Siirry sisältöön

E. T. A. Hoffmannin vaikutus kulttuuriin on ollut laajempi kuin uskommekaan

Tiesittekö, että Ingmar Bergmanin elokuvan Fanny ja Alexander alun joulukohtauksen idea on lähtöisin E. T. A. Hoffmannin kuvituksesta hänen kertomukseensa Pähkinänsärkijä? Niin laajaa on ollut Hoffmannin vaikutus kulttuuriin. Erityisesti fantasiakirjallisuus on velkaa Hoffmannille, mutta hänen voidaan katsoa kirjoittaneen myös ensimmäisen dekkarin. Melko hyvin mieheltä, joka oli myös säveltäjä, kuvataiteilija, musiikkikriitikko, kapellimestari, lavastemaalari ja paljon muuta. Kaiken lisäksi Hoffmann oli oikealta ammatiltaan juristi.

Hämmästyttävä monilahjakkuus muistetaan parhaiten mielikuvituksellisista ja kauhuaineksiakin sisältävistä kertomuksistaan. Baletinharrastajat tuntevat Hoffmannin Pähkinänsärkijästä ja Coppeliasta.

Oopperan Hoffmannin kertomukset päähenkilö on fiktiivinen hahmo, mutta oopperan aineksia olisi ollut myös todellisen Ernst Theodor Amadeus Hoffmannin (1776–1822) elämässä. Hämmästyttävä monilahjakkuus muistetaan nykyisin mielikuvituksellisista ja kauhuaineksiakin sisältävistä kertomuksistaan. Baletinharrastajat tuntevat hänet Pähkinänsärkijästä ja Coppeliasta.

Tarinat kootaan näytelmäksi

Vain 46-vuotiaana syfilikseen kuollut Hoffmann ehti saada valmiiksi laajan tuotannon niin kirjallisuuden kuin musiikinkin alueella. Kamarimusiikkia, kuorolauluja, sinfonia, pianokappaleita, useita oopperoita, joista Undine sai menestystä 1814 Berliinissä. Hoffmannin sävellykset ovat taitavia ja edelleen esittämiskelpoisia. Ne edustavat pätevästi oman aikansa tyyliä, mutta vasta kertomuksissaan Hoffmann onnistui luomaan jotain aivan persoonallista.

Hoffmannin fantasiakertomukset olivat suosittuja kaikkialla, myös Ranskassa. Niinpä Jules Barbier ja Michel Carré saivat idean tehdä niiden perusteella näytelmän. Mukana oli useita kertomuksia, kuten Der Sandmann, josta on peräisin Olympian rakentanut ja silmiä kauppaava Coppelius, Rat Krespel, jossa kerrotaan Antoniasta sekä Die Geschichte vom verlorenen Spiegelbild, josta librettoon saatiin tarina Giuliettasta. Jotta toisiinsa liittymättömistä tarinoista syntyisi kokonaisuus, keksittiin ottaa yhdeksi henkilöksi Hoffmann itse.

Offenbach: Hoffmannin kertomukset; Franco Pomponi; Rocío Pérez
Hoffmannin fantasiakertomukset olivat suosittuja ympäri Eurooppaa. Jules Barbier ja Michel Carré päättivät tehdä niistä näytelmän.

Offenbach antaa tarinoille soivan muodon

Näytelmä syntyi jo 1851, mutta vei yli 20 vuotta ennen kuin Offenbach innostui aiheesta. Ensimmäinen säilynyt käsikirjoitus on toukokuulta 1877 ja se sisältää Antonian, Miraclen ja äidin tertseton sekä Antonian ja Hoffmannin dueton kolmannesta näytöksestä. Tekstin sirpaleisen rakenteen vuoksi Offenbachille oli sama, missä järjestyksessä hän oopperaa sävelsi. Rakenteen vuoksi myöskään kokonaista oopperalibrettoa ei kirjoitettu, vaan Offenbach työskenteli yhdessä Barbierin kanssa.

Offenbach: Hoffmannin kertomukset; Franco Pomponi
Syyskuussa 1880 Offenbachin sävellysurakka oli lähestymässä loppuaan. Hänen menehdyttyään työtä jatkoi säveltäjä Ernest Giraurd.

Ensimmäiset soivat näytteet oopperasta saatiin konsertissa, jonka Offenbach 1879 järjesti asunnossaan. Kuulemiensa numeroiden perusteella Opéra-Comiquen johtaja lupasi järjestää kantaesityksen. Kun esityspaikka oli varmistunut, Offenbach saattoi muuttaa suunnitelmiaan. Muutoksia aiheutti se, että Opéra-Comiquessa suosittiin perinteisesti puhuttua dialogia resitatiivien sijaan. Merkittävä muutos oli myös nimihenkilön äänialan muuttaminen tenoriksi.

Vuoden 1880 alussa Offenbach kertoi neljännen ja viidennen näytöksen finaalien olevan vielä säveltämättä. Syyskuussa teosta käytiin läpi Offenbachin kotona, ja valmistuminen oli jo hyvinkin lähellä. Kun Offenbach lokakuussa kuoli, pahiten kesken oli epilogi. Myös neljännestä näytöksestä puuttui vielä yksityiskohtia. Säveltäjä Ernest Guiraud, joka muistetaan parhaiten Carmenin resitatiivien säveltäjänä, alkoi täydentää oopperaa yhdessä Barbierin kanssa. Näyttämöharjoitukset päästiin aloittamaan 4. marraskuuta 1880, minkä jälkeen tehtiin edelleen muutoksia. Neljäs näytös päätettiin jättää kokonaan pois, koska siihen ei oltu tyytyväisiä. Se sisälsi kuitenkin hienon Barcarollen, joka siirrettiin Antonian kohtaukseen. Tällaisessa muodossa Hoffmannin kertomukset kantaesitettiin 10.2.1881.

Hoffmannin kertomusten esityksissä sekä teksti että musiikki ja jopa näytösten järjestys vaihtelevat luultavasti enemmän kuin missään toisessa kantaohjelmistoon kuuluvassa oopperassa. Barcarolle ja Olympian aaria ovat niin kuuluisia ja hienoja numeroita, että niitä ei kukaan voisi jättää pois, mutta lähes kaikkea muuta on muutettu. Käytännön teatterimiehenä Offenbach olisi epäilemättä itsekin muokannut teosta ensiesityksen jälkeen, mutta nyt tämä vaihe jäi muiden tehtäväksi.

1900-luvun loppuvuosikymmeninä on pyritty palauttamaan ooppera Offenbachin alkuperäiseen muotoon. Lopullista muotoa ei kuitenkaan koskaan voida tavoittaa, niin paljon kesken se Offenbachilta jäi. Vaikka Hoffmannin kertomukset on pitkään ollut toiseksi suosituin ranskankielinen ooppera Carmenin jälkeen, on tyydyttävä siihen, että siitä ei ole olemassa ”oikeaa” versiota.

TEKSTI Juhani Koivisto
KUVAT Heikki Tuuli