Jäähyväiset taidetehtaalle: Rilla Kyykkä
Rilla Kyykkä on vastikään eläkkeelle jäänyt oopperan taiteellinen suunnittelupäällikkö. Hän vastasi työssään muun muassa siitä, että esityksissä on rooleihin sopivat laulajat joka ilta – myös silloin, kun esiintyjä sairastuu vain tunteja ennen esiripun nousua.
Ennen viimeistä työtään Kyykkä on tehnyt mittavan uran harjoituspianistina eli korrepetiittorina Sibelius-Akatemiassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Nürnbergin oopperassa. Kahdentoista suunnittelupäällikkövuoden jälkeen Kyykkä jäi eläkkeelle syksyllä 2019.
Rilla Kyykän näkökulma oopperamaailmaan on ainutlaatuinen. Sellainen on myös hänen uransa: ”Elämässäni sattuma on korjannut satoa käsittämättömällä tavalla.”
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Rilla Kyykkä tiesi 5-vuotiaana, että hänestä tulee pianonsoittaja. Kymmenen vuotta myöhemmin lukio jäi väliin, sillä muusikkovanhemmat neuvoivat käyttämään ikävuodet 15-18 ennemmin soittotekniikan hiomiseen. Jos sen ajan käyttäisi koskettimien sijaan koulussa, tekniikka ei koskaan kehittyisi huippuhyväksi. Valinta oli Kyykälle täysin luonteva. ”Korrepetiittorin työssä hyvä pianonsoittotaito tarkoittaa samaa kuin hengittäminen tai kirjoittaminen. Se on itsestäänselvyys”, hän kuittaa.
Rillan työura musiikin parissa alkoi 18-vuotiaana, kun hän sai säestäjän viran Helsingin Konservatoriossa. Seuraavat vuodet kuluivat erityisesti liediä ja kamarimusiikkia soittaen. Ensikosketus oopperan pariin tapahtui sattumalta. Pariisiin opiskelemaan lähtenyt kollega tyrkkäsi Kyykän työnkuvaan 9 tuntia viikossa Sibelius-Akatemian oopperastudion säestäjänä.
”Otin paikan vähän vastahankaisena. Minulla ei silloin ollut korkeita käsityksiä laulajien muusikkoudesta, pidin heitä suurpiirteisinä. Mutta ensimmäisen kahden tunnin jälkeen homma olikin mielestäni aivan loistavaa”, Kyykkä kertoo. Vaikutuksen teki yhteismusisointi ja eri kielten parissa toimiminen.
Sattumalla oli näppinsä pelissä myös Kyykän uran seuraavissa vaiheissa. Hän tuli toiseksi Sibelius-Akatemian säestyksen lehtoraatin koesoitossa, mutta koesoiton voittaja oli voittanut toisenkin haun ja valitsi sen. Kyykkä nimitettiin lehtoriksi, ja myöhemmin virka muutettiin hänen toiveestaan korrepetitiolehtoraatiksi.
Kyykkä tuli Kansallisoopperaan ensi kertaa vuonna 1985 ja toimi seuraavat 11 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti eri produktioiden harjoituspianistina. Samoihin aikoihin hän työskenteli 20 kesää korrepetiittorina Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä maakuntaoopperoissa, joiden buumi oli silloin Suomessa kuumimmillaan.
Sitten elämä vei laulajapuolison mukana Saksaan. Rilla luuli aloittavansa kotirouvan arjen lapsista, koirista ja gerbiileistä huolehtien. Toisena päivänä muuton jälkeen puhelin kuitenkin soi. Puhelu tuli Nürnbergin valtionoopperasta ja siinä tiedusteltiin Kyykän halukkuutta auttaa taloa korrepetiittorina. ”Vastasin olevani kiinnostunut ja kysyin, koska he tarvitsisivat apua. Minut pyydettiin paikalle samana iltana klo 18.”
Työlistalla oli Engelbert Humperdinckin Hannu ja Kerttu -oopperan läpimenoharjoitus, jossa koko ooppera piti soittaa alusta loppuun kylmiltään ja uuden kapellimestarin johdolla. ”Se oli aika hyvä testi, näkivät kerralla osaanko soittaa ja seurata kapellimestaria”, Rilla nauraa. Hän sai korrepetiittorin viran saman tien.
Kun Kyykkä vuosia myöhemmin palasi avioeron jälkeen Suomeen ja mietti, mitä tekisi seuraavaksi, puhelin soi taas. ”Siellä oli Sirkka Hämäläinen. Hän kertoi, että Kansallisooppera etsii roolittajaa ja kysyi kiinnostustani. Vastasin olevani kiinnostunut ja hän totesi, että minuun otetaan yhteyttä. Kymmenen minuutin kuluttua puhelin soi uudelleen, seuraavana päivänä olin täällä työhaastattelussa.”
Roolittajan työhön ei ollut perehdytystä, sillä Kyykkä aloitti tehtävässä samoihin aikoihin kun talon uusi pääjohtaja Päivi Kärkkäinen ja oopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck. Heidän myötään Kansallisoopperan toimintakulttuuri koki suuria muutoksia. Roolittajan, ja myöhemmin taiteellisen suunnittelupäällikön, virka muodostui Rillan näköiseksi ajan kanssa.
esirippu nousee joka ilta
Rillan työpäivät koostuvat vierailevien laulajien etsimisestä, sopimusten neuvottelemisesta ja muokkaamisesta. Päämääränä on aina huippuluokan esitys ja se, että esirippu nousee joka ilta kuten on sovittu. Kyykän osuus talon tavoitteesta on löytää yhdessä Lilli Paasikiven kanssa erinomaiset laulajat parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Palautteen antaminen ja esimerkiksi koelaulussa tehtyjen päätösten perusteleminen hakijoille on Kyykän mukaan valtava vastuu. Huonoa palautetta antaessaan täytyy valita sanansa tarkkaan. Myös väärien signaalien antaminen on epäviisasta. ”En koskaan kehu perusteetta. Se johtaa vain henkilökohtaisiin tragedioihin.”
Kansallisoopperan koneistossa pyöritetään samaan aikaan asioita kuluvalta viikolta neljän vuoden päähän. Solistisopimukset tehdään vuosia ennen esityksiä, joten niitä muokataan matkan varrella.
”Aina tulee elämä väliin: sairastumisia, vauvoja ja muita syitä lomiin, muutoksiin tai jopa sopimuksen purkamiseen”, Kyykkä tiivistää. Kylmiä hermoja vaaditaan, kun sopiva laulaja pitää löytää salamannopeasti. Kun puhelin soi ja illan solisti kertoo sairastuneensa, alkaa kuumeinen korvaajan etsintä. Esityksen peruminen ei ole vaihtoehto.
Kyykän mukaan vaikeinta ei suinkaan ole löytää tuuraajia päärooleihin, vaan pienimpien sivuroolien taitajia: ”Ei kukaan muista, kuka on viime vuosina laulanut toisen haarniskoidun, porttivahdin tai rinkelikauppiaan roolin, mutta menestyksekkäästi tehdyt Toscat tai Don Giovannit ovat kyllä tiedossa.”
valokeila toiseen suuntaan
Kyykän työ ei rajoitu vain esitysten miehityksiin. Taiteellinen suunnittelupäällikkö toimii Oopperan taiteellisen johtajan oikeana kätenä, vähän kuin korrepetiittori kapellimestarille oopperan harjoituksissa.
”Kummassakin työssä pärjää parhaiten, kun omaksuu kakkosmiehen roolin. Nyt olen ollut taiteellisen johtajan peili, tuki ja läheinen. Johtaja visioi, minä toteutan – tai joskus kehotan painamaan jarrua. Korrepetiittorin täytyy puolestaan unohtaa olevansa pianisti ja luoda illuusio kokonaisesta orkesterista kapellimestarille.”
Kyykkä kiittää, että on saanut toimia uransa aikana kolmen poikkeuksellisen etevän, rohkean ja visionäärisen johtajan kanssa. Näistä ensimmäinen oli työ Sibelius-Akatemiassa professori Pekka Salomaan varajohtajana. Silloin tapahtui niin kutsuttu Kulmakamarin ihme, jolloin Akatemialla toteutettiin kahdeksan oopperaproduktiota vuodessa ja maailmalle valmistui huippuluokan laulajia. Yhtä antoisaa työskentely on ollut myös Kansallisoopperassa Mikko Franckin ja Lilli Paasikiven taiteellisena suunnittelupäällikkönä. ”He kaikki kolme ovat poikkeuksellisia lahjakkuuksia ja ihmisiä, älykkäitä ja rohkeita”, hän summaa.
Satojen konserttien säestäminen, laulajan puolisona eläminen ja kakkosmiehen työrooli ovat olleet kaikki Kyykälle luontevia. ”Olen saanut suunnata valokeilan pois itsestäni. Ei ole olennaista, että minä olen ykkönen, voitan tai tulen kuulluksi. Haluan vain saada asiat menemään parhaalla mahdollisella tavalla.”
Kyykkä kertoo, että huomion keskipisteenä oleminen on hänelle sietämättömän piinallista. Valokeilan välttäminen on yksi syy siihen, miksi nyt on sopiva aika astua pois roolittajan työstä. Siihen on nimittäin hiipinyt oma valonheittimensä: sosiaalinen media.
muuttuvat työvälineet
Rilla Kyykän tärkeimmät työvälineet ovat absoluuttinen sävelkorva, kokemus ja oopperoiden syvällinen tuntemus. Hän luottaa myös edelleen asioiden varmistamiseen henkilökohtaisesti ihmisiltä eri järjestelmien sijaan. Muistiinpanot tallentuvat varmimmin kynällä ruutuvihkoon. ”Nyt on viimeinen hetki tehdä tätä työtä näillä pelimerkeillä,
näin ei voi jatkaa loputtomiin”, Kyykkä kertoo.
Kuluneen 12 vuoden aikana roolittajan työn luonne ja nopeus ovat kasvaneet uusiin sfääreihin. Teknologian myötä perinteisten työvälineiden rinnalle on noussut uusia. ”Älypuhelinten kanssa olemme saatavilla koko ajan. Kaikki tieto on heti käden ulottuvilla jossain järjestelmässä, ja kaikki suunnitelmat ovat nopeasti julkisia”, Kyykkä tiivistää. Nopeus ei aina ole hyvä, mutta yllättävän usein se on elintärkeää. Kuten vaikkapa illan solistia metsästäessä.
Rilla Kyykkää ei löydä sosiaalisesta mediasta. ”En voi käsittää, miksi joku olisi kiinnostunut siitä, mitä minä teen tai syön. Enkä missään nimessä halua osalliseksi keskusteluihin, joissa mutu-tuntumalla ilman kunnon perusteita pienet asiat paisuvat suuriksi kohuiksi.” Mutta sosiaalinen media tarjoaa myös hyviä asioita. Tietoa jaetaan ja saadaan nopeasti, ongelmiin voi löytyä nopeasti ratkaisuja ja vaikkapa onnettomuuksista varoittaminen on sujuvaa.
Sosiaalisesta mediasta löytyy myös entistä enemmän tietoa laulajista ja fantastisista onnistumisista. Kyykkä tunnustaa sen olevan arvokas lähde oopperamaailman verkostojen vaalimiseen. Hän ei kuitenkaan halua sekoittaa työtä ja yksityisyyttään some-tileillä.
”En pelkää kritiikkiä, mutta en halua lähelleni sitä valtavaa määrää negatiivista energiaa, joka somessa pahimmillaan vallitsee. Kun myrskyn silmään joutuu henkilö, joka ei asemansa vuoksi voi puolustautua, ollaan kaukana tasa-arvosta tai vastavuoroisesta kommunikaatiosta.”
”Olen säästänyt oman pääni painetta ja linjannut, etten vapaa-ajallani lupaudu kenenkään häihin tai hautajaisiin. Kun puhelin soi, hommiin ryhdytään, oli missä oli. On helpompaa olla lupautumatta kuin joutua perumaan.”
Työ on sanellut Rillan arjen normin. Hän oppi nopeasti pitämään mukanaan aina pientä evästä. Talon kuppila voi töiden lomassa huomaamatta mennä kiinni. Harrastuksiksi valikoituu vain tekemistä, joka ei ole kellosta riippuvaista. 24 tuntia auki oleva kuntosali tai kävelysauvat odottavat kiltisti sopivaa hetkeä. Vapaita viikonloppuja on toki ollut, mutta niistä tietää vasta maanantaina, jälkeenpäin.
Lähestyvä eläke tarkoittaa, että Kyykkä voi omistaa aikansa ensisijaisesti läheisilleen, lapsille ja lastenlapsille.
Rilla ei usko jäävänsä kaipaamaan jatkuvaa ongelmien ratkomista, kiireen tunnetta ja saatavilla oloa. Hektisyydestä huolimatta hän kiittää Kansallisoopperaa: ”Tämä on uuvuksiin asti loistava työpaikka. Ei missään muualla hoideta työntekijöitä niin hyvin kuin täällä.”
yleisöä varten
Kyykkä ei osaa nimetä uraltaan yhtä esitystä ylitse muiden: ”Täytyy sanoa, että niitä täydellisiä lopputuloksia on ollut niin paljon. Se on aika hieno juttu.”
Elävään esitykseen kuuluu hänen mielestään aina myös rosoa, eloa ja meininkiä. Vaikka joku unohtaisi sanat ja toinen laulaisi pätkän alavireisesti, se ei haittaa, jos esityksen energia ja esiintyjien läsnäolo ovat kohdallaan. Ne nimittäin jäävät mieleen, niin yleisölle kuin esiintyjille. Yleisöllä on suuri vaikutus esityksen onnistumiseen, sillä laulajat ja soittajat aistivat sen heti.
”Minä olen aika ylpeä suomalaisesta yleisöstä. Täällä eletään mukana: nautitaan kun lavalla on loistetta, itkeä tirautetaan suurten tragedioiden äärellä, ei odoteta rumuutta tai sokeeraavuutta vain niiden itseisarvon takia, vaan uskalletaan arvostaa perinteitäkin”, Kyykkä summaa.
Hän tiivistää koko työnsä kahteen sanaan: yleisöä varten. Työtä tehdään, jotta katsojat saisivat kokea suuria tunteita. Ja että he osaisivat suuria kokemuksia kaivatessaan luottaa oopperan voimaan.
Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat EMMA SUOMINEN
