Elokuvan ja teatterin avulla oopperafaniksi
Olin nuorena kloppina hyvin kiinnostunut elokuvista, ja ennen pitkää törmäsin Milos Formanin Amadeukseen. Elokuvan musiikkimaailma ja historian havina kiehtoivat minua, ja huomasin haluavani päästä kokemaan oopperaesityksen oikeassa elämässä. Tässä vaiheessa olin jo käynyt katsomassa paljon teatteria, ja soitin myös käyrätorvea orkesterissa, joten klassinen musiikki ja näyttämötaide ovat olleet minulle läheisiä ennen oopperaan tutustumistakin.
Oopperaan oli siis päästävä. Kävimme perheeni kanssa usein Helsingissä teatterissa, joten Kansallisoopperaan meneminen ensimmäistä kertaa tuntui helpolta. Pian kävi niin, että menin mieluummin oopperaan kuin teatteriin jos minun täytyi valita jompikumpi. Matkustelimme perheeni kanssa paljon ulkomailla, ja sielläkin oopperassa käymisestä tuli tapa. Aina kun kävimme esimerkiksi Pariisissa, kävimme katsomassa jonkin oopperan tai baletin. Nykyisin käyn Oopperatalossa keskimäärin 3 tai 4 kertaa vuodessa hieman ohjelmistosta riippuen.
Oopperassa kiehtoo kokonaisvaltaisuus ja historia
Musiikki on oopperassa hyvin olennainen ja varmasti tärkein yksittäinen asia, mutta upeinta mielestäni oopperassa – ja baletissakin – on esitysten kokonaisvaltaisuus. Ooppera ja baletti ovat hyvin visuaalisia taidemuotoja, ja kuvataiteilijana minua kiehtovat tilallinen ilmaisu ja visuaaliset kokonaisuudet. On todella kiinnostavaa katsoa esityksiä ja pohtia, miksi mihinkin visuaaliseen tai ohjaukselliseen ratkaisuun on päädytty ja mitä merkityksiä valinnoilla halutaan ilmaista. Historiafanina minua kiinnostaa myös teoksen alkuperä ja konteksti: mistä teos on peräisin, kuka sen on tehnyt, minkälaista elämä teoksen syntymishetkellä oli, minkälaista maailmaa se kuvaa ja mitä sillä halutaan ilmaista. Onneksi tietoa teoksista ja niiden taustoista on nykyisin hyvin saatavilla.
Ooppera instituutiona on yhtä aikaa historiallinen sekä ajaton ja uusiutuva. Minun mielestäni se on kuin valtava kivipaasi, joka on samalla myös oksia kasvattava puu. Satoja vuosia vanhoja klassikkoteoksia esitetään edelleen sekä uusina sovituksina että lähes alkuperäisessä muodossaan. Nämä teokset kiinnostavat ihmisiä yhä, sillä ne ovat oman aikansa kuvia mutta samalla myös ajattomia kertomuksia ihmisyydestä. On upeaa, että voimme nykyhetkessä kokea taide-elämyksen, jonka joku toinen on satoja vuosia sitten kokenut varsin samanlaisena. Ooppera on kuitenkin myös dynaamista ja vuorovaikutteista: modernit oopperat ja klassikkojen uudet sovitukset ovat osa taiteen jatkumoa, ja ne heijastavat sekä omaa aikaansa että oopperan pitkää historiaa.