä.

Kolmen nuoren arkkitehdin, Eero Hyvämäen, Jukka Karhusen ja Risto Parkkisen suunnitelma Scalapuikko herätti Almin mielenkiinnon jo kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Scalapuikko vakuutti lautakunnan myös kilpailun toisessa vaiheessa, ja suunnittelukilpailun tulos julkistettiin Finlandia-talossa 10.1.1977. Hyvämäki, Karhunen ja Parkkinen saivat täten tehtäväkseen Suomen ensimmäisen ja todennäköisesti myös viimeisen oopperatalon rakentamisen.

 

Taistelu rahoituksesta

Rahoitusongelmat varjostivat oopperatalohanketta alusta asti. Tontin saamiseen ja arkkitehtikilpailun käynnistämiseen mennessä kerätyillä rahoilla pystyttiin kattamaan vain hankkeen suunnittelu. Oopperataloa varten järjestetty arpajaisrahoitus ei ollut edistynyt, ja hallitus päätti siirtää raha-arpajaiset Veikkauksen alaisuuteen, minkä vuoksi tulojen järjestäminen oopperatalolle oli entistä mutkikkaampaa. Oopperatalon rahoitusta varten perustettiin jopa omat Miljoona-arpajaiset, mutta niiden suosio ja tuotto eivät olleet riittävän suuria hankkeen toteuttamiseksi. Nyt oli selvää, että oopperatalon toteutuminen edellyttäisi valtiolta vahvaa tukea ja rahoitusta.

Oopperatalon tontin saamisesta tarvittiin vielä virallinen Helsingin kaupunginvaltuuston päätös. Tällä kertaa äänestystulos oli selkeä: äänin 74–10 kaupunginvaltuusto varasi sokeritehtaan tontin oopperatalon jatkosuunnittelua varten 26. lokakuuta 1977. Almi olisi toivonut presidentti Kekkoselta tukea hankkeen rahoituksen eteenpäin viemisessä, mutta presidentti ei vaikuttanut olevan kovinkaan kiinnostunut oopperatalon kohtalosta. Marraskuussa Almi kutsuikin oopperatalosäätiön hallituksen koolle ”pohtimaan lyödäänkö ’hanskat tiskiin’ vai vieläkö yritetään vaikka tämän maan korkeimpien vallanhaltioiden lupaukset ovat täysin arvottomia.” Toisaalta Almi yhä lujasti uskoi talon toteutumiseen, ja hän jopa suunnitteli oopperatalon avajaisia kesällä 1978, kun hän tapasi säveltäjä Aulis Sallisen. Almi nimittäin halusi Sallisen säveltävän uuden oopperan talon vihkiäisiin. Sallinen ei kuitenkaan uskaltanut ottaa tilausta vastaan kiireidensä vuoksi, sillä oopperatalon avajaisten uskottiin olevan jo lähellä.

Oopperatalon rahoitukseen liittyvät ongelmat viivästyttivät hankkeen etenemistä vuosikausia, ja vaikka Almin usko uuden oopperatalon toteutumiseen horjui useaan otteeseen, hän ei missään vaiheessa luovuttanut. Muun muassa Martti Talvela ja Matti Ahde olivat Almin tukena ajamassa oopperatalon asiaa vaikeinakin hetkinä. Oopperatalon rahoitus yritettiin saada mukaan valtion budjettiin useita kertoja, mutta muun muassa jatkuvasti nousevat arviot rakennuskustannuksista hankaloittivat päätösten tekemistä. Huhtikuussa 1982 Almi oli jo hyvin turhautunut jatkuvaan epävarmuuteen ja hän tunsi, että hanketta viivytetään tahallaan: ”Byrokraattien toiminta on ollut niin masentavaa, että katkeruus tappaa vähitellen kaiken mielenkiinnon koko oopperatalohanketta kohtaan koska mieleen hiipii pelko siitä, että niiden virkamiesten pyrkimyksenä on tuhota koko hanke keinotekoisilla syillä aiheutetulla suunnittelukatkolla.” Hitaan etenemisen taustalla oli kuitenkin monia syitä, kuten tontin asemakaavan ja vuokrasopimuksen puuttuminen, vaativat liikennejärjestelyt ja kysymys kuntien osallistumisesta käyttökustannuksiin.

Vihdoin vuoden 1982 hallituksen toisessa lisäbudjetissa lupailtiin oopperatalon rakentamisen aloittamista vuonna 1987. Samalla Almin rautainen terveys alkoi horjua: kesäkuussa hänellä todettiin vatsahaava. ”Sain 11 vuoden puurtamisesta oopperatalohankkeen hyväksi valtion palkintona vatsahaavan. Ihme että en saanut sitä jo aiemmin.” Lopulta vuosien vatvomisen jälkeen keväällä 1983 Oopperasäätiö sai opetusministeriöltä huojentavan kirjeen, jossa todettiin selvästi, että ”oopperatalo toteutetaan kokonaan valtion varoin ja valtion toimesta.” Almi kirjoitti onnellisena päiväkirjaansa: ”Tänään on Helsingin Sanomissa koko sivun levyinen ja puolen sivun mittainen uutisotsikko: ’Helsinki saa oopperatalon. Alfons Almi on nyt voittaja.’ Voiko tehdä muuta kuin onnesta itkeä!”

Oopperatalo 25
Oopperatalo oli yksi Suomen kaikkien aikojen suurimpia rakennuskohteita. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1987. Valmistumiseen kului kuusi vuotta. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Monttua alettiin kaivaa 5.11.1986. Tilaisuudesta seurasi uuden oopperatalon ensimmäinen skandaali, sillä ensimmäistä lapionpistoa ei päässyt tekemään talon hankkimisessa ratkaisevaa roolia esittänyt Alfons Almi. Almin poissaolo huomattiin, ja seuraavana päivänä asia oli otsikoissa. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Orkesterin vaskisoittajat juhlistivat rakennustöiden alkamista. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Aleksanterin teatterin ahtaaseen orkesterimonttuun tuskastuneet muusikot kävivät ihmettelemässä uuden työpaikkansa mittasuhteita. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Oopperatalon uljas ulkomuoto alkaa jo paljastua. Kuva: Kari Hakli

Uusi upea Oopperatalo otetaan käyttöön

Alfons Almi taisteli sinnikkäästi uuden oopperatalon puolesta yli 20 vuotta. Hän ei kuitenkaan koskaan ehtinyt nähdä suuren ponnistuksensa valmistuvan, sillä Almi menehtyi helmikuussa 1991. Almi ehti kuitenkin osallistua oopperatalon peruskiven muuraukseen vuonna 1988 sekä harjannostajaisiin kaksi vuotta myöhemmin. Yhteensä kuuden vuoden rakennusurakan jälkeen Oopperatalo vihittiin käyttöön koko komeudessaan 30. marraskuuta 1993. Avajaisiltana Oopperatalon päänäyttämöllä esitettiin Aulis Sallisen Kullervo. Ensimmäinen ulkomainen Oopperatalossa esitetty ooppera oli Guy Montavon ohjaama Carmen, joka sai ensi-iltansa 2.12.1993. Avajaisviikolla päänäyttämöllä nähtiin myös Vladimir Bourmeisterin Joutsenlampi. Suomi oli vihdoin saanut kansainvälisen mittaluokan oopperatalon.

Oopperatalo 25
Katsomon tuolit odottavat muovin alla, kaikki on melkein valmiina avajaisiin. Nyt kovassa käytössä yli 20 vuotta olleet tuolit on jo vaihdettu uusiin. Kuva: Mauritz Hellström
Oopperatalo 25
Presidentti Mauno Koivisto seuraa, miten kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa vastaanottaa avajaisnauhan leikkaamiseen tarkoitetut sakset. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Vanhasta Aleksanterin teatterista lähti uudelle Oopperatalolle värikäs kulkue. Kuvassa on tanssija Jorma Koivumäki. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Uuden Oopperatalon avajaiset oli suuri tapahtuma, ja tarjoilujen piti olla sen mukaiset. Toisin kuin kyltissä väitetään, viiniäkin otettiin. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Avajaisvieraat pukeutuivat tilaisuuden arvon mukaisesti. Kuvassa oopperalaulaja Taru Valjakka. Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Avajaisten pyörteissä tanssija Niina Hyvärinen kohtasi televisiolegenda Teija Sopasen. Kuva: Mauritz Hellström
Oopperatalo 25
Uusi talo merkitsi huomattavaa kasvua myös Kansallisbaletille. Avajaisia juhlivat Helena Lindgren, Aira Samulin ja baletinjohtajan assistentti Liisa Lindgren (nyk. Härö). Kuva: Kari Hakli
Oopperatalo 25
Baletinjohtaja Jorma Uotisella oli aihetta hymyyn. Myös Kansallisoopperan tiedottaja Leena Nivanka saattoi jo rentoutua, kun suurta kansainvälistä mediahuomiota saaneet avajaiset sujuivat ongelmitta. Kuva: Mauritz Hellström
Oopperatalo 25
Valmistautumista Carmenin ensi-iltaan. Kaikkien aikojen suosituin ooppera oli luonteva valinta uuden Oopperatalon ensimmäiseksi ulkomaiseksi oopperaksi. Se sai ensi-iltansa lähes päivälleen 81 vuotta Kotimaisen Oopperan ensimmäisen Carmenin jälkeen. Tätä tuotantoa esitettiin peräti 87 kertaa. Kuva: Kari Hakli

Katso Oopperatalon avajaistunnelmia Ylen Elävästä arkistosta

Lue lisää Kansallisoopperan ja -baletin historiasta

Encore-esitystietokanta

Teksti PAULA RANTO
Alkuperäinen teksti ja kuvatekstit JUHANI KOIVISTO