Siirry sisältöön
Nina Valtonen on työskennellyt Kansallisoopperan näytäntöjärjestäjänä 21 vuotta: ”Tämä työ koukuttaa.”

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Nina ja toimin näytäntöjärjestäjänä. Talomme esityksissä ja niitä edeltävissä näyttämöharjoituksissa minä annan iskut eli toimintakäskyt lavalla tehtäviin toimintoihin. Niitä ovat muun muassa esiripun nousu ja lasku, valojen ja lavasteiden vaihdot sekä joskus myös esiintyjien sisääntulot. Istun näytäntöjärjestäjän kopissa näyttämön oikealla laidalla, seuraan partituuria ja annan iskut siihen tehtyjen merkintöjen perusteella. Huolehdin myös siitä, että harjoitukset ja niiden tauot alkavat ja päättyvät ajallaan.

Mikä on tärkein työvälineesi?

Partituuri eli nuottikirja, joka sisältää esitettävän baletin tai oopperan kaikki laulu- ja soitinosuudet. Näytäntöjärjestäjän partituurissa on merkittynä myös esityksen tärkeät tapahtumat ja toiminnot niille musiikin iskuille, jossa ne kuuluu tehdä. Näiden merkintöjen tekeminen on olennainen työtehtäväni. Työstän partituuria koko harjoitusperiodin ajan, jotta sen lukeminen esityksissä olisi helppoa.

Millaisia tavalliset työpäiväsi ovat?

Tämä on ääripäiden ammatti, ja minulla on karkeasti kahdenlaisia työpäiviä. On kuusi viikkoa ennen ensi-iltaa alkava vauhdikas harjoitusperiodi, jolloin taloon tulee teoksen taiteellinen työryhmä. Silloin seuraan ohjausharjoituksia, jotta tiedän, miten isoja kokonaisuuksia näyttämölle on tulossa. Kolme viikkoa ennen ensi-iltaa alkavat näyttämöharjoitukset, joissa teos kursitaan kokoon kaikkine yksityiskohtineen. Ne ovat työn haastavimpia ja hektisimpiä päiviä. Ympärilläni on valtavasti ihmisiä, esineitä, ääntä, valoa ja liikettä. Harjoituksissa tuntuu välillä siltä, että läkkipeltiämpäri päähän ja paukuttamaan.

Toinen puoli työstäni on taas suorastaan meditatiivinen. Kun esitykset pyörivät, riittää kun tulee illaksi koppiin, narauttaa partituurin auki, tekee keskittyneesti rutiinit ja illalla kävelee kotiin. Rauhallisella jaksolla opiskelen seuraavaa ensi-iltateosta ja valmistelen sen partituuria. Saan tehdä töitä rauhassa omaan tahtiini eikä kännykkää tarvitse vilkaistakaan. Yhteen asiaan keskittyminen on suorastaan ylellistä.

Tämä on ääripäiden ammatti. Välillä tuntuu siltä, että läkkipeltiämpäri päähän ja paukuttamaan. Toinen puoli työstä on suorastaan meditatiivinen.

Miten valmistelet partituurin?

Ensimmäiseksi laitan teoksen soimaan tallenteelta, avaan partituurin ja merkitsen siihen ajankulun puolen minuutin jaksoissa. Jos ohjaus on tehty jo toiseen taloon, kuten nyt työn alla oleva Hoffmannin kertomukset, katson esityksen DVD:ltä ja merkitsen parituuriin kohtaukset, suuret vaihdot ja tärkeimmät juonenkäänteet rakastumisineen ja kuolemineen. Rakennan aikajanan, jotta voin antaa tekniikalle perustiedot lavasteiden vaihdoista. Ennen näyttämöharjoitusten alkua käyn teoksen läpi tekniikan pomona toimivan näyttämömestarin kanssa ja tarpeen tullen juttelen myös ohjaajan kanssa eri toiminnoista. Tapahtumien oikeat ajat elävät livemusiikin ja kapellimestarin myötä, joten merkinnät muuttuvat.

Partituuri täytyy tehdä niin selkeästi, että kun sen avaa vuosienkin päästä, näkee heti, mitä esityksessä tapahtuu ja milloin. Meillä ensi-iltateoksen parissa työskentelee aina kaksi näytäntöjärjestäjää. Niin sanottu ykkönen tekee merkinnät ja on esityksestä päävastuussa, kakkonen on varalla ja opiskelee teoksen. Jos sama teos myöhemmin palaa ohjelmistoon, siirtyy kakkonen silloin päävastuuseen. Päänäyttämön esityksissä työskentelee yhteensä viisi näytäntöjärjestäjää.

Miten päädyit työhösi?

Avasin suuni eräänä kesäyönä Savonlinnalaisella terassilla. Tätä ennen kasvoin Savonlinnassa, soitin pianoa ja opiskelin musiikkitieteen maisteriksi Jyväskylässä. Opintojen aikaan tein kesätöitä Savonlinnan oopperajuhlilla pukijana. Eräänä yönä terassilla tuli puhetta musiikkijärjestäjien (Savonlinnan termi näytäntöjärjestäjälle) kanssa. Ihailin heidän kiinnostavaa ammattiaan. Seuraavana kesänä tarvittiin sairastapauksen takia kiireen vilkkaa tuuraavaa musiikkijärjestäjää, ja joku muisti edelliskesän keskustelut työstä kiinnostuneen pukijan kanssa. Niinpä hyppäsin hommaan.

Pari vuotta myöhemmin, keväällä 1997 tein musiikinopettajan töitä, kun minulle soitettiin Kansallisoopperasta ja kysyttiin tänne vuorotteluvapaasijaiseksi.  21 vuotta myöhemmin olen täällä edelleen.

Näyttämötyö koukuttaa. Kun musiikki alkaa soida ja esirippu nousee, tuntuu kuin astuisi vuoristorataan, yhdessä muiden kanssa.

Mikä on parasta työssäsi?

Yhteisöllisyys. On ihanan selkeää, kun kaikilla on omat paikkansa ja niitä noudattamalla esitykset rakennetaan yhdessä. Teoksemme ovat lähes poikkeuksetta erittäin hienoja, ja niiden toteutumiseen osallistuminen herättää hyvällä tavalla ylpeyttä. Ja näyttämötyö koukuttaa. Kun musiikki alkaa, tuntuu kuin astuisi vuoristorataan, yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu hyvältä.

Mikä on haastavinta?

Pitkät työpäivät. Joskus mennään kolme päivää putkeen kellon ympäri, kun näyttämöllä tehdään ensin valoja valmiiksi, ja sitten alkavat pääharjoitukset. Harjoituksia on aamulla ja illalla, ja niiden välissä olevat muutamat tunnit menevät asioiden korjaamiseen ja selvittämiseen. Iän myötä univelka ja pitkät päivät käyvät fyysisesti raskaiksi.

 

Mitä työ vaatii?

Luonteenpiirteiltä järjestelmällisyys on ehdoton vaade. Työ täytyy osata suunnitella ja jaksottaa niin, että kaikki tapahtuu ajallaan. Pitää ennakoida kiirepaikkoja ja osata kertoa näyttämön tapahtumat selkeästi. Myös rauhallisuus on hyve. Näyttämöharjoituksissa töitä tehdään paineen alla, joskus myös väsyneinä. Vastaan tulee epäselviä tai ennakoimattomia asioita, joiden kohtaamisessa auttaa, ettei itse provosoidu. Ensi-ilta ei ikinä siirry, vaikka harjoituksissa olisi millainen tilanne hyvänsä.

Suomessa näytäntöjärjestäjälle ei ole omaa koulutusta. Musiikkitausta pitää kuitenkin olla, jotta osaa lukea partituuria. Kielitaitoakin pitää olla. Työryhmät ovat useimmiten kansainvälisiä ja työkieli englanti. Harjoitusten tilanteet ovat nopeita, eikä asioiden tapahtuminen voi jäädä kiinni siitä, ettei ymmärtäisi mitä sanotaan. Muu kielitaito on plussaa. Kun tehdään 6 viikkoa töitä uuden tiimin kanssa, synnyttää ihan erilaisen tunnelman, jos voi sanoa jotain toisten äidinkielellä.

Mitä tapahtuu näytäntöjärjestäjän kopissa?

Kun tulen koppiin, teen ensin 30 minuutin kuulutukset siitä, että harjoitus tai esitys on alkamassa. Sitten on näyttämöpalaveri illan vastuuhenkilöiden kanssa, tsekkaamme että kaikki on ok ja tarvittavat henkilöt paikalla. Palaverin jälkeen käynnistän TV-monitorit, radiopuhelimen ja luurit, laitan minuuttilaskurin päälle, jotta TV-ruuduista nähdään miten monta minuuttia alkuun on. Tarkistan, että kaiuttimissa on oikeat vahvistukset näyttämölle ja että merkkivalot toimivat. Teen tarvittavat kuulutukset kun alkuun on 15, 10 tai 5 minuuttia. Sitten vuoristorata alkaa.

Mitä tapahtuu esityksen jälkeen?

Tavallisena esitysiltana pääsen lähtemään aika pian esiripun laskeutumisen jälkeen. Kävelen kotiin noin vartin ja nollaan päätä vaikka tosi-tv:n tai somen parissa, en taatusti tee mitään fiksua.

Ensi-illan jälkeen taas kukaan ei voisi lähteä suoraan kotiin. Kun esitys on rutistettu suurella työllä kasaan, on tärkeää päästä purkamaan tunnelmat ja mahdollisesti sattuneet erikoistilanteet. On hyvä saada yhteinen päätepiste kokonaisuudelle.

Miltä teokset näyttävät kopista käsin?

Ei niitä näe. Kopissa ollessa pää ja kädet ovat niin täynnä työtä, että jos taiteesta haluaa nauttia, pitää ostaa lippu ja mennä katsomoon. Toki ammattitauti vaivaa sielläkin. Jos näyttämöllä ei tapahdu jotain mitä pitäisi, sen huomaa heti ja lähettää mielessään tsemppiä töissä oleville kollegoille.

Miten irrottaudut työstä vapaa-ajalla?

Ystävien ja lähipiirin tapaaminen on minulle tärkeää. Tykkään myös käydä juoksemassa Helsingin keskuspuistossa. En voi harrastaa mitään kelloon sidottuja jumppia tai muita, koska työaikani vaihtelee paljon. Mitä enemmän töissä on vauhtia, sitä enemmän kaipaan vapaalla hiljaisuutta ja rauhaa. Neulon villasukkia ja käyn mielelläni taidenäyttelyissä. Ne ovat auki vapaapäivinäni sunnuntaisin ja niissä on hiljaista. Upeiden kuvien myötä pääsee täysin irti tästä arjesta ja todellisuudesta.

 

Hoffmannin kertomukset ohjelmistossa 19.10.–20.11.2018

 

Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat HEIKKI TUULI